Häissä

Meillä oli tänäkin kesänä yhden mun läheisen ystävän häät. Ajoitettiin Suomeen tulo häiden mukaan ja mulla oli suunnitelmana, että Timppa ei lähde meidän mukaan. Lennettiin muutama päivä ennen häitä jotta Timpalla olisi aikaa tottua isovanhempiin ja jäädä sitten heidän kanssa kotiin.

No aina asiat ei mene suunnitelmien mukaan ja terveys huolien takia päädyttiin lähteä häihin Timpan kanssa. Tavallaan oli ihanaa,  että hän oli mukana koska tietenkin mä haluan ihmisten tapaavan meidän pienen pojan.

Vihkiminen tapahtui ulkona joen rannalla ja sää sattui olemaan juuri sopiva. Sadetta oli luvattu mutta vihkimisen aikana aurinko pilkotti pilvien takaa mutta ei myöskään paahtanut kuumasti. Tuntia myöhemmin alkoi vettä ripotella mutta välillä aurinkokin jaksoi ilmaa kirkastaa. Osa juhlavieraista oli pöydissä ulkona katoksien alla ja osa sisällä. Meidän pöytä oli ulkona ja hyvin pärjättiin Timpan kanssa vaikka vaunut ei ihan mahtunut sateelta suojaan.

Aika häissä meni vauvan kanssa hyvin mutta suuri osa ajasta meni miettiessä koska hän söi viimeksi, koska on uni aika tai missä hän pääsee konttailemaan. Ajoitus hääruuan kanssa meni kyllä nappiin koska Timppa meni juuri päiväunille kun me aloitettiin syömään ja heräsi kun oltiin syöty. Valitettavasti me ei kakkua päästy maistamaan koska meidän piti lähteä viemään Timppaa nukkumaan. Pohdittiin palataanko hääpaikalle vielä sen jälkeen kun hän on unessa ja mun vanhemmat toimii univahteina. Päivä oli pienelle ollut niin aktiivinen ja paljon uusia ihmisiä että uneen rauhoittuminen vei aikaa ja siinä iski jo itselle väsymys. Me ei siis enää häihin palattu.

Mä haluan elää aika vauvan ehdoilla. Hän kun on ollut huono nukkumaan niin en halunnut pitkittää yöunille menoa tai antaa nukahtaa siellä häissä vaunuihin enää illalla. Ehdittiin kuitenkin osallistua siihen tärkeimpään, syödä ja jutella hääparin kanssa.

Jäi kaunis muisto näistä häistä.

 


 

Suhteet Ystävät ja perhe

Pallomeri

12_0.jpg

Ostettiin Timpalle pallomeri. Kehä on halkaisijaltaan 80cm ja isompi mitä ajattelin sen olevan. Se vie paljon tilaa mutta siellä se nyt on hänen huoneessa. Palloja tuli 150 kpl mistä jätettiin parisen kymmentä käyttöön ja loput vietiin varastoon.

Paketin saapuessa mietin, että mitä tuli tilattua ja oliko nyt ihan pakko tämä mun hankkia. Se on suuri meidän pieneen asuntoon mutta sille löytyi ihan hyvä paikka Timpan sängyn ja hoitopöydän välistä. 

On päiviä ettei käytetä sitä ollenkaan ja päiviä milloin Timppa viihtyy siellä vaikka kuinka kauan yksinään palloja tutkien (heitellen). Hän on oppinut ”heittämään” palloa ja vaikka se lähteekin kädestä ties mihin suuntaan niin hän ymmärtää että sitä pitää heittää. Tosin nyt heitetään sitten kaikkia leluja. Pallo on ainoa mitä pyydetään heittämään mutta menee ehkä hetki, että hän ymmärtää eron mitä kuuluu heittää. 😉

Välillä hauskinta on kun mä menen sinne pallojen sekaan ja hän nauraa lattialla kun mä heittelen palloja ilmaan.

13_0.jpg

Perhe Lapset Höpsöä