Herkkujen etsintää maassa jonka kieltä ei osaa

Tässä muutamia juttuja mitä ollaan ostettu ja testattu täällä ollessa. Vielä kun ei tiedetä niitä omia suosikkeja eikä aina tiedä mitä ostaa niin testaamalla selviää mistä tykkää. Meillä on kääntäjä puhelimissa kovassa käytössä mutta se ei aina ihan toimi eikä kaupassa voi jokaista tuotetta kääntää. On esimerkiksi todella vaikea tietää kuinka paljon missäkin on lisäaineita ja millaisia sellaisia. Tosin järki auttaa pitkälle ja lähinnä lasten jutuissa yritetään tarkkaan miettiä mitä ostetaan.

Suklaakakkuset

  • Näitä ollaan testattu kolmea erimakuista. Kaikki näyttää erilaisilta paketissa kun sitten sisältä. Ekassa oli vaahtokarkkimaista keskustassa, tokassa oli riisimassaa ja minttua, kolmas oli vesimelonin makuinen ja aika kuiva.
  • Tämä viimeisin oli  banaanin makuinen ja aika kiva koostumus. Tosin näyttää paketissa ihan erilaiselta ja on oikeasti sisältä kakkumaista.
  • Näistä tykätään ja kokeillaan aina uutta makua

Keksejä

  • Nämä on ihan samannäköisiä kuin paketissa. Maistuu vähän pähkinäiseltä ja sitten vaan sokerilta. Jotain siemeniä on mutta ne ei juuri maistu.
  • Aika  turhia eikä olla näitä juuri syöty

Sitruunakarkkeja

  • Näyttää ihanan sitruunaiselta ja maistuukin sitruuna mutta ovat myös erittäin makeita. Koostumus on todella hyytelömäinen.
  • Nämä saa jäädä kauppaan

Mansikkakarkkeja

  • Nämä tuntui hauskan pehmoisilta pussin läpi. Koostumus on vähän vaahtokarkkimainen mutta kuitenkin kovempi. Makuna mansikka ihan ok eikä ole ylimakea.
  • Ostan ihan varmasti uudestaan

Bataattisipsit

  • Nämä on päällystetty jollain siirapilla eli ovat tosi makeita. Eat more healty snack lukee paketissa ja naurattaa. Mikä kohta näistä on millaan tavalla terveellistä? Ihan ok mutta hieman voisi tuota makeutta vähentää.
  • Ei ehkä tarvi enää ostaa ja kokeillaan toisenlaisia ensi kerralla

Perunalastut

  • Näitä ostin kun jotenkin vaan luulin, että olisi juustonmakuisia. Tossa kun vaan lukee isolla honey butter ship!!! Jälleen siis makeita sipsejä.
  • Nämä kyllä säilyy kaapissa pitkään kun ei niitä kukaan halua syödä.

Suolakalat

  • Tässä menin ihan pelkän kuvan mukaan. Ajattelin että jospa olisi lapsille sopivia edes silloin tällöin. Juu ei ole. Todella suolaisia ja kanan? makuisia.
  • Ihan ok meille aikuisille mutta toista kertaa  en aio ostaa.

Kuivatut mustikat

  • Max osti näitä toiveissa että olisi vaan kuivattuja mustikoita. Mutta nämä ovat kyllä ihan karkkeja. Niin makeita että ei itsekään voi syödä montaa.
  • Aamulla vaikka  jugurtin sekaan mutta ei näitäkään tarvi uudelleen ostaa.

Lasten naksut

  • Näitä löysin lastenruoka hyllystä.  Ulko-osa samanlaista kun maissinaksut ja sisällä sitten vähän mustikan makuista täytettä. Toimii hyvin meidän pojille kun ei ole liian makea.
  • Näitä meilla on aina kaapissa.

Lasten perunanaksut

  • Todella perunanmakuisia eikä maistu, että olisi lisätty suolaa.
  • Näistäkin tykätään kovasti ja löytyy aina kaapista.

Nämä ovat ihan perusherkkuja ja ollaan aika varovasti osteltu täysin yllätys juttuja. Ehkä joku kerta rohkenen ja ostan ihan täysin paikallisia herkkuja ja niitä maistellaan.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *