Windy Hill

Windy Hill Geojen saarella on nähtävyys ja näköalapaikka. Nimensä mukaisesti tuulee kunnolla.

Tuulimylly kukkulan päällä ei ollut kovin suuri nähtävyys mutta näköala oli hieno. Taitaa olla suosituksissa ykköspaikka täällä mutta mun mielestä löytyy upeampia paikkoja kuin tämä. Mua ehkä eniten häiritsi täällä kaikki ylimääräinen; näkyi parkkipaikka, oli ravintolaa ja myyjiä pienissä kojuissa eli täysin turistipaikka. Olisi voinut mennä pienellä laivalle kierrokselle, samasta kohtaa lähti pikavene ajeluita ja alhaalla soi musiikki.

Me valittiin kuuma päivä tälle(kin) retkelle mikä oli pieni virhe. Mä en oikeen kestä hyvin aurinkoa ja kun selkään lisätään n.13kg poika niin helteessä ei ole kovin mukavaa kiivetä.

Ensin kiivettiin pieni matka tuulimyllylle. Siitä pääsi vielä kiipeämään näköalapaikalle. Kiipeämiseen meni noin 25minuuttia mutta näköalatasanteelta ei kyllä näkynyt kuin puita. Vielä olisi voinut mennä ylemmäs mutta mä en enää jaksanut ja pojilla alkoi jo olla lounasaika. Pientä evästä syötiin jo täällä ennen kun lähdettiin alaspäin ja autolle.

Vietettiin mukava päivä ja kotiin ajettiin lasten päiväuniaikana ja pidempää reittiä. Muutama tosi upea paikka nähtiin ja pysähdyttiin nopeasti ottamaan kuvia. Näihin paikkoihin voisi vielä palata ajan kanssa.

Täällä riittää saaria ja nähtävää vaikka joka viikonlopulle ja jonkun verran ollaan jo suunniteltu missä halutaan käydä. Toivotaan vaan ettei koronan toinen aalto iske pahasti ja muuta niin pientä kuin isoakin suunnitelmaa. Nyt vaikuttaa siltä että mitä vaan voi tapahtua ja tilanne on todella auki. Mennään siis päivä kerrallaan ja seurataan ohjeistuksia.

Perhe Oma elämä Lapset Matkat

Henkilökortin hankkiminen Etelä-Koreassa

Meidän piti hankkia henkilökortit kaikille ja jälleen kerran toimisto hoiti melkein kaiken meidän puolesta; kertoivat kellon ajan monelta lähdetään, mitä ottaa mukaan ja paikan päällä oli koko ajan meidän mukana ja apuna.

Henkilökortti

  • ARC eli alien registration card eli henkilökortti ulkomaalaiselle
  • Tämä pitää hankkia jos aikoo olla maassa yli 90 päivää
  • Tätä varten tarvitsee passikuvat, passin ja täytetään lomake
  • Me käytiin tekemässä tämä heti ensimmäisenä päivänä kun karanteeni oli ohi
  • Noin kuukausi meni että saatiin kortit

Meitä tultiin hakemaan kotoa ja otettiin omat autonistuimet mukaan ja tällä kertaa saatiin kunnolla ne autoon kiinni. Ajomatkaa maahanmuuttovirastoon oli noin vartti eli tosin vähän.

Sisään mennessä saatiin ohjeet että Max täyttää paperit ja mä voin istua odottamaan lasten kanssa. Meiltä aikuisilta otettiin kaikista sormista sormenjäljet mutta lapsilta ei.

Lapset jaksoi hienosti vaikka paikallaan pysyminen oli mahdotonta. Ihmiset on täällä todella ystävällisiä ja virastossakin lapsille vilkuteltiin.

Kotiin tultiin niin, että mä ja lapset tuotiin kotiin mutta Max lähti toisen auton kyydissä ensin pankkiin ja sieltä työpaikalle loppupäiväksi. Mä sain hyvin apua, että sain tuotua autonistuimet takaisin kotiin ja toimiston mies vielä ihan kantoi ne sisälle asti.

Lyhyesti pankkiasioista:

Meille avattiin tänne siis yksi pankkitili ja saatiin siihen niin monta korttia kun haluttiin. Täällä kuulemma jos kortti häviää niin ei tarvitse huolehtia koska kukaan ei käytä löytämäänsä korttia väärin. Vaikea uskoa, että pitää paikkaansa ja ettei omalle kohdalle satu se epärehellinen tyyppi. Semmoinen mielenkiintoinen asia vielä, että kortilla maksettaessa kortti annetaan kassalle ja se yleensä riittää ei allekirjoitusta ei pin koodia. Jos ostokset on suuret niin silloin kysyvät allekirjoituksen. Pin koodia ei kuulemma koskaan kysytä.

ARC kortti liittyy myös pankkiin niin, että se pitää olla jotta voi käyttää kaikkia nettipankki toimintoja.

Pikkuhiljaa alkaa olla tarvittavat asiat hoidettu ja päästään perus arkeen kiinni. Kohta alkaakin meidän perheessä täysin uusi arki kun Timpa aloittaa koulun.

Kulttuuri Oma elämä Matkat