Mä muistan, kun aloitin laihduttamaan, että se mun ihannepainoni on se 60. Tasan 60. Ehkä vähän alle, mutta ei ainakaan grammaakaan päälle. Mä uskoin ja luotin aivan sokeana, että kun saavuttaisin sen jumalattoman määrän vaa’alla hyppäämisen jälkeen tuon maagisen painolukeman, niin mun oma kuvanikin muuttuisi silmän räpäyksessä. No muuttuiko? Ei. Se muuttui koko projektin aikana ja jatkuu edelleen.   Monet laihdutusprojektin alussa olevat henkilöt etsivät juurikin tietoa, että mikä olisi heidän kohdallaan sopiva ihannepaino, johon sitten tähtäisivät. Yleensä tiedon lähteet jäävät suppeiksi ja olenkin aivan älyttömän montaa kertaa eksynyt yhä uudelleen ja uudelleen niihin nettikeskusteluihin, joiden otsikossa kysellään vaikkapa 170cm pituiselle tytölle sitä ihannepainoa. Sitten siellä pähkäillään ja lototaan, että mikäs se ihannepaino voisi olla tuon pituiselle. Niin monta mielipidettä kuin on sanojaakin. Niinhän se vain on. Omaa ihannepainoa voi pähkäillä ja miettiä kukin omalla tavallaan. Jotkut tekee sen BMI:n avulla, jotkut taas sen perusteella, ketä itse ihannoivat. Jotkut vain määrittelevät sen – se paino voi olla vaikka se, mitä painoit viisi vuotta sitten. Ihannepaino on sanankin aika kulunut, ja toisaalta erittäin kuvottava. Se kategorio aivan liikaa. Ihannepaino kuulostaa siltä, että siinä olisi vain se yksi oikea todellisuus, vaikkapa nyt 170senttiselle naiselle se 60 kiloa. Eli, kaikki jotka painavat sen 60 kiloa, ovat ihannepainoisia.    Mun mielestäni ihannepaino on juuri se paino, jossa itse viihtyy ja tuntee olevansa sinut itsensä ja kroppansa kanssa. Se on juurikin se oman itsensä ihannepaino. Siihen ei auta edes BMI. Mutta, siinä kohtaa, kun joutuu kyselemään keskustelupalstoilta, että ”olenko minä ihannepainoinen” pitäisi jokaisen hälytyskellot soida. Silloin joko tietoisesti tai alitajuntaisesti ei ole täysin okei oman painonsa ja kehonsa kanssa. Silloin asiaa pitää miettiä uusin silmin ja nähdä se kokonaiskuva. Pysähtyä hetki miettimään, miksi joutuu kyselemään itseltään ja muilta tuollaisia? Syökö riittävästi vai sitten liian paljon? Liikkuuko liikaa vai liian vähän? Vai onko syy siihen oman painonsa miettimiseen joku vieläkin suurempi, kuten itsetuntokysymys.    Koko tämän projektini aikana mä olen oppinut sen, että ihannepaino ei määrittele mitään. Se, että pystyin laihduttamaan turhat kilot itsestäni – siitä olen kyllä erittäin ylpeä. Mutta, ihannepainoni oli vain hetkellinen mielikuva itsestäni, jonka halusin saavuttaa. Käyn edelleen vaa’alla, mutta en todellakaan joka päivä, niinkuin ennen. En edes välttämättä joka toinen viikko. Mä painan tällä hetkellä muutaman kilon yli 60, mutta silti olen paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten samassa painossa. Mulla menee pienemmän kokoiset vaatteet kuin silloin 60 kiloisena, tai sen alle painaessani. Mä en sano, että olen täysin tyytyväinen itseeni tällä hetkellä, ja juuri siksi muokkaankin omaa itseäni yhä edelleen, mutta olen paljon enemmän sinut oman peilikuvani kanssa. Se, että mun kropassa on nyt huomattavasti vähemmän sitä hyllyvää läskiä on tehnyt tehtävänsä ja sen vuoksi mun on nyt parempi olla, vaikka painan yli sen oman ihannepainoni.  Mä olen oppinut hyväksymään ja ymmärtämään vihdoin sen, että mun on turha luoda itselleni haavekuvia siitä rasvattomasta kropasta. Koska en sitä edes halua. Olen aina ihannoinut urheilullisia naisia, vaikka en ole sitä itse koskaan uskaltanut edes yrittää olla. Nyt olen määrätietoisesti muokannut itseäni kohti sitä, mitä olen salaa vain ihaillut. Tiedostan myös sen, että urheilullisilla naisilla on lihaksia, jotka painavat. Niin. Lihas on painavaa massaa. Jos haluaa urheilullisen ja ”voimakkaan” näköisen kropan, ei kannata asettaa itselleen yhden tietyn luvun painotavoitetta. Tämä yhtälö on vaikea, etenkin lyhyessä ajassa ja pelkästään kotikonstein ja omilla tietotaidoilla; lihaksikas kroppa + mahdollisimman kevyt paino. Mietitäänpä vaikka sitä, että haluaisin nyt painaa 55kg ensi syksyyn mennessä, koska koen sen itselleni hyväksi uudeksi ihannepainokseni. Ei olisi mahdottomuus, mutta se, että jatkaisin kovaa treenaamista, kasvattaisin lihasmassaa ja laihduttaisin? Ei. Toki rasvaa voi polttaa, mutta lyhyessä ajassa diettaaminen kotikonstein niin että säilyttäisi lihaksiston samana, tai jopa kasvattaisi sitä, voi olla