Sympaattinen hevari, thick pizza person ja muita hahmoja

pizza

 

Kun silloin viimeksi 1800-luvulla kirjoitin tänne blogiin, kerroin teille eräässä postauksessa arjessa bongaamistani mielenkiintoisista hahmoista. Harrastan hahmobongausta edelleen ja nyt ajattelinkin taas jakaa tänne hahmolistani tuoreimmat tapaukset.

Samixet. Rullaportaissa meni peräkkäin mies ja nainen, joilla oli molemmilla sininen takki ja oranssi pipo. He eivät jutelleet, joten toivon, että he olivat toisilleen tuntemattomia ja mätsäsivät vahingossa. Se olisi mahtavaa.

Pinssipappa. Bussissa oli pappa, jonka hattu oli täynnä pinssejä. Kuka muistaa, kun pinssit oli cool? Vai oliks ne? Meikäläiseltä löytyi ainakin leppäkerttupinssi.

Koira with nilkkasukkas. Koiran turkin väritys oli sellainen, että näytti kuin sillä olisi ollut jalassa valkoiset nilkkasukat. Tämä on aika basic tapaus, mutta näky tuo minulle aina suuresti iloa.

Pink Finland Lady. Ratikkaan pölähti pinkkitakkinen nainen, jolla oli iso nippu ilmapalloja ja palloissa Suomen lipun kuvia. Ilmapallot ratikan sisällä = oddly amusing.

Parrakas Hello Kitty. Kyllä, tai siis iso parrakas mies, jolla oli päässään vaaleanpunainen Hello Kitty -pipo.

Sympaattinen hevari. Synkän näköinen hevari (<3) seisoi bussipysäkillä coolina paikallaan, kunnes tuuli sekoitti pitkät hiukset kasaksi hänen päänsä ympärille niin, että koko naama meni piiloon. Hevarin ratkaisu tilanteeseen: vaihtoi vähäeleisesti painoa jalalta toiselle, muttei siivonnut hiuksia pois naamalta. Stay dark!

Pyöräilevä stetson-leopardi. Nainen pyöräili yllään pinkki leopardikuvioinen mekko ja päässään stetson. Pinkki tietenkin. 

Lady with a Hole (ei sillä tavalla). Viimeisen päälle laittautunut nainen tuli salille, otti kilometri-korkokengät pois jalasta ja HA, sukan pohjasta paljastui reikä! Hän ei huomannut, mutta minä huomasin. Minusta reikäsukkamaisuus yhdistettynä kaikkeen siihen kiharaan ja glitteriin oli sympaattista.

Hääpari. Rastapäisellä morsiamella oli tuulitakki ja valkoiset korkokengät, ja mies heilutti iloisena hevimerkkiä. Kipittivät maistraatin ovesta sisään.

Hääpari 2. Kun minä menin aamulla töihin, meni värikkäästi pukeutunut pariskunta juhlavaatteissa maistraattiin. Aamuja on monenlaisia.

Ratikkaa odottavien vanhusten kerho. Ratikkapysäkillä oli idyllisen elokuvamainen näky: viereikkäin rivissä seisoivat mummo, jolla oli hieno hattu, pappa, jolla oli kävelykeppi ja rouva, jolla oli karvahuivi. Valo vielä jotenkin hienosti siivilöityi jostakin ja ratikka kaarsi paikalle nurkan takaa. Ja ketään muita ei ollut missään, ja minä toljotin. Ja sitten kirjoitin tämän ylös.

Angel-Oona ja thick pizza person. Todistin ratikassa kahden nuoren naisen keskustelun. Se oli seuraavanlainen:

”Sä Oona olit ku angel, oh my god! Mut se tilanne oli niin outo, et en tiedä kuinka voisin get rid of it…”

”No joo, I know right.”

”Mut hei FUN, *heilauttaa käsiä ylhäältä alas* mä oon kiltti eksille. I’m just like… kiva.”

”Jep. Mut mä en haluu tehdä siit viel official. Musta tuntuu, et miehet haluu niin nopeesti jump into relationships, like.”

”Joo. MUT HEI tunait vii iit pitsa! JEI!”

*Molemmat työntävät kielen ulos suusta sivuttain ja näyttävät peace-merkkiä*

”Mut mä en oo sit yhtään sellanen thin pizza person. Mä oon thick pizza person. Oon erilainen – I’m different.”

