Muumimaassa

Viikonloppu on taas takana ja se hurahti mukavasti Turussa ja Naantalissa. Lähdimme sellaiselle äitien ja poikien reissulle, mukana oli poikani lisäksi ystäväni ja hänen poikansa. Lähdimme matkaan hyvissä ajoin perjantaiaamuna, tämän päivän vietimme Turussa pieniä ostoksia tehden ja herkutellen, enemmän ja vähemmän herkullisilla eväillä.. Tällä reissulla ostokset olivat aika maltilliset! Vilalta tein muutaman vaatelöydön, sekä kotiin sisustusjuttuja Granitista ja Aveliasta. Poika sai myös valita itselleen ostoksen BR lelukaupasta. 

image.jpeg

Tämä Avelia-sisustusliikkeen etsiminen olikin aivan oma lukunsa! Tälle kyllä saatiin monet kerrat jo nauraa.. Päätimme lähteä seikkailemaan Turun paikallisella bussilla Ruissaloon jossa tämä liike sijaitsi. No, eihän meillä ollut minkäänlaista havaintoa missä täytyisi jäädä pois. Bussi ajeli jonnekin Ruissalon perukoille, suorastaan metsän keskelle! Meillä oli jo kännykän navigaattori päällä, että vähän tietäisimme minne päin mennä, mutta eihän siitäkään ollut apua, vähän väliä tuli ”reititetään uudelleen” kun bussi kurvaili metsäreittejä 😀 lopulta ystäväni kävi kysymässä kuskilta, että missähän päin mahdamme olla ja kuinka pääsemme oikeaan määränpäähän. Kuski tokaisi, että olisi kannattanut tulla jo aiemmin kysymään, olimme ajelleet bussilla jo puoli tuntia turhaan.. No eihän meidän auttanut kuin odottaa, että bussi lähtee takaisin Ruissalosta keskustaan, ja pääsimme sitten kuskin opastuksella oikeaan paikkaan. Sitten navigaattorin avulla kävelimme loppumatkan oikeaan osoitteeseen, ja liike löytyi kuin löytyikin! Takaisin päin lähtiessämme meinasimme myöhästyä bussista, vettä satoi kaatamalla ja juoksimme hiekkatietä rattaiden ja ostosten kanssa pysäkille, emme sinne kuitenkaan ehtineet, mutta onneksi kuski huomasi meidän juoksevan ja huitovan, ja bussi pysähtyi tien varteen odottamaan. On se varmasti ollut näky! Voi elämän kevät! Onpahan taas yksi hauska muisto! 

Kävimme herkuttelemassa lounaaksi sushia Karussa. Saimme täällä erittäin hyvää palvelua ja sushit oli tuoreita ja maistuvia, suosittelen! Jopa poikani uskaltautui jo vähän maistelemaan näitä herkkuja, jee! 😀

image.jpeg

Yritimme saada muutamasta suositusta ja paremmasta Turun ravintolasta pöytää, mutta eihän missään ollut tilaa niin viime tingassa.. Lähdimme sitten illallistamaan Frans & Emilieen, joka on siis S-ketjun ravintola, eikä olisi kannattanut! Täällä meni kaikki suoraan sanottuna päin peetä. Nyt taas muistaa, miksi mieheni ei suostu lähtemään näihin ketjuravintoloihin.. Ensinnäkin, odottelimme noin 25 minuuttia, ennen kuin saimme edes ruokalistaa tai minkäänlaista palvelua! Minun mielestä kohtuuttoman pitkä aika. Sitten seuraava pitkä tovi, kun tarjoilija tuli ottamaan tilauksemme. Otimme alkupalaksi juustolautasen, tämä oli ihan hyvä, mutta ei kai tässä voi epäonnistuakaan kun valmiit juustot, hillot ja pähkinät laitetaan esille. Juustolautasen jälkeen saapui poikien ruoat. Meidän pääruoista ei ollut tietoakaan. Pojat olivat jo lähes syöneet, kunnes kysyimme, että missähän meidän pääruoat viipyy.. Jonkun ajan kuluttua sitten ne saimme, ja nämä annokset olivat täysi katastrofi! Minun ruoassani ei ollut mitään makua, ei siis kerrassaan mitään! Ystäväni ruoka sen sijaan oli niin pippurista, että lie mennyt minun mausteet sinne ruokaan sitten.. Annoimme palautetta näistä epäkohdista, tarjoilija sanoi hyvittävänsä lasten annokset! Siis mitä ihmettä, ne neljän euron annokset joissa ei ollut mitään vikaa!? No, tyydyimme kuitenkin tässä vaiheessa tähän ja pyysimme laskua, sitä ei kuitenkaan koskaan kuulunut.. Lopulta meni hermot ja marssimme tiskille kysymään missä lasku viipyy ja mainitsimme vielä näistä kohtuuttomista odotusajoista. Tarkkailimme siis tilannetta, monet meidän jälkeemme saapuneet saivat hoidettua ruokailunsa loppuun saakka ennen meitä. Loppujen lopuksi saimme asialliset hyvitykset syömäkelvottomista ruoista ja odotuksista, mutta ei näitä paikkoja kyllä voi suositella! 

image.jpeg

image.jpeg

Yövyimme Sokos Hotel Hamburger Börsissä, kyllä tuli todettua, että taitaa olla taas vähäksi aikaa S-hotellikiintiö täynnä.. Parempi vain pysytellä kunnon hotelleissa, harmi kun Turussa on aika nihkeä hotellivalikoima.. Meillä oli sviitti, tai olevinaan sviitti! Huone oli melko epämiellyttävä ja haisi tunkkaiselle, lisäksi käytävällä oli niin paha tunkkainen haju, että hengittäminen oli vaikeaa! En osaa edes kuvailla huonetta, mutta ei sitä kyllä sviitiksi olisi voinut kutsua! Ja aamupalakin..no se nyt oli mitä oli. 

Lauantaina ajelimme sitten Naantaliin ja määränpäänä Muumimaa! Pojat oli täpinöissään ja oli meillä äideilläkin mukavaa 🙂 Poikani halusi jatkuvasti käydä halaamassa muumeja, ja pääsi myös Nipsun syliin, siitä hän muistaa puhua monet kerrat päivässä. Muumimaa on kyllä mukava paikka, varmasti ensi kesänä tulee taas lähdettyä! Päivä vierähti siellä äkkiä ja ennen lähtöä piti käydä vielä Muumimyymälästä matkamuistot ostamassa, poika halusi Nuuskamuikkus-pehmon ja paidan, sekä huulirasvan. Muumipehmoja meillä onkin jo aikamoinen läjä, sillä minulla on tallella omat kolme-vuotiaana saamani muumipehmot, jotka ovat jo siis 24 vuotta vanhoja! Onneksi kaikki hahmot ovat säilyneet ehjänä ja tallessa! Nyt on mukava kerätä pojalle näitä uusia versioita pehmoista 🙂  

Viime vuodesta paikka oli hieman muuttunut, muumitaloon oli tullut uudistusta ja uusia erilaisia esityksiä. Harmi kun keli oli hieman kolea, niin uimarannalla ei oikein viihtynyt.. 

Nopea asukuva Muumimaan labyrintistä; Mangon valkoiset farkut, harmaa Armanin paita, Vero Modan navyn värinen takki, laukku ja huivi Louis Vuittonilta sekä jalassa Adidaksen Superstarit. Pojalle valitsin päälle Gugguuta ja jalassa Niken Airmaxit. 

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

Reissu oli kyllä kokonaisuudessaan mukava, kiitos meidän matkaseuralle <3 

Suhteet Ystävät ja perhe Matkat

Ruotsi

Lomakuulumisia!

Täällä kesälomaillaan tällähetkellä ja ajattelin kertoa kesälomareissustamme jonka heitimme Ruotsiin. Olimme oman perheen kesken matkalla, lähdimme viime torstaina Turusta laivalla kohti Tukholmaa. Meillä oli mukana myös auto, jotta pääsimme näppärästi omalla autolla liikkumaan Ruotsissa. Olemme olleet aiemminkin autoreissulla Ruotsissa, joten matkaa ei tarvinnut jännittää.

