Mä olen päättänyt että musta ei tule äitiä kuka ei anna kenenkään muun hoitaa lapsiaan. Meillä on kahta kulttuuria tässä perheessä ja siinä pientä totuteltavaa. Toki kotona mä voin tehdä ihan juuri kuten haluan (yhteistyössä mun avomiehen kanssa). Meilläkin on jotaa ajatuksia mitä tehtäisiin erilailla ja niistä keskustellaan. Nyt vauva aikana ei juuri mitään ihmeempiä vielä ole mutta kun ollaan puhuttu tulevasta niin jostain asioista ollaan erimieltä. Niistä näkee molempien oman kasvatuksen ja kulttuurin. Eikä meillä ole edes järisyttävän suuria kulttuurieroja.

Mä itse olen ammatiltani lastenhoitaja eli siis hoidan toisten lapsia. Varsinkin täällä lapset laitetaan usein jo 3kk hoitoon ja olen hoitanut ihan näitä pieniäkin. Päiväkodissa ollessa vanhemmilla ei ole täyttä sananvaltaa kuinka heidän pientä hoidetaan. Toki lapsen edunmukaisesti mennään mutta ottaen huomioon että siellä on monta muutakin ihan yhtä pientä eikä hoitajia ole jokaiselle omaa. Kotiin tuleva nanny on sitten taas eri juttu koska silloin mennään enemmän perheen omilla säännöillä.

Itse kyllä ilmoitin avomiehelle jo ennen raskaaksi tuloa, että meidän vauva ei mene 3kk hoitoon. Oli rahatilanne meillä mikä tahansa. Ihan täysin minimi hoitoon meno iäksi olen sanonut 6kk joka sekin on musta niin kovin pieni vielä. Ei sillä etten luottaisi hoitajiin mutta musta vauvan paikka on kotona noin pienenä tai mä haluan olla äiti kuka on kotona pienen vauvan kanssa.

Ekaa kertaa meidän vauvaa hoiti/oli mun apuna olivat mun vanhemmat kun hän oli 4 viikkonen. Tässä vaiheessa olin vielä itse koko ajan lähellä. Seuraava askel oli mun avomiehen vanhemmat ja he hoitivat poikaa niin että mä olin kaupoilla ja kauemmin poissa.

Mä haluan, että vauva tottuu moneen syliin ja olemaan eri ihmisten kanssa. Mitä aiemmin aloitan sitä helpompaa se on mulle! Eli äitinä totun antamaan hoitovastuun jollekin toiselle. On se vaan jännä kuinka vaikeaa se on. Vaikka tiedän, että hän on hyvissä käsissä ja pärjää kyllä niin silti sitä huolehtii ja miettii miten siellä nyt menee. Varsin hyvin tiedän, että lapsi ei mene rikki vaikka asioita tehtäisiin eritavalla kun mitä mä itse teen. 

Suurimmat asiat tulevaisuudessa on varmaan meidän perheen rutiinien ”kunnioitus” siis jos lasta hoitaa joku perheenjäsen tai meillä on hoitaja kotona. Mä tykkään itse, että päivissä on tietty rytmi ja rutiini; syödään samoihin aikoihin ja nukkumaan menoille omat aikansa. Ei nyt mitään minuutti aikataulua mutta suht samoihin aikoihin mielellään. Toinen asia on ruuat ja niissä lähinnä se, että jos me ei haluta lapsen syövän esim. karkkia niin toivon kyllä ettei sitä kukaan muukaan lapselle anna. Ainakaan kysymättä meiltä sitä ensin.

Mulla oli vauvan syntymän jäljeen pitkään tunne, että hän on osa mua ja vielä ”kiinni” mussa. Ensin totuin liikkumaan raskausmahan kanssa ja ensimmäiset viikot vauva koko ajan lähellä (lue rinnalla). Ekaa kertaa kun lähdin yksin kauppaan ja avomies jäi vauvan kanssa kotiin niin musta tuntui koko ajan että jotain puuttuu. Pikkuhiljaa tunne on vaimentunut mutta edelleen siellä jossaa huhuilee.

Mutta tekee hyvää olla pieniä hetkiä ilman vauvaa ihan yksin tai yhdessä avomiehen kanssa.