Onkohan siellä mitää?
Mä olin etukäteen päättänyt pyytää, että pääsisin varhaisultraan mutta ei mun tarvinnut edes kysyä kun kerrottiin mun edellisestä keskenmenosta saatiin suoraan lähete ultraan rv7. Tämä paikka saatiin itse valita ja mennä mihin vaan haluttiin. Tosin mä olisin mennyt ilman lähetettäkin ja täysin omakustanteisesti.
Mulla oli tosiaan hyvin vähäoireinen alkuraskaus ja olin ihan varma, että kaikki ei voi olla hyvin. Tiedän, että toisilla ei ole juuri mitään oireita ja toiset saavat kaiken mahdollisen. Mutta sitten sitä alkoi miettiä liikaa, miettiä milloin oireita oli ja milloin ei. Osittain varmasti vaikutti aiempi keskenmeno ja siinä kun vähäisetkin oireet loppuivat kun seinään yks päivä ja silloin osasin alkaa epäillä keskenmenon. Ja silloin siinä sitten kävi huonosti. Kovasti yritin ajatella, että jokainen kerta on erilainen ja tällä kertaa kaikki voi olla täysin normaalisti ja hyvin.
Meinas taju lähtee kun jännitti niin paljon ja odottaminen tuntui pitkälle. Jotenkin oli tosi kova pelko, että siellä ei ole mitään tai sykettä ei löydy. Tuli meidän vuoro ja oli kyllä nopeeta toimintaa. Mutta… Siellä se sydän kovasti sykki. Väkisinkin tuli kyyneleet silmiin. Eka se katso sykkeen, sitten mittas sen ja tarkisti että kaikki näyttää siltä miltä tässä vaiheessa pitääkin. Se oli siinä about 10min ja oltiin jo huoneesta ulkona. Saatiin kuvat kotiin ja niitä sitten vaan ihailemaan. Mun mieli sai hetken rauhan.
12vk ultra.
Mä jännitin niin paljon jälleen kerran ja pelkäsin että kaikki ei ole hyvin. Jotenkin mä eniten pelkäsin taas, että sykettä ei enää olisi. Heti kun sydänäänet kuulu niin tuli taas itku. Sen jälkeen pysty keskittymään katselemaan sitä pientä touhuamassa. Me oltiin siis yhdessä mun avomiehen kanssa ja kyllä hänkin myönsi jälkeenpäin, että jännitti tätä käyntiä. Hän on vaan niin rauhallinen ja positiivinen, että ulospäin vaikuttaa ettei yhtään jännitä. Onneksi näin koska hän rauhoittaa käytöksellään mua.
Mun ultra paikka tuli suosituksena gynekologilta kun ei täällä ole mitään neuvola systeemiä. Kaikki lääkärit tavallaan oma lääkäreitä. Tällä kertaa sain mieslääkärin kuka puhui sujuvaa englantia. Jes! Siis mä pystyin täysin ymmärtämään mitä tapahtuu ja kaiken mitä mulle sanottiin. Ihanaa! Oli vielä todella hyvä lääkäri, selitti kaiken tosi tarkkaan, otti huomioon mun itkut ja sanoi kauniita asioita pikkusesta. Mitattiin niskaturvotus ja lisäksi viereisessä labrassa verikoe tähän liittyen.
Ultran jälkeen gynekologi halusi nähdä meidät. Hän halusi nähdä ultran kuvat ja sain ohjeistuksen tulevaan: perus seurantalabrat, seuraavien ultrien aikataulut ja missä pitää käydä millonkin. Seuraava kerta hänen luo, sitte taas ultra, sairaalassa tapaaminen lääkärin kanssa, takas gynelle, vika ultra ja vikat käynnit sairaalan lääkärillä. Näin jos kaikki sujuu normaalisti.
Mä oon päättänyt olla stressaamatta. Todellakin helpommin sanottu kun tehty..
Kai ainoa mitä mä voin just nyt tehdä on pitää huoli, että mä voin hyvin ja sitä kautta vauva saa mahdollisuuden kasvaa hyvin. Muuhun mä en voi vaikuttaa.