Häähöpötystä <3

Hei!

Häät ne vaan lähestyy nopeaa vauhtia ja stressi senkun kasvaa! Enää 99 päivää! En tiedä yhtään ollaanko suunnitelmissa aikataulussa, mutta olen helpottunut, että isoja asioita on jo saatu lyötyä lukkoon.

Tämä viikko onkin ollut kovin hää-painoitteinen, tiistaina kävimme suunnittelemassa menun pitopalvelun kanssa. Ruoasta tulee niin super!! Juhlissa tarjoillaan alkuruoka joita on kaksi vaihtoehtoa, pääruoat joita on kolme erilaista sekä jälkiruoka. Kaikki ovat ruokia joista on tullut meidän suosikkeja. Epäilen, että kaikille kaikki ei uppoa, mutta emme halua tarjota mitään mikä ei ole meidän tyylistä. Ihan kamalaa olisi tarjota omissa häissä sitä perinteistä savulohta, salaatteja, kermaperunoita ja joku paisti.. Apua ei kuulostaisi yhtään hyvältä! Meillä ruoat ja viinit tarjoillaan pöytiin, buffetia ei siis tule. Tämä vaihtoehto on minusta juhlallinen ja sopii meidän tyyliin. Erikseen on sitten hääkakkukahvit hieman myöhemmin ruokien jälkeen. Yölle tulee vielä pientä huikopalaa.

Eilen kävimme tilaamassa kukat. Valkoisella teemalla mennään. Yllättävän paljon sitä kukkaakin tarvitsee häihin! Onneksi kukkatarhalla oli osaava henkilökunta antamassa oman näkemyksen ja hyvät perustelut omille vinkeilleen, niin saatiin hyvä setti näistäkin aikaiseksi. Huomenna meillä onkin sitten ohjelmassa häätanssikurssi! Aika jännää 🙂

Häämatkakin on varattu, lennämme heti häiden jälkeisenä päivänä Nizzaan, olemme puolet reissusta siellä ja puolet Monacossa. Odotan kyllä innolla tätä matkaa! Varmasti huikeita paikkoja ja paljon nähtävää. Matkakuumetta saa onneksi hieman laannutettua kolmen viikon päästä olevalla kesälomamatkalla, kun lähdemme perheen kesken Ruotsiin. Auto lähtee taas mukaan ja ajelemme Kolmårdeniin, tarkempaa matkasuunnitelmaa ei olla tehty, mutta menemme varmaan Norrköpingiin ja sieltä Tukholmaan. Suomeen palattua suunnataan vielä Naantaliin Muumimaahan 🙂 

Kampaaja ja meikki on myös varattu. Seuraavaksi pitäisi miettiä ohjelmaa, siitä meinaa olla myös hirveä stressi. Sain äsken vielä yhden kamalan mietittävän lisää, kun muistin, että täytyyhän juhlapaikan pihaakin varmaan somistaa! Ihan liikaa miettimistä. Pappiakaan emme ole vielä päättäneet, eikä kirkkomusiikkia. Lasten leikkihuoneeseen täytyisi vielä etsiä lastenhoitaja ja baarimikkokin on vielä hakusessa. Omat korut myös aiheuttaa päänvaivaa.. Taidan yrittää sen kuitenkin pyyhkiä mielestä Ruotsin reissuun asti ja katsella sitten sieltä. Kaikki pikkukrääsä on myös ostamatta, jospa pääsisimme kaasojen kanssa heittämään edes yhden yhteisen ostosreissun kaikelle tarvittavalle. Pommitin äsken juhlapaikan omistajaa jo miljoonilla kysymyksillä, mielessä pyörii niin paljon asioita! Miten sitä voikaan olla niin paljon mietittävää yhden päivän takia 😀

Jospa tämä tästä kuitenkin etenee.. Nyt nukkumaan niin jaksaa huomenna tanssahdella, hyvää yötä <3

Suhteet Oma elämä Rakkaus Höpsöä

Kuulumisia

Moikka pitkästä aikaa!

Blogissa on ollut hiljaista pari viikkoa. Täällä ollaan sairasteltu ja välillä oli joku käyttökatkokin Lilyssä. 

Käväistiin kaasojeni kanssa pienellä Helsingin reissulla pääsiäisviikonloppuna. Tarkoituksena oli löytää kaasojen mekot. Haluan, että kaikilla neljällä kaasollani on samanlainen mekko, minusta se olisi kaunista, kun he kirkossa edessä seisovat rivissä. Ja kyllähän se yhdistää muutenkin. Mekkoja ei kuitenkaan löytynyt, joten illalla hotellille mentyämme tilasimme mekot netistä. Jotain pientä hääkrääsää sentään löytyi ja pojallemme ihana beige puku! Omaa vaatekaappiani sain taas täydennettyä uusilla työvaatteilla, jotka ovat lähinnä kauluspaitoja. 