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

Menomatkan kuljimme Viking Gracella, ihan kiva laiva ja parempi verrattuna niihin muihin vanhoihin laivoihin. Tässä iso iso plussa oli se, että hytissä ei ollut kokolattiamattoa! Minä vihaan kokolattiamattoa varsinkin laivassa, se on niin ällöttävä! Kävimme perinteisesti syömässä laivan buffetissa, ihan ookoo, ei kai näiltä nyt mitään gourmet-elämyksiä voi odotaakaan. Jotenkin laivahommat ei vaan ole koskaan olleet meidän juttu, jotenkin tuntuu, että laivoilla on aina niitä örveltäviä Suomi-turisteja, jotka ei osaa muualle lähteä kuin laivalle. Ja ne hytit vielä, kun ne on jotenkin niin inhottavan oloisia, jotenkin tuntuu likaiselle varsinkin jos on se kokolattiamatto. Päätettiinkin, että seuraava matka Ruotsiin tehdään lentäen, ja vuokrataan paikanpäältä sitten auto. Turhaa ajanhukkaakin tuo laivalla matkustaminen.. 

image.jpeg

Saavuttiin sitten perjantaina aamulla 7 aikaan Tukholmaan, ajeltiin suoraan hotelliin ja jätettiin auto sinne parkkiin. Olimme varanneet huoneen Tukholman Sheraton-hotellista. Tämä ei kyllä täyttänyt odotuksia. Hotelli on olevinaan viiden tähden hotelli, Tukholman parhaimmistoa. Lie sitä sitten tullut jo niin krantuksi hotellienkin suhteen, että se ei vain miellyttänyt omaa makua.. Olihan siellä palvelu erittäin hyvää ja aamiaisessa ei ollut mitään valittamista. Juomat tarjoiltiin pöytiin ja kaikkea tarvittavaa oli tarjolla. Huone oli todella tilava, mutta jokin siinä huoneessa tökki. Ei siellä ehkä ollut sitä luksusta mitä on tottunut saamaan esimerkiksi Kämpissä. Mutta kyllä siellä mukavasti yönsä vietti, muutenhan huoneessa ei tullut juurikaan oltua. Sijainti hotellilla on tosi hyvä!

image.jpeg

image.jpeg

Ensimmäinen päivä meillä meni kierrellessä Tukholman keskustaa, shoppailtiin ja syötiin hyvin. Pitihän se poiketa myös minun suosikkikadullani, eli Birger Jarlsgatanilla, jolta löytyy mm. Dior, Chanel, Gucci ja tietysti Louis Vuitton. Mies osti minulle Vuittonilta ihanan kaulakorun! Kaulakoru minulla olikin ollut mielessä jonkin aikaa, ajattelin että se olisi seuraava hankinta luikkarilta, nyt sen sitten sain. En tiedä miten maltan odottaa elokuun häämatkaa Monacoon, sieltä kuulemma saan huomenlahjani, toivon ehkä YSL:n laukkua..mutta katsotaan mitä tuo miekkonen keksii! Hänen makuun kyllä onneksi voin luottaa täysin. Mutta päivä oli kyllä kaikin puolin täydellinen, ilma oli todella lämmin ja aurinkoinen, helle suorastaan. Löysimme lisäksi satamasta ihanan ruokapaikan, Strandbistron, söimme siellä lounaaksi lihapullat muusin ja puolukoiden kera, oli oikein maistuva annos näinkin tavalliseksi ruuaksi! Kävimme tässä samaisessa paikassa toisenakin päivänä nauttimassa lasilliset roseeta, sehän sopii kivasti kesään! 

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

Eksyimme huippukivaan Smaka på Stockholm -tapahtumaan, täällä oli hirvittävä määrä eri ruokapaikkojen kojuja, joista möivät pikkupurtavaa ja juomaa, lisäksi lavalla oli joitain esiintyjiä, sekä kokkikisa! Mm. Tomi Björckin ravintola Farangilla oli koju täällä. Mies on todella kova ruoka-ihminen, ja hän oli ihan fiiliksissä tästä tapahtumasta, toki itsekin pidän hyvästä ruuasta! Nappasimme pikku-snackseja mukaan ja menimme viereiseen puistoon herkuttelemaan. 

image.jpeg

Meillä tuli paljon kierreltyä myös Tukholman ydinkeskustan ulkopuolellakin. Liikuimme paljon kävellen, ja kilometrejä kertyi puhelimen mukaan huima määrä! Löysimme ihania pieniä kahviloita ja ravintoloita, eräänäkin iltana pistäydyimme iltakävelyllä porkkanakakuille ja teelle ihanaan pikkukahvilaan! Poikakin oli innoissaan ja todella reippaasti reissussa, hänen herkkua reissussa oli kanelipullat, joita piti saada joka päivä. Minun herkkua olivat toast skagenit, ne on niiin hyviä! 

