Lomaa Suomessa

Iso osa lomaa takana ja hieman vielä edessä. Mulle loma Suomessa on ihan perus jutuista nauttimista. Ollaan grillattu, uitu järvessä, käyty kahvilla, syöty kotiruokaa, nähty perhettä ja ystäviä. Siitä on tämä loma tehty. Suomessa asuessa tätä en olisi koskaan lomaksi kutsunut ja aina lomalla lähdin ulkomaille.

Toki pitää myös olla pientä sää vaihtelua. Suomeen tullessa nautittiin hieman viileämmästä säästä koska Ranskassa on ollut todella kuuma kesä. No helle saapui myös Suomeen ja taas hikoillaan. Muuten mua ei helle haittaisi mutta nyt pitää miettiä vauvaa ettei hänelle tule liian kuuma. Puistossa ollaan käyty monena aamuna ennen 8 (koska poika on päättänyt herätä 6) ja silloin on ollut mukava keli ulkoilla. Päivällä ollaan vältetty ulkoilua paitsi jos on ollut mahdollisuus vesileikkeihin.

 

Semmosta tähän asti ja vielä on aikaa nauttia lisää.

 

Suhteet Ystävät ja perhe Lapset

Vauvan leikki – Virikepullo

Virikepullo

(Kuulo- ja näköaisteille)

Sopii pienellekin vauvalle.

Tarvitset:

– tyhjän kirkkaan muovipullon
– jotain rapisevaa ja/tai värikästä
– liimaa jos annat vauvan leikkiä yksikseen pullolla

Laita hieman pullon pohjalle ja laita kunnolla korkki kiinni. Jos et käytä kuumaliimaa/superliimaa niin seuraa lapsen leikkiä. Tiedän myös että meillä korkkia maistellaan niin en oikeen halua käyttää liimaa.
Pulloon voi laittaa vaikka mitä; puuhelmiä, höyheniä, värikästä pastaa, vettä ja kimalletta..

Mä laitoin pulloon pastaa ja punaisia linssejä. Halusin että olisi vähän väriä mutta lähtisi kiva ääni kun pulloa ravistaa. Tämä on ollut meillä ihan ykkösjuttu! Joka kerta kun Timppa saa tämän käsiinsä niin ihan innolla ravistaa ja heittää pulloa. Tämän kanssa viihtyy todella pitkään.

Perhe DIY Lapset