Syys sävel

 

Osaako joku neuloa minulle tälläisen?
cold.jpg

Taloyhtiö on vihdoin laittanut patterit päälle! Kotikolo on hiukan lämpimämpi, huomaan sen siitä ettei tarvitse pukeutua villapaitaan ja kaulaliinaan kun käy nukkumaan.

villasukat.jpg
Tätini neulomat villasukat on koristeltu nimikkokukkasin!

Työ ja raha DIY Opiskelu

Mielissään!

 

Wuhuu!

Olen elellyt kolme viikkoa kahden matkalaukun turvin! Vihdoin sain hyviä uutisia kotopuolesta, että sieltä tulee minulle apupaketti! Paketti DHL:n kautta saapuu minulle pikimmiten postitse, käsittääkseni aivan kotiovelleni asti!  Olen niin  mielissään! Odotetuimpana on varmasti tyyny. Mukaan napattu lättänä tyynyn liehu ei tee yhtään hyvää niskalleni.

paketit.jpg

Meillä oli eilen Finsittning. Tällä kertaa Sitsi jossa pukukoodina oli puku ja mekko. Kaikki olivat niin kauniina ja komeina etten ollut tunnistaa puoliakaan ihmisistä! Todella onnistunut ilta, kiitos Fadderit!

rookie._finsittining2.jpg
 

Meillä on kotona aina ollut eläimiä ja olen jo pitkään toivonut koiraa kissaa tai edes hamsteria. Olen kovaan ääneen jakanut ajatukseni lemmikistä käyden läpi kaikki tuttavat ja sukulaiset. Serkku päätti pitkän odotuksen ja pääsi yllättämällä Äitini täysin tuomalla hänelle kissanpennun!  Oi että! Itse en ole tätä ihanuutta pääsyt vielä näkemään ja siksi odotan joulukuuta vielä enemmän kuin ennen! En malta odottaa kuinka kissimirri tuo eloa kotiini Suomeen! Herra on jo kuulemma nimetty Harryksi!

citty.jpg
 

Suhteet Ystävät ja perhe Matkat Opiskelu