Olen kirjoittanut kodin merkityksestä paljon, mikä kertonee ainakin siitä, että kodilla on merkitys. Aika ajoin muistelen menneitä koteja, muuttoja, kämppiksiä ja lattioita.

2013 alkuvuodesta kirjoitin täällä miten “olen lähiaikoina huomannut ettei se talo tunnukaan enää samalla tapaa kodilta. Rakas ja kaunis se on vieläkin, mutta surullista kyllä, se kodin tunne, kotiinpalaamisen riemu ja kodin lämpö on kadonneet.”

Helsingin kodin jälkeen jokaisessa kodissa on ollut jonkun toisen tavarat, vähintään kalusteet, jotka eivät olleet omia. Sopeuduin siihen paremmin kuin luulin, vaikka suunnittelen vieläkin matkaa pakettiautolla Suomeen hakemaan oman Fat Boy säkkituolini, astiat ja stereot.

Nykyisessä kodissa olen joutunut sopeutumaan taas uudenlaiseen olemiseen, etenkin joulun jälkeen. Tämä on eksistentiaalinen kriisi, koska meillä asuu toisinaan kummitus.

Kummitus ei ole vastuussa salaatin kastelusta

Kun kummitus on paikalla tuntuu, että asunnossa on kaksi todellisuutta. Kummitus ei ole vieras, vaan tuttu, toisen kaveri, joka omistaa meidän asunnon, tyhjentää suihkun lattiakaivon hiuksista, kulkee omilla avaimillaan, ihan kuin kotonaan, mitä se onkin. Mutta se asunto on myös meidän koti, vaikka sohva jolla makaan viikonloppuaamuisin ja iltaisin onkin kummituksen omaisuutta. Seinillä on meidän taulut.

Kummituksen kanssa eletään eri rytmissä eikä yleensä nähdä, ellei vartavasten niin sovita. Illalla vierashuoneen ovi on auki, aamulla herätessä sama ovi on kiinni ja töistä tai luennoilta tullessa keittiössä on muutama tiskattu tiski, joita en muista käyttäneeni.

Kummitus on vajaa viisikymppinen suunnittelija. Eksentrinen, äänekäs ja avoin, ihana ihminen, joka muutti New Yorkiin ja jätti meille kotinsa, teekuppeja myöten. Vierashuoneessa on pahvilaatikoissa ja kaapeissa kummituksen omaisuutta, järjestely joka on pääsääntöisesti toiminut hyvin. Parin kuukauden välein J kävi Lontoossa, nukkui vierashuoneessa pari yötä ja lensi takaisin. Siitä hyvästä saadaan hieman halvempi vuokra ja enemmän neliöitä kuin muuten olisi varaa vuokrata.

Mutta kuitenkin, kun alkuvuodesta 2015 sovittiin tästä järjestelystä, en tiennyt miten vuoden päästä pohtisin iltaisin olemassa olemista. Kotona olemista, kun omaa tilaa jakaa joku joka ei ole ystävä, ei kumppani, vieras tai kämppis. Toisinaan kummitus viipyy parin päivän sijaan pari kuukautta ja yritän muistaa pukeutua säädyllisesti kotonakin.

P.S. vannon, että kuva on oikeinpäin sekä tiedostona että luonnoksena, muttei julkaistuna. Sori. Kummitus.