IMG_2160.JPG

Kävimme pienillä välipala-snäckseillä Brondassa, herkuttelimme mm. mustekalalla. Illalliselle menimme ravintola Sassoon. Tämä oli hieman pettymys. Söin alkupalaksi kampasimpukkaa yrttirisotolla, tämä oli hyvää, mutta risottoa oli aivan liikaa suhteessa simpukoiden määrään, ja siihen että tämä oli alkuruoka. Pääruoaksi söin grillattua siikaa, joka jäi melkein syömättä.. Onkohan sitä tullut liian krantuksi näiden ravintoloiden suhteen.. 

IMG_2156.JPG

IMG_2157.JPG

Pääsiäisenä poika oli sairastunut mummolassa hoidossa ollessaan, joten kotona oleilu jatkui vielä pääsiäisen pyhien jälkeen. Sitten sairastui mies ja lopulta itsekin, joten täällä on tullut sairaslomailtua nyt ihan urakalla. Terveyden suhteen meillä on muutenkin ollut vähän huolta, sillä pojallamme on edessä korvien putkitus jatkuvien korvatulehduksien takia, ja kahden viikon päästä tutkimukset mahakivun takia. Toivottavasti mitään vakavaa ei vatsasta löydy. Olen tullut siihen tulokseen, että ilmeisesti ei voi mennä liian hyvin. Muuten kun asiat on mallillaan, niin sitten tulee terveysongelmia. Tällaiset asiat kyllä saa laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. 

Viime viikonloppuna omasta kamalasta flunssasta huolimatta kävimme ystäväni ja poikiemme kanssa lasten brunssilla ravintola Introssa. Nämä lasten brunssit on kyllä olleet mukavia! Pientä ohjelmaa ja hyviä tarjottavia lapsille, sekä aikuisille. Lauantai-iltana lähdin vielä yhden kaasoni kanssa syömään ja yhdelle viinilasilliselle. Oli mukava höpötellä rauhassa, paljon sitä juttua riittikin! 

IMG_2273.JPG

Sain kotona myös vähän kevättä laitettua. Olkkariin vaihtui keväiset koristetyynyt ja matto. Makkariin tein myös pieniä muutoksia talven jäljiltä. Innostuin jostain syystä vihreästä ja kivaltahan se näyttää vaaleassa kodissa 🙂 

IMG_2284.JPG

Kotipäivät minulla on mennyt melkein täysin miettiessä hääjuttuja! Nyt ne alkavat pyöriä jatkuvasti mielessä. Tuntuu, että ajateltavaa on ihan liikaa. Kaikkea olen pyöritellyt vain päässäni, joten taidan seuraavaksi tehdä To Do-listan, jota mies on jo ehdotellut monesti. Pinterest on ollut kovalla käytöllä, ja olen täältä hakenut inspiraatiokuvia kampaukseen, kukkiin, kakkuun.. Myös kynsiin minulla on jo monen monta inspis-kuvaa, näistä jo vähän kerroinkin omalle kynsienlaittajalleni, kun kävin uusimassa kestolakkauksen. Valitsin tälläkertaa aika kivan tumman pinkin sävyn kynsiini! Häihin otan sitten rakennekynnet.

IMG_2337.JPG

Häätanssikin täytyisi lyödä lukkoon, sillä meillä on ensi kuussa tanssikurssille meno! Häätanssiin kyllä vaikuttaa meidän esiintyjäkin, jonka suhteen isälläni on yksi ehdotelma jo.. Alunperin ajattelin, että otamme peljän Dj:n, mutta kun kuulin tästä ideasta, niin innostuin heti! Toivottavasti onnistuu 🙂 Tässä yhtenä iltana sain idean, että meidän täytyy lähettää etukäteen save the date-kutsut, sillä en halua, että jollekin virallinen hääkutsu menisi liian myöhään, ihmiset kun alkavat varmasti jo suunnitella kesää.  Mies oli jo mainostoimistossa käynyt teettämässä save the date-kutsut, minulla olisi siis osoitteiden etsiminen edessä, apua! Virallisia kutsuja pääsemme miettimään vasta sen jälkeen, kun olemme ensin palaveeranneet pitopalvelun kanssa tulevasta menusta. Tarkoituksena on laittaa kutsuun jo vaihtoehto ruoista ja jokainen voi valita mieleisensä. Viikonloppuna meillä on meeting kaasojen kanssa liittyen ohjelmiin.. Viikonloppuna juhlistamme pienimuotoisesti myös mieheni, äitini ja siskoni syntymäpäiviä. 

Palataan taas! <3

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Höpsöä