Tulevan isän rooli raskausaikana
Niin eihän se mies ole raskaana eikä sen elimistö muutu. Ei tunteet heilahtele eikä ole pahaolo.
Mun avomies on eniten tuskaillu mun syömisiä alkuraskaudesta kun aina kun hän teki tai ehdotti jotain ruokaa mun ei tehnyt yhtään mieli ja tuli vaan huono-olo. Vaikka tämä muuttui niin edelleen hän oli sitä mieltä että mikään ei kelpaa kuitenkaan. Joten mä päätin useimmiten mitä me syödään.
En tiedä yhtään miten muiden perheissä toimitaan ja kuinka paljon tuleva isä on mukana raskaus asioissa, tuleeko mukaan neuvolaan tai ultraan, kuinka paljon tietää äitiyslomista yms.
Meillä tuo mies on joutunut aika raskaus infon kohteeksi. Hän on selvittänyt asioita netin kautta, mihin meidän pitää mennä, mitä papereita pitää täyttää. Kyllä mäkin ranskaa lukea pystyn mutta se on hidasta ja ihan kaikkea en aina ymmärrä. Hän kun on se kuka ymmärtää lääkäriä täysin koska mun kielitaito ei todellakaan riitä tähän sanastoon. Tosin on alkanut tulla moni uusi sana tutuksi viime aikoina. Hän siis tietää ennen mua kaiken. Mulla on jo taustalla aika paljon raskaustietoutta ennestään mutta nyt Ranskassa ollessa en ole paljoo huudellu, että kyllä minä tiedän vaan tarkasti kuunnellut mitkä täällä on käytännöt.
Mies tulee mukaan jokaiseen lääkärikäyntiin ja ultraan. Verikokeissa pystyn käydä ihan yksinkin varsinkin kun tiedän että siinä labrassa ainakin osa puhuu englantia ja huippu hyvä pistäjä aina ollut. Vaikka pärjäisin yksinkin joka paikassa niin haluaisin silti että mies tulee mukaan näihin käynteihin. Sillon hän oikeasti tietää missä mennään ja mitä mä käyn läpi. Osaa tukea erilailla kun ymmärtää enemmän.
Sairaalassa meillä on tapaaminen lääkärin kanssa vajaa kuukauden päästä. Mulla ei ole mitään hajua miten täällä suhtaudutaan isään mukana synnytyksessä tai onko sairaalassa mahdollisuutta perhehuoneeseen. Ollaan jo yhdessä mietitty kysymyksiä joihin haluttas tietää vastaus.
Mielialanvaihtelut on varmaan ärsyttävin asia hänelle tähän asti. Ärsyttää kyllä myös mua itseäni kun aamulla saattaa olla iloinen olo ja sitte muuttuu vaan niin äkäseksi tosta noin vaan.
Ollaan tästä juteltu ja oon sanonut, että syy ei todellakaan ole hänessä mutta hän nyt sattuu olemaan mun kiukun kohde (so sorry). Onneksi tämä on tasottunut alun jälkeen ja nyt en edes muista koska viimeksi olisin ollut kiukkunen. Mulle on tosi tärkeetä, että hän ymmärtää jos olen väsynyt tai olo on epämukava. Tähän asti on mennyt hyvin ja hän on pitänyt musta hyvää huolta varsinkin päivinä kun ei vaan oikeen jaksa mitään ylimäärästä. Pientä kivaa ylläriä oonkin hänelle suunnittelemassa.
Nyt mä oon alkanu tuntee selkeemmin vauvan liikkeitä. Vielä tosi kevyitä mut sen verran selkeitä, että enää ei tarvi miettiä onko se ilmaa vai vauva. Avomies odottaa jo kovasti, että hänkin tuntisi liikkeitä vatsan päältä. Siihen menee varmasti vielä muutamia viikkoja. Yhdessä sitä odotellen.