Oppia vai eikö oppia?
Lähdin alunperin Ranskaan ilman kielitaitoa. Luotin mun vahvaan englantiin ja ajattelin että kai mä nyt jotaa opin sitte siellä. Mun piti siis alunperin olla Ranskassa vajaa vuosi. Tiesin, että mun ei tarvis hoitaa mitään virallisia asioita ja Pariisin keskustassa pärjää ihan tarpeeksi hyvin englannilla.
Eka opiskelin itsenäisesti netin kautta ja opin ihan perusasioita.
Sitte etsittiin eri vaihtoehtoja kielikursseista ja päädyin Alliancen kurssille. Valitsin kurssin alottelijoille ja siinä oli maininta että on ihan alkeiskurssi. Sinne mä sitte jännityksessä meen ekaa päivää ja heti tuli opettajalta ihan liikaa ranskaa mun ymmärrykseen. Olettamus näytti olevan että perusasiat olis hallinnassa. Meitä oli siellä about 9 joista osa jo pysty vähän jutella ranskaksi opettajan kanssa. Mä siis mietin vaan koko ajan että mitäköhän ne nyt sano ja mitäköhän mun pitää nyt sanoa. Otin vaan kahden viikon kurssin koska oli aika kallis ja halusin nähdä millasta siellä on. Viikon jälkeen olin jo täysin pudonnut tahdista, aloin panikoida ja totesin, että kaksi viikkoa täys maksimi tässä ryhmässä. Siihen jäi hetkeksi ne opinnot.
Muutaman kuukauden jälkeen ajattelin et okei koitetaan taas. Tällä kertaa kokeilin yksityistuntia. Olin jo aika innoissaan et nyt saattas onnistua ja saan just mun tason opetusta. No niin ei sekään sitte ollu mun juttu. Tunti pidettiin kahvilassa, suoraan tilaamaan juomia ja kaikkien kuullen siellä yritän epätoivoisesti tajuu jotaa. Mun keskittymiselle ei toiminu yhtään ympärillä liikkuvat ihmiset. Sit tuli loma Suomeen enkä takas noille tunneille menny.
Viimenen yritys tähän mennessä oli joku kirkon tai vastaavan järjestämä kurssi mun sen aikasella asuinalueella. Tää oli sit jo parin kuukauden juttu. Pienryhmässä meitä oli 2-6 ja siis minä kilttinä tyttönä jokaisella kerralla kävin. Koskaa ei tienny ketä sinne tulee ja kun ite kävin joka kerta ja opettaja tiesi että mä saatoin olla ainoa kuka sai viime tunnin läksyt niin huomio kohdistui muhun. Kyllä mä ne läksyt joka kerta tein ja jopa oikein kun ajan kanssa niitä kotona väänsin. Ongelma tällä kurssilla tuli lausumisesta. Kun opettaja vaati todella tarkkaa lausumista ja mulle oli todella vaikeeta oikein lausunta. Keskittyminen meni sitte siihen et apua sanonko mä nyt oikein ettei se korjaa mua ihan koko aikaa. Loppuajasta tällä kursilla kävi vaan minä ja yks Puolalainen tyttö. Mutta loppuun asti kävin vaikka tuntukin että emmä tuollakaan mitään oppinut. Opin, että kun sanon sanan sport sitä t:tä ei lausuta!
Töissä ollessa pärjäsin englannilla mutta kuulin ranskaa päivittäin. Lasten kanssa ollessa toistoa on paljon ja sitä kautta huomasin että jotaa jopa alkoi jäädä mieleen ja kieli vihdoin kuulostaa tutulta. Kotona mun poikaystävä koittaa välillä puhua mulle hitaasti ranskaa ja mä ymmärrän kyllä mut normaalia tai pitkää keskustelua en ymmärrä.
Tiedän kuinka tärkeää on oppia paikallinen kieli ja kuinka se helpottas mun arkea. Mä vaan tarraudun niin kovasti kiinni englantiin kun siitä on vihdoin tullu mulle kieli jolla ajattelen ja jota mun ei tarvi ajatella kun puhun. Ei mun aksentti mikään loistava ole mut eipä siitä heti kuule mistä olen kotoisin. Nyt oon ottanu taas netin avuksi ranskan opiskeluun mutta motivaatio on vielä vähän kateissa.