Vauvanhuoneen järjestys

Meillä on aika pieni koti (52neliötä)  eikä säilytystilaa ole kovinkaan paljon. Täällä on kuitenkin poikkeuksellisen paljon kaappeja verrattunu moneen vuokra-asuntoon mitä käytiin katsomassa (siis monessa ei juuri yhtään). Tosin toisessa makuuhuoneessa ei ollut yhtään säilytystilaa ja toisessa ihan ok:n kokoinen kaappi. 

Päätettiin tehdä vauvanhuone siihen missä jo oli kaappi. Ihan täysin valmis huone ei vielä ole koska pinnasänky on edelleen meidän huoneessa (ei haluttu hankkia kahta eri sänkyä). Muuten huone alkaa olla aika järjestyksessä. Joudun kyllä aina miettimään uudelleen kun tulee uutta tavaraa ja sitten tavarat vaihtaa paikkaa tarvittaessa.

Näin mä olen kuitenkin tällä hetkellä järjestänyt vauvanhuoneen ja hänen tavarat:

 

Hoitopöydän laatikot olen yrittänyt miettiä miten saan mahdollisimman paljon vaatteita sopimaan ja tarvikkeita helposti saataville.

 

hoitopoyta.png

 

laatikko_1.png

 

laatikko_2.png

 

laatikko_3.png

 

 

Pyykkikorit; toinen vaatteille ja toinen peppu pyyhkeille. Meillä on vaikea pestä lavuaarin alla enkä mä halua käyttää wipseja (kodin ulkopuolella toki käytän).

 

pyykkikorit.png

 

Kaappi; täältä löytyy vähän kaikkea kun sitä tilaa ei ole muuallakaan. Sieltä löytyy ulkohaalareita (kaikki saatu kavereilta), pyyhkeet, lakanat, vauvanhoito tarvikkeita, isomman koon vaatteita ja ihan ylähyllyllä jo pieneksi jääneet vaatteet.

 

vaatekaappi_2.png

 

Leikkimaton vieressä pieni lelulaatikko vauvan leluille (meillä kertyy aika paljon pölyä).

 

leikki.jpg

 

 

Lelulaatikosto isoimmille leluille (vaikka ei meillä vielä kukaan niillä leikikään vielä..siis helppo pitää siistinä).

Mä halusin huoneeseen nojatuolin vaikka se vie paljon tilaa mutta jos yöllä imetän kun vauva siirtyy omaan huoneeseen on mukava tehdä se samassa huoneessa. Lisäksi siinä on kiva istua yhdessä ja lukea kirjoja. 

nojatuoli.png

kirja.jpg

Tämä on tämän hetken tilanne ja sehän muuttuu hieman kun pinnasänky siirtyy huoneeseen. Seuraavan kerran pitää varmaan tehdä muutoksia kun poika lähtee liikkumaan. Ja helppohan se nyt on pitää paikat siistinä kun pienimies ei mitään itse järjestele.

Olohuoneessa pidetään sitteriä (missä ei oikein edelleenkään viihdy) ja pieni leikkimatto on myös siellä.

 
 

Perhe Sisustus Lapset

Soseet ranskalaisittain

valineet.jpg

Nyt on meidän aika aloittaa kiinteät vauvalle. Ensin ajattelin odottaa puoleen vuoteen asti ja mennä täysimetyksellä mutta meistä alkoi tuntua että voitas jo alottaa pienillä määrillä. Vauva herää öisin vieläkin 2-3 kertaa syömään ja päiväunetkin edelleen lyhyitä. Jospa täydemmällä mahalla alkaisi nukkua paremmin. Mä niin toivon.

Mä halusin itse valmistaa soseet ainakin näin alkuun. Se pienen pieni määrä mitä ensin maistellaan niin ei ole musta kannattava ostaa sosetta kaupasta. Meillä ei muutenkaan juuri valmisruokia syödä niin saa vauvakin itsetehtyä ruokaa. Ainakin nyt. Sitä mitä tapahtuu myöhemmin en tiedä. Mennään hetki kerrallaan.

Aloitettiin perunalla tämä matka kohti kiinteää ruokaa. Ensin tuli kaikki ulos mitä suuhun laitettiin mutta jo viimeiset maistiaiset vauva jo alkoi nielaista. Tarkkailen jos vaikuttaa ettei hän ole vielä valmis en tuputa väkisin ja mielummin sitten odotan vielä.

omat_soseet.jpg

Mä toivoisin, että pojasta tulisi monipuolinen syöjä ja ennakkoluulottomasti maistelisi uusia ruokia. 
Jos hän tulee isäänsä niin syö ihan mitä tahansa. Hän on ollut hyvä syömään kuulemma aina ja alkanut itkeä kun on kuullut lusikan osuvan tyhjenevän kulhon pohjaan. Mä taas olen astetta nirsompi syöjä. Kyllä mäkin aikalailla kaikkea syön mutta täällä Ranskassa on paljon ruokia mistä mä en oikeen pidä (ne vahvat juustot, erikoiset merenelävät, oudot makkarat..). Pitää yrittää olla nirsoilematta liikaa pojan nähden.

Täällä suositellaan ruokien antamista iän mukaan näin:

ruokailu_ohjeet.jpg

– Oranssilla on merkitty milloin voidaan aloittaa
Eli hedelmät, vihannekset, peruna, gluteenittomat ja liha/kala 5-6kk.
Jugurtti 6kk ja gluteenia sisältävät 7kk alkaen.

– Vihreällä on merkitty milloin suositellaan aloittamista
7kk alkaen voikin sitten aloittaa antaa kaikkea. Poikkeuksena leipä, pieni pasta, riisi joiden suositus aloitus on 8kk. Lisäksi tossa on légumes secs eli kuivatut vihannekset esim. linssit joille suositus on 15-18kk ikä.

Meidän lastenlääkäri suositteli että ensimmäiset kaksi viikkoa kasviksia ja sitten hedelmää. Me varmaankin odotetaan vähän pidempään hedelmän kanssa koska niistä aika todennäköisesti tykkää.

kirja.jpg

Me saatiin lahjaksi tosi kiva kirja jossa on paljon vinkkejä vauvan ruokailuun. Siellä kerrotaan ensi mauista ja niiden sekoittamisesta ja sieltä siirtyminen seuraaviin makuihin. Siellä on myös reseptejä soseista ihan kunnon ruoka-annoksiin asti. Kirjan kirjoittaja on britti joten otetaan siis ideoita vähän joka maasta. Vaikka taitaa olla niin että samat on soseet monessakin maassa.

Ensimmäiset kasvikset
– porkkana
– peruna
– lanttu
– palsternakka
– kurpitsa

Ensimmäiset hedelmät
– omena
– päärynä
– banaani
– avokado
– papaija

hedelmasose.jpg

suositus_iat.jpg

Sormiruokailusta mä olen todella kiinnostunut mutta mun mielestä poika ei ole siihen valmis. Kehitys ei vielä ole ihan siihen soveltuva mutta uskoisin asian muuttuvan muutamassa viikossa.

 
 

Perhe Ruoka ja juoma Lapset