image.jpeg

Yhden päivän vietimme Kolmårdenin eläinpuistossa. Starttasimme bemarin nokan aamusta hyvissä ajoin kohti Norrköpingiä ja eläinpuistoa. Tämä on kyllä ihana eläinpuisto, ei vedä kyllä Korkeasaari mitenkään vertoja tälle. Puisto on todella iso, Pohjoismaiden suurin ja taisi olla 150 hehtaarin kokoinen. Eläimillä on isot alueet missä olla, ja alue on siisti ja hyvin hoidettu. Tänä vuonna eläinpuiston keskelle oli avattu myös Bamse-maailma! Täällä oli jokunen huvipuistolaite ja iso leikkialue. Lisäksi ruokapaikkoja ja kauppoja. 

Kävimme katsomassa delfiini-esityksen ja gondoliajelulla villieläinten yllä. Näimme siellä mm. leijonia, kirahveja, karhuja, seeproja.. Kävimme myös Aquariumissa, jossa oli kaloja ja ihania pikkuapinoita irti! Omat suosikkini koko eläinpuistossa olivat edelleen mangustit, ne on niin ihania! Ihastuin niihin jo viime reissulla! Äkkiä täällä kyllä päivä vierähti. Paluumatkalla pysähdyimme matkan varrella Stadiumin outlet-myymälässä, näitä Ruotsissa kyllä on monella nurkalla. Sitten ajoimme auton takaisin hotellille parkkiin ja lähdimme jalan kiertelemään vanhaa kaupunkia vielä illaksi. 

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

Päivät menivät kyllä mukavasti ja tuli tehtyä kivoja löytöjä! Ruotsi on kyllä niin kiva maa ja Tukholma ihana kaupunki! Varsinkin kun lähtee katselemaan vähän keskustan ulkopuolellekin, niin saa ihan eri tavalla kaupungista irti.

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

Matka oli kaikinpuolin onnistunut. Tai no, antoihan meidän auto vähän jännitystä, kun alkoi pitämään ihmeellistä ääntä renkaasta! Jännityksellä ajettiin kun mies arveli heti, että laakeri on mennyt renkaasta. Onneksi vietiin auto huoltoon ja saatiin laakeri vaihdettua, ei olisi kuulemma kestänyt kauan ajella, siinäpä sitä olisi sitten oltu jos olisi rengas irronnut kesken ajon! Mutta näitähän sattuu ja kuluvia osia joutuu uusimaan, onneksi ei ehtinyt sattumaan mitään ja auto saatiin nopeasti huollosta. Ja onneksi sattui heti löytymään aika bmw-huollosta, kun meidän renkaita ei nuin vaan irroiteta kuin bemarin omilla vehkeillä.. Heh, ennen reissua auto kävi uusien kesärenkaiden vaihdossa, kun entiset oli jo sen verran kuluneet, niin eivät rengasliikkeessäkään saaneet renkaita irti, mutta onneksi ystävällisesti kävivät bemari-liikkeestä jonkun vempaimen millä renkaat sai irti 😀 Mutta hyvä, että ei varkaat ainakaan helpolla saa vanteita varastettua.. 

Paluumatka kuljettiin Vikingin Amorellalla. Mua ällötti täällä ne kokolattiamatot niin paljon, että mun piti tehdä pyyhkeistä kulkuväylät vessan ja sängyn välille, en tiiä menikö vähän yli tuo bakteerikammoisuus, mutta mä en vaan pysty kävelemään niillä lattioilla muuten ilman kenkiä! Buffet Amorellalla oli sama kuin Gracella. Vähän kyllä toi jännitystä syöntiin nuo uutiset Siljalla sattuneesta noro-epidemiasta! Aika kamalaa! 

image.jpeg

Mutta nyt täällä täytyy jatkaa taas pakkaamista, sillä huomenna suunnataan Turkuun ja lauantaina Naantaliin Muumimaahan! Minun ja pojun lisäksi reissuun lähtee ystäväni ja hänen poikansa. Hieman erilaisella jengillä siis tälläkertaa 🙂 

Toivottavasti saataisiin vähän edes aurinkoa viikonloppuun, kivaa loppuviikkoa teillekin!

 

Hyvinvointi Mieli Matkat Suosittelen