Poikien unijuttuja ja meitsin väsymys

Meillä on nyt uutta arkea pari viikkoa takana. Pojat on hoidossa ja Teemukin palasi töihin. Itseni kohdalla vielä tuleva on töiden osalta avoin. Olen luonut itselleni työnhakuprofiileja jo ennen kuin äitiysloma päättyi ja sähköpostiin tulee silloin tällöin ilmoituksia eri työpaikoista. Edelleen on epäselvät ajatukset siitä mitä sitä loppujen lopuksi työuralla haluaisin tehdä, mitä kohti tässä lähtisi kulkemaan.

Poikien hoito on alkanut mallikkaasti. Juliuksella on ollut yksi takkuisempi aamu, joka menee väsymyksen piikkiin. Jasper sen sijaan on tehnyt isoveljet ja joka aamu hän on jäänyt hymyssä suin hoitotätin sykkyyn. Ainoa ero, kun verrataan poikien hoitojen alkua, on se että tällä kertaa itseltäni ei valuneet kyyneleet pitkin poskia.

Sen lisäksi, että hoidon aloitus sujui kivuttomasti, on Jasper tehnyt hurjan tsemppauksen yöunissaan. Nimittäin vielä kuukausi sitten yösyöttöjä oli yhdestä jopa neljään useana yönä ja keskellä yötä oli kummallista levottomuutta. Esimerkkinä tästä klo 04.00-05.30 välillä valvominen. Heinäkuun puolessa välissä, kun kotiuduttiin reissusta, siirrettiin pojat omaan huoneeseen nukkumaan ihan sen vuoksi että yöt rauhottuisi. Ensimmäinen yö meni molempien osalta niin päin prinkkalaa kun voikin. Seuraava yö olikin sitä luokkaa etten reiluun kahdeksaan kuukauteen ollut nukkunut niin hyvin koko perheen ollessa saman katon alla. Mainittakoon se, että ruoka Jasperille maittaa todella hyvin ja hän tankkaa maitoakin vielä ennen nukahtamista. Noh, harvemmin nämä asiat lasten kanssa mennee kerralla  jiiriin. On siis sittemmin otettu takapakkia. Aamuyön levottomuus palasi muutamien öiden jälkeen. Otin porukoilta matkasängyn helpottamaan öitä ja muutamina öinä haimme Jasperin sinne nukkumaan, meidän sängyn viereen. Olen nukkunut myös pahimpina kitinäöinä muutamat tunnit Jasper vieressä, käsivarrella kiinni pitäen ettei hän tipahda sängystä. Kikat ei lyhentänyt valvomispätkää, mutta olipahan lähempänä. Kitinää sai hallittua hyssyttelyllä  ja unimusaa oli helpompi käyttää puhelimesta. Heräilyn lisäksi mielessä pyöri kysymyksiä yösyötöistä ja mietin useasti sitäkin miten niistä päästään joustavasti eroon. Näin malttamattomana kun ajatus juoksee jo seuraavassa muutoksessa, vaikka tiedostan että paras on yksi muutos kerrallaan.

Olen aina ollut sitä mieltä että meillä ei tarvita minuutin tarkkoja rutiineja  eikä päiväunia. Olen kunnioittanut mukisematta muiden lasten rytmejä ja nukkumaan meno aikoja mutta en ole Juliuksen kohdalla nähnyt missään vaiheessa tarpeelliseksi alkaa tarkemmin viilaamaan päivän kulkua. Julius on hyvin sulautunut niin meidän vauhtiin kuin hoitopäivien rytmiin ja on pirteä, hyvinvoiva pikkumies! Jasperin kohdalla on ollut monta muutakin asiaa erilailla kuin Juliuksen ja nimenomaan yöunet ovat kuuluneet niihin huonompiin. Muutama viikko sitten olin siinä tilanteessa että olin valmis kokeilemaan eri ehdotuksia öiden parantamiseksi, kunhan niitä joku vain kertoisi. Keskustelin jo kesän aikana useammallekin äitifrendulle näistä meidän öistä. Silloin lähinnä pintapuolisesti, koska valvominen ja heräilyt ei tuntunut vielä niin niin pahalle. Kuitenkin kun tilanne eskaloitui takaisin noihin heräämisiin/levottomuuksiin, vaihdoin ajatuksia yhden äitikamun kanssa ja sain tosi hyvänä vinkkinä katsoa uneksijan instagram tilin.

Itseasiassa kun tarkemmin mietin, on useammallakin frendulla pitkän aikaa noudatettu vauvan/lapsen päikkäreitä niin että unille mennään kellon mukaan, eikä lapsen väsymyksen mukaan. Meillä taktiikkana taasen on ollut se, että kun väsykitinä alkaa niin aletaan tekemään lähtöä rattaisiin. Siitä on muovautunut noin-rytmi, jossa ekojen päiväunien alku on saattanut heitellä klo 11-13 välillä. Viilausta on tehty vain siinä, että klo 18 jälkeen ei nuku kumpikaan. Viime kuukaudet kun Jasperin kanssa on menty vain kaksilla päikyillä, on ensimmäiset saanut kestää niin kauan kun unta maittaa (joskus jopa kolmekin tuntia!) ja toiset niin että herätellään viimeistään sillon klo 18. Tämä toimi Juliuksella vauvana, joten totta kai sillä on menty Jasperinkin kanssa.

Kamu nosti viesteissä muutamia juttuja esille ihan antaakseen esimerkkiä mitä kaikkea uneksijan sivuilla on ja katselin niitä silmäillen sieltä täältä. Sieltä kuitenkin pompsahteli eteen asioita joita ei ole käynyt mielessäkään ja jutut sai tiedonjanon kasvamaan. Ne saivat minut tuumimaan ääneen, että kyllä me nyt kokeillaan Jasperille tarkkaa rytmiä niin että päikkärit ovat klo 12 ja klo 16. Se oli ihan jees ja öissä tapahtui parannus, joka loi lisää toivoa siitä että hyvät unet vielä tavoitetaan. Jasper oppi näinä aikoina noukkimaan tuttinsa suuhun, niin että rauhottui ja jatkoi itsekseen unta. Tässä tilanteessa oltiin muutamia öitä ennen hoidon aloitusta. Tiesin, että hoidossa nukutaan päikkärit klo 12. Se täsmäsi meidän päätökseen. Ainoa huoli oli se että hoitoaamuina herätään tuntia, jopa puoltatoista ennen kuin kotona ollessa. Eli kuinka Jasper jaksaa sinne 12 asti. Tulipahan sitäkin murehdittua turhaan, sillä hän ei ole malttanut ottaa hoidossa aamun ulkoilun aikana rattaissa tehonokosia, vaan sinnikkäästi mennee porukan mukana ja nukahtaa sitten takkuilematta päikyille kuten muutkin. Kotiin tullessa Jasper ottaa puolen tunnin -tunnin unet, riippuen miten hoidossa on nukuttu.

Ja mikä tästä tekee mainitsemisen arvoista , on se että heti ekana yönä ekan hoitopäivän jälkeen molemmat pojat nukkui KYMMENEN tunnin yöunet HERÄÄMÄTTÄ. Vautsi vau! Sen jälkeen unet ovat olleet jo kiitettävällä tasolla kun verrataan edellisiin. Varmasti hoitopäivät väsyttää enemmän ja sillä on ollut oma vaikutus tähän, mutta vihdoin tuntuu että meillä on jonkinlainen tasapaino päivien ja öiden kesken. Mitä tähän uneksijan ig:seen tulee, on sieltä löytynyt mm. mahdollinen selitys miksi tovi nukahtamisen jälkeen Jasper on herännyt sekä miksi aamuyöllä on herätty. Kun Jasper on laitettu yliväsyneenä yöunille, on hän herännyt tunnin sisään itkemään ja vaatinut tassuttelun jatkaakseen unta. Myöskin kun päikkärit on nyt ajankohdaltaan ja kestoltaan  tarkat 1,5 h ja 0,5-1 h (yht. max 2,5h päivällä), ei aamuyön heräämisiä ole ollut. Muun muassa nämä ovat asioita joihin uneksijan sivuilta löytyy ohjeistusta! Vinkki tästä tilistä on yksi parhaimpia, mitä olen lapsiin liittyen saanut. Ainakin olen saanut loogisia selityksiä näille vauvan ”tempauksille”. Jasperin uneen vaikuttaa myös huoneen viileys ja kapaloinnista kun luovuttiin, on sen jälkeen ollut öisin päällä pelkkä vaippa. Onnistuneiden öiden myötä sain vahvistuksen sille että yöllä Jasper ei enää tarvitse maitoa. Hän pitää rytmistä hyvin kiinni myös vapaapäivinä, ja kukaan ei nauti pidempiä unia viikonloppu aamuisin. Tällä voin todistaa, että jotkut (varmasti useat) voi paremmin tarkkaakin tarkemmilla rutiineilla. Öisin Julius tepastelee silloin tällöin edelleen meidän väliin, mutta se on näiden kuukausien jälkeen enää pikku juttu jota tulee varmasti ikävä jossain vaiheessa sitten kun kainalo ei enää kelpaakkaan.

Talon miesväki nukkuu makoisia unia pitkissäkin pätkissä. Niin hetkittäin minäkin mutta päivällä meidän vireystasot ei kohtaa millään lailla. Aloittelin kuun alussa pienesti jo salitouhuja, kävin tekemässä parille tutulle pikku remppaa ja kaikenlaista mieltä piristävää. Sitten alkoi arki ja ihan kun oisin lamaantunut täysin. Tuntuu kuin koko yhdeksän (ja edellisten yhdeksän) kuukauden kuormitus tulisi massana nyt enkä saa juuri mitään aikaiseksi. Olo on henkisesti tukkoinen ja väsymys tuntuu pahemmalle kuin yhdeksään kuukauteen. Vielä kun olen kotona, olisi päivisin aikaa tehdä  omia juttuja leppoisaan tahtiin. Mutta ei. Mikä siinä on että näkee vain ne tekemättömät asiat. Ne surraa päässä eikä asioilla ole järjen tolkkua. Tai on järkeviä asioita, mutta niillä ei ole selkeää järjestystä ja tuntuu että kaikkialla on jotain keskeneräistä. Mitä sitten vaikka onkin? Niinpä. Tässä sitä piiskaa taas itseään ja tilanne muistuttaa uhkaavasti kahden vuoden takaista. Ei  ole ensimmäinen kerta kun painin tämän suorittamisen kanssa. Pari vuotta takaperin olin lähes tulkoon samassa pisteessä. Oli Teemun moottoripyöräonnettomuus, itsellä sata rautaa tulessa ja sen myötä huolta terveydestä – omasta ja toisten. Väitän kuitenkin että viime talvi oli kaiken kaikkiaan elämäni kuormittavinta aikaa ja luulen että jälkipyykkiä riittää pitkälle ennen kuin tässä itse pääsee tasapainoon.

Valehtelen, jos sanoisin että päivät lasten kanssa  ei ole nopeatempoisia. Ne on. Nyt minulla on mahdollisuus harpata hoitopäivien ajaksi pois hektisestä arjesta. Enää vain pitäisi iskostaa omaan päähän että saan kerätä voimavarojani ilman että siitä tulee keneltäkään negatiivistä palautetta, edes itseltäni. Keho ja mieli on ollut selviytymismoodilla yövalvomisten ym. vuoksi. Nyt kun siitä saa pikku hiljaa irrotettua, on seuraamuksena väsymys. Pitäisi taas jälleen kerran tajuta antaa itselle aikaa muutokseen eikä kiihdyttää tekemättömiä asioita kasaan. Siihen on vain todella helppo ohjautua tietämättään. Osa aiemmin kertomistani fyysisistä oireista on tullut takaisin lähiviikkoina. Rintalihakset tuntuu kalliolta, sydän tykyttelee ja hengitykseni on taas pinnallista. Samaa mitä oli kevättalvellakin. Kesä-heinäkuu oli huojentavaa, kun olo oli tosi jees eli normaali. Olen käynyt fyssarilla ja hän toimi ohimennen myös terapeuttina kun puhuttiin tästä tilanteesta. Hän sanoi hyvin että olen ollut, ja olen edelleen, ikään kuin hälytysvalmiudessa vauvalle ja vähän isommallekin. Ylläpidän lasten hyvinvointia ja haluan että muutkin ympärillä olevat voivat hyvin. Sitten pitäisi itsekin vielä voida hyvin. Kuormitus on iso ja senlainen etten ole sen seurauksia osannut ajatella.

On ymmärrettävää, kun vauva ei viihdy enää sylissä ja puuhailee pitkiäkin aikoja omia juttuja, että itse harppoo sinne ns. vapauden puolelle. On  vaatekaappien järjestelyä, pölyiset keittiönkaapinovet, ikkunat pesemättä, imuroidakin pittää, vauvalle oikean kokoiset vaatteet kaappiin, lasten talvivarustus ajantasalle, auton katsastusta, oma aamupala ja lounas, kotityöt. Lista on loputon. Ja juuri siksi pitäisikin jo tajuta, että suurin osa asioista tulee eteen aina uudelleen. Ei se ole päivästä eikä viikosta kiinni milloin viikkaat vaatteet kaappiin tip top. Tai imurointi. Senhän saa tehdä joka päivä jos lähtee sille linjalle. Ja mikä parasta, suurimman osan näistä voisi jakaa myös miehen tehtäväksi.  Naurattaa itseänikin, sillä fiksuintahan olisi päivisin tehdä vain niitä asioita mitä en pysty lasten läsnä ollessa tekemään. Lasten seurassa on ok välillä siivota tai järjestellä kaappeja. Heidän pitää oppia, että kotitöitä tehdään koko perheen voimin, ja mallia voi ottaa jo pienestä pitäen.

Jos tunnistat itsessäsi suorittajaa niin jarruta ja relaa. Tässä pitää itsekin parantaa huomattavasti! Siivouksen suhteen olen parantanut jo. Ja nimenomaan siihen suuntaan, että meillä ei ole enää joka päivä koti tip top vaan hetkittäin täällä on huusholli siinä kunnossa etten tiedä stressaanko enemmän sotkua vai siivoamista. Vuosi sitten vielä järjestelin kaiken ennen nukkumaan menoa. Stressiä lisää myös se siivottu koti, koska on vain ajan kysymys millon ollaan taas kaaoksen keskellä. Leikkihän on lasten työtä ja ei heitä haittaa se sotku. Olenkin naurahtanut, että menihän siihen kolme vuotta tajuta että lapsi tulee sotkien aina perässä joten on ihan fine kerta viikkoon imuroida, pyyhkiä pölyt ja tankata verkkokalvoille näky siististä kodista. Sen verran järjestellään illtaisin, että reitti lasten huoneesta meidän makkariin on turvallinen kulkea ja keittiö on siinä kunnossa että ruokaa on kiva tehdä ja astioita riittää. Todellakin on ok irrottaa naruista ja ojentaa niitä muille viimeistään silloin kun yhtään tuntuu siltä että se on tarpeen.

Syksyä odotan kovasti. Luontoon vaihtuu ihanat syksyn värit ja pian iltaisin voi alkaa fiilistellä kynttilöitä. Lisäksi odotan mm.kaukaloon paluuta ja pikku hiljaa haluan parantaa hyvinvointiani kaikin puolin. Niin että löytyisi jonkinlainen rauha ja järki tekemisille. Toisin sanoen tasapaino elämään. Pojat on tänäänkin hoidossa, joten otan heti kopin kehotuksestani ja lähden puuhastelemaan jotakin kivaa. Kotityöt saa odottaa iltaan!