Pikkuveli ja rankka alku

Siinäpä yksi viimeisimmistä  raskausmasukuvista. Pikkuveli syntyi kolmisen viikkoa sitten yhdeksän päivää yli lasketun ajan. Mitä enemmän päiviä kertyi lasketun ajan jälkeen, sen pidemmälle tunnit ja päivät tuntuivat. Kävimme pari päivää lasketun ajan jälkeen kuulemassa painoarvion vauvasta, sillä sf-mitta oli huipussaan ja kyljen/rinnan kipu voimistui. Arvio oli samaa luokkaa mitä Juliuksen syntymäpaino. Lääkäri kyllä antoi vaihtoehdoksi käynnistyksen mikäli kokisin oloni vaikeaksi, mutta päätin odotella että synnytys lähtee spontaanisti käynnistymään. Silläkin uhalla että alimmat kylkiluuni olisivat vinksallaan. Ajattelin, että käynnistys saattaa viedä useammankin päivän ja se tarkoittaa sitä että olen sen ajan sairaalassa, mikä ei taas henkisen jaksamisen kannalta kuulostanut houkuttelevalta.

Muutama päivä tuosta ajoimme sairaalaan lapsiveden tihkuttamis epäilyn takia. Testi näytti negatiivista. Lääkäri teki kuitenkin luvallani hieman kovakouraisemman sisätutkimuksen ja tutkimuspöydältä noustessa tuli pari supistusta niin että jouduin hengittelemään ne ohi. Lähdettiin vielä kotiin ja aamulla sitten heräsin supistuksiin. Kellotin niitä päivän ja vielä puolet yöstä, kunnes tein ratkasun että ne kipenevät ja tihenevät niin ripeään että parempi lähteä sairaalaan. Ajelimme yöllä sairaalaan ja kävelin vielä parkkitalosta synnytysvastaanotolle ajatellen että edistyisi ainakin ripeämmin. Noin kaksitoista tuntia tästä meillä oli pikku jättiläinen sylissä. Pikkuveli painoi 4,67kg ja pituutta pojalla oli 55cm.

Julius on ottanut pikkuveljen vastaan ihailtavasti. Toistaiseksi mustasukkaisuudelta on vältytty. Hän puhuu pikkuveljestä ja tahtoo pitää häntä sylissä. Kantaa hänelle leluja ja auttaa hoidettaessa.

Kotiuduttiin pari päivää synnytyksen jälkeen. Vauvan keltaisuusarvoja kontrolloitiin vielä kahdesti kotiutumisen jälkeen, mutta ne lähtivät toivotusti laskuun. Kun yksi huoli väistyi, niin nurkan takana vaani jo toinen.

Ehdimme olla puolisentoista viikkoa kotona, kunnes huomasimme keskiviikkona vauvalla kuumeen ja päivystyksestä meidät lähetettiin keskussairaalaan. Tuhannen verikokeen ja pissatestin sekä röntgenkuvien jälkeen selvisi että pikkuveljellä on pissatulehdus ja epäily keuhkokuumeesta. Meidät otettiin osastolle sisään ja välittömästi aloitettiin antibiootti suoneen.

Tätä äitiä on viety tunteiden vuoristoradassa aivan 6-0. Ei päivää ole etteikö kyyneleet ole valuneet. Ensin saimme tiedon että hoito kestää viikon, jonka jälkeen arvio oli 10-14 vuorokautta. Toisin sanoen kaksi viikkoa sairaalassa. Järkytys. Vauvan vointi on kuitenkin parantunut päivä päivältä ja hoito tehoaa. Tietenkin tärkein on nyt saada vauva kuntoon ja sillä ajatuksella täällä neljän seinän sisällä jaksaa olla, mutta ei ole helppoa.

Näin kuuden yön jälkeen koti-ikävä ja ikävä Juliusta ottaa valtavaa roolia tunteissa. Riipii rintaa, kun puhelu kotiin alkaa ”äiti tule tänne”. Ja höpötellessä kun itku vain puskee läpi, kuuluu luurista ”äiti älä itke”. Julius ja isi pärjää mainiosti kotona, mikä helpottaa valtavasti. He ovat paristi vierailleet täällä ja lähtiessä pikkuveli saa pusun otsalle. Tarkoitus olisi, että Teemu tulee vauvan kanssa osastolle pariksi viimeiseksi yöksi. Ajatus kotiin pääsemisestä tuo itselle paremman fiiliksen, mutta samalla takaraivossa velloo ajatus onko täältä sen helpompi lähteä kuin jäädä. Ennen kuin sitten koko perhe on matkalla kotiin.

Toivon maailman eniten, että pöpö tulee kerralla selätetyksi, päästäisiin arkeen ja  että ajatukset voisi kääntää jouluun sekä sen valmisteluun.