Kulttuuri Oma elämä Ajattelin tänään Höpsöä

Rekrytään työntekijä, jollaista ei ole olemassa

Olen huomannut, että työnhaku on nykypäivänä sangen erikoista. Työpaikkailmoitukset voisivat olla esimerkiksi tällaisia:
 

1. Oletko työmarkkinoiden Spider man, Superman vai He-man? EDIT: Catwoman?

Odotamme sinulta:

– Markkinoinnin, myynnin, viestinnän, taloushallinnon ja somekanavien hallinnointia

– Otat niskalenkkiotteen palkanlaskennasta ja toimarin tuurauksesta

– Osaat kuvata, editoida, koodata, piirtää, mallintaa, tehdä 3D-tulosteita ilman 3D-laitetta, luoda virtuaalisia todellisuuksia, ja olet luova johtaja

– Kahvia ei tarvitse keittää, mutta jos keittäisit keittoperjantaihin aina jonkun keiton (ei borssi)

– Saalistat työpäivän päätteeksi ketterästi toimiston viholliset  – pölypallerot ja roskat – ja tuhoat ne!

– Toimiston vuosittainen ikkunanpesu on intohimosi. Peset ikkunat tehokkaasti alle tunnissa ja vielä YHDELLÄ KÄDELLÄ!

Plussaa:

– Kampaajakoulutus katsotaan eduksi, sillä keskiviikkoisin toimistolla olisi hiustenleikkuulle tarvetta

– Torstaina palkanlaskijan konttorissa olisi tarkoitus järjestää ennustusta, joten ennustustaitoja edellytetään. HUOM! Vain totuudenmukaisia ennustuksia, muussa tapauksessa älä vaivaudu. Tarot ok, spiritismi ei

 Spagaati! Voisi olla päräyttävää asiakastapaamisella

– Harrastat viikonloppuisinkin aktiivista verkostoitumista – varsinkin jos olet Spiderman!!!!!!!!!!!

Laita hakemus ja CV 10.12. mennessä. Ehkä pelastamme pian yhdessä työmarkkinoiden maailman!

 

2. Haetaan työn tekijää mukaan huippu joukoon!

Tule tekemään asiakkaiden arjesta mieletöntä! Odotamme sinulta – iloisuutta – aurinkoisuutta – positiivisuutta – pirteyttä – jaksamista – ei turhaa vinkumista – kestämistä – stressi on nautintosi – kiire on kaverisi – täydellistä kirjoitus taitoa ja suomen kielen osaamista – vähintään kahta alan koulutusta – 10 vuotta kokemusta alalta – luovaa tekstin tuottamista kaikenlaisiin kanaviin, myös ilmastointi – Tarjoamme – työpaikan – palkkaa Laita hakemuksesi nyt yllä olevaan linkkiin Ainiin unohin laittaa sen linkin, tässä: linkki.linkki.fi 
Yhteystiedot: Kari 
Sähköposti: karinomanetti@kuukle.net asd;_ kissa paino nappul

 

3. Hei sä siellä! Voitaisko me olla hyvä match?

Tarvittais meidän tiimiin Content Manager Account Executive Digital Senior Associate Specialist Consultant Assistant Massistant Hassistant.

Sulla on:

– LinkedInissä vähintään 10 k connectionia (muutenhan et ole olemassa #jokes)
– Timanttisia refejä siitä, mitä oot duunannut
– Sun LinkedIn on menestynyt Hunajainen LinkedIn Analyysi -analyysissa
– Vähintään yksi asiantuntija-artikkeli LinkedIniin tunnissa
– Överit verkostot. Haluamme tzekata real lifen connectionisi. Ketä sä oikein tunnet? Voisko niistä olla meille jotain hyötyy?

Plussaa tai no oikeestaan semi-pakollista:

– Väh. 200 k seuraajaa Instagramissa ja feedi muutenki ihan mint
– Oma Youtube-kanava (Huom! Seurattu ja nosteessa, ei mikää pilipali kalastuskanava!)
– Aktiiviset Twitter- ja Facebook-tilit (Twitterissä ois hyvä olla vaik yks kommentti Trumpilta)
– Joku siisti harrastus, mitä kellää meistä ei oo. Tyylii perhosten keräily tai jos osaat maalata tauluja suulla. Ois kova!

Iske CV, cover letter ja palkkahope tulemaan. Sopii harkkapaikaks, mut sit ei makseta palkkaa. Paikka täytetään heti, kun sopiva löytyy. Tai jos meitä ei kiinnosta, niin sit kukaan ei saa paikkaa. Peace!

 

Arvostetaanko enää missään firmassa ihan tavallista, mukavaa ja tunnollista duunaria, joka osaa hommansa?

 

Puheenaiheet Työ Ajattelin tänään