Äitinä 5kk
Huolehdin ihan kaikesta koko ajan. Mutta semmonen mä olen muutenkin aina ollut. Tosin siitä en huolehdi pitäskö vauvan jo tehdä sitä tai tätä. Tiedän kuinka eri tahtiin lapset kehittyy mutta myös sen milloin pitää alkaa tarkailla onko kehitys normaalia.
Edelleen mietin saako vauva tarpeeksi maitoa. No hän painaa 5kk vanhana 8kg eli ei pitäisi olla huolta.
Mun on ikävä vauvaa kun olen hänestä erossa. Mutta myös pikkuhiljaa alan osata nauttia pienistä hetkistä omaa aikaa.
Mä olen se äiti kuka puhuu vaan vauvoista ja lähinnä omastaan. Mutta kun se on niin ihana tai no välillä vähän äkänen. Eikä mulle oikeen nyt tapahdu muuta kun häneen liittyviä asioita.
Nukkua en vielä osaa heräämättä vaikka vauva nukkuisikin. Herään hänen ääniin ja usein tarkistan että kaikki on hyvin. Nyt olen sentäs oppinut milloin vauvaa ei kannata koskea kun sillon se herää ja suuttuu. Välillä itkee tai lähinnä nyyhkyttää unissaan ja sillon pitää vaan antaa olla. Yleensä rauhoittuu ja jatkaa unia.
Se tunne kun vauva nukkuukin pidempään päivällä! Oooh voiko tämä olla totta, onkohan se kipeä kun nukkuu ja mitä kaikkea sitä ehtiikään tehdä parissa tunnissa. Oi sitä luksusta!!! No meillä hyvin hyvin harvinaista tämä luksus.
Silmänympärykset on tummat ja koko ajan senkus tummuu lisää. Onneksi ne saa meikillä tarvittaessa piiloon.
Salilla ollessa mietin miten vauva voi vaikka tiedän, että se on isänsä kanssa eikä mun tarvitse huolehtia sekunttiakaan. Silti mä saatan alkaa miettiä nukkuuko se vai ei, onkohan sillä joku hätä.. tai nyt viimeksi että milloin se nyt söi edellisen kerran ja apua pitäskö mun jo olla kotona imettämässä? No ei tarvinut mutta loppu treenistä ei oikein enää tullut mitään. Sitten kun pääsin kotiin niin hän oli nukahtanut uudestaan eikä vielä ollut nälkäinen.
En ole julkaissut blogissa vauvasta oikein kunnon kasvokuvia ja ainakin nyt tuntuu siltä etten aiokaan julkaista. Tottakai mä haluisin että kaikki näkisi millanen meidän poika on ja jakaa hänen hymyt koko maailmalle mutta samalla haluan säilyttää hänen yksityisyyttään.
Vaikka kuinka väsyttää ja vauvan kanssa ei aina kommunikaatio pelaa niin yksi pieni hymy helpottaa kummasti. Tota pientä ihmistä rakastaa vaan niin paljon.
Niin ja se kahvi tosiaan ehtii kylmäksi, mun välipala löytyy tyynyltä ja blogia kirjoitan lause kerrallaan.
Musta on mahtavaa olla äiti. Mä olen onnellinen. Mä olen kiitollinen.
