Helwetillinen sunnuntai

Kirjoitin kuukausia sitten kyllästymisestäni Onnibus-matkailuun. Samaisessa tekstissä ylistin VR:n junamatkailua, koska en ollut itse joutunut kokemaan junamatkoilla tilanteita, joissa olisin joutunut käyttämään hassunhauskoja ”Venaa Rauhassa” tai ”Vituttaa Rankasti” -tyyppisiä vaihtoehtosloganeita. 

Viime viikonlopun kotimatkalla Oulusta Helsinkiin pääsin kuitenkin keskelle niin käsittämätöntä VR:n järkkäämää sketsishowta, että täältä tulee. 

Kotimatka alkaa Oulusta sunnuntaina klo 13. Ajamme ensiksi mukavasti autolla kaverin kanssa Kuopioon, josta minun on määrä jatkaa matkaa vielä junalla nelisen tuntia.

Laiturille saapuessani taulussa lukee, että juna on kymmenen minuuttia myöhässä. Tämä ei vielä aiheuta minussa minkäänlaisia tunnetiloja. Hengailen laiturilla kiltisti seuranani minikokoinen matkalaukkuni Mr. Lauccu.

Paikalle astelee konduktööri. Hän ilmoittaa kovaäänisesti, että kohta saapuvasta junasta puuttuu kokonaan kaksi vaunua. Junaan on myyty 150 ylimäärästä lippua eli nämä 150 ihmistä joutuvat siis seisomaan käytävillä.

Aseman vieressä on kuulemma odottamassa linja-auto, johon on mahdollista vapaaehtoisesti siirtyä. Matka bussilla kestää pidempään, mutta siellä on tilaa istua. Jostain syystä minä ja Mr. Lauccu päätämme olla vapaaehtoisia.

Bussissa saan konduktööriltä hyvitykseksi 7 euron arvoisen välipalalipun. Junaan. Olen bussissa. Kiitän itseäni, että päätin varata matkaevääksi pienen pussin ”ihania, täyttäviä ja terveellisiä taateleita.”

Samaan aikaan Kuopioon jäänyt kaverini lämmittää kotonaan saunaa ja paistaa piirakoita. Kysyn, voisiko hän lähettää kuvia piirakoista, niin voisin kuvitella kurjan taatelin olevan lämmin piirakka, ja itkeä. Samalla pitäisin kättä bussin pienellä patterilla ja leikkisin saunaa.

Lähdemme vihdoin ajamaan. Joku nainen huikkaa, että hei tuolla se meidän juna menee. Kaikessa hiljaisuudessa katsomme ikkunasta, miten ohilipuvassa junassa näyttäisi olevan etuvaunussa tyhjiä paikkoja. Tilannetajuttomat aivoni muistuttavat, että minun lipussani luki vaunu 1, paikka 112. Kyseenalaistan koko elämäni tällä planeetalla.

Kuski toivottaa rätisevän mikin läpi meidät tervetulleeksi matkalle ja seuraa väliaikatiedotus nro 1: bussin vessa on jäätynyt. Hienoa. Pysähdymme kuulemma Kuortissa pissatauolle. Googlemapsitan Kuortin sijainnin ja rukoilen, että se olisi lähellä, koska pissahätäni on jo kova. Sinne on matkaa 2 tuntia.

Olemme ajaneet noin viisi minuuttia, kun pysähdymme valtatien varteen ja seuraa väliaikatiedoitus numero 2: perässämme ajaa kuulemma Tapsa, jonka kyydissä on joku, joka jäi tästä kyydistä. Tekstaan kaverilleni olevani varmasti piilokamerassa.

Kun tämä unohtunut Joku sitten saapuu bussiin, teen jotain anteeksiantamatonta. Olen täysjuntti ja siirrän laukkuni viereiselle penkille. En vain juuri nyt kestä sitä ajatusta, että tuo Joku veisi minulta vielä tämän matkan ainoan ilon eli suomalaisen ihmisen peruselinehdon eli tyhjän viereisen penkin.

Pysähdymme vihdoin Kuortissa. Olo on maaninen (katso kuva) ja tuntuu kuin olisimme maailman surullisimmalla luokkaretkellä. Me tuntemattomat seisoskelemme yhdessä aulassa ja kun kuski saapuu, kävelemme jonossa hartiat lysyssä hänen perässään takaisin bussiin.

Matka jatkuu ja selkään koskee. Kuski yrittää puhdistaa ikkunanpyyhkijöillä ikkunoita, mutta pissapoika on loppu ja ikkunat menevät ruskeiksi ja limaisiksi. Etupenkin kanssamatkustajia ja kuskia naurattaa. ”Kyllä koettelloo.”

Tiristän väkisin yhden kyyneleen ja katson ikkunasta ulos melankolisesti kuin elokuvissa. Helpottaa vähän.

Jossain vaiheessa valtatiellä tulee vastaan ulosajo. Paikalla on paljon ambulansseja, poliiseja ja sinisiä vilkkuvaloja. Onneksi näyttää siltä, ettei ole käynyt mitään vakavaa.

Lahden kohdalla pissapoika toimii. Etupenkin kanssamatkustajat ja kuski iloitsevat. 

Lopulta olemme turvallisesti Helsingissä ja minä olen maailman onnellisin. Symppiskuski jakaa kaikille asemalla vielä tärisevin käsin lisää 7 euron välipalalippuja. Haluaisin lipun, mutta samalla minua säälittää liikaa ja olen niin loppu, että en jaksa enää jonottaa. 

Olen kotona sängyssä klo 23.50. Minun piti olla Helsingin rautatieasemalla alunperin klo 21.40. 

Maakuntamatkailu sattuu vielä keskiviikkonakin niin paljon selkään, etten voi istua töissä kunnolla.