Testissä: taikina pallerot

Meidän kaupan kassojen ulkopuolella on aina myyntikoju missä tuotteet vaihtelee. Välillä on suolaisia ja välillä makeita juttuja myytävänä.

Tällä kertaa Timpa sanoi, että haluaa maistaa koska tuoksu oli kyllä aika ihana. Tuoksui ihan kuin munkki. Ostettiin kahta erilaista:

Pähkinä pallero

Ulkoapäin kuin saksanpähkinä. Sisällä jälleen paputahnaa ja pohjalla saksanpähkinä.

Taikina osuus maistui vaan öljylle, paputahna edelleen erikoiselle ja pähkinää en edes aluksi älynnyt siellä pohjalla. Nämä jäi aikalailla syömättä meiltä.

Ostettiin näitä 5000 krw:lla eli n.3,70 eurolla ja saatiin 8 kpl

Kala

Kalan muotoon tehty taikinakakku jossa sai valita onko sisällä paputahnaa vai vaniljakastiketta. Valittiin vaniljakastike…vihdoin vaihtelua papuun.

Maistui ihan pannukakulta ja vaniljakastike oli tosi hyvää. Raskas kylläkin ja riitti yhdestä koko perheelle maistettavaksi.

Ostettiin siis vain yksi joka oli 2000 krw eli n.1,5 euroa

Ei vielä löytynyt näistäkään sitä omaa herkkua eli jatketaan etsintää sekä uusia makujen testaamista.

Kulttuuri Ruoka ja juoma Oma elämä Matkat

Uusi harrastus

Muutaman viikko sitten pojat maalasivat vesiväreillä ja mä sitten siinä samalla kokeilin samaa tyyliä kuin pojilla eli väriä sinne tänne huitoen.

Hei se olikin kivaa.

Siitä mä sitten jatkoin maalamista päiväunien aikana…seuraavana päivänä myös ja nyt maalaankin usein.

Osaanko mä maalata? En.

Tiedänkö jotain maaleista? En.

Millä maalaan? Vesiväreillä mutta ihan omalla tekniikalla.

Seuraako jotain ohjeita? En mutta muutamia videoita olen katsellut.

Millä tyylillä maalaan? Abstraktilla. Joskus vaan läiskin värejä ja joskus yritän että se jopa näyttäisi joltain.

Mä siis teen mitä mä haluan millä tekniikalla mä haluan. Lopputulos näyttää varmaan 5v tekemältä tai siltä että se on tehty silmät kiinni mutta ei mua se haittaa. Mä maalaan koska se on kivaa ja saan muuta ajateltavaa kun vaikka pyykit.

Kivaa että on uusi harrastus. Se kuinka kauan intoa riittää tähän niin ei silläkään ole väliä. Teen niin kauan kun jaksan ja sitten maalit voi antaa poikien käyttöön.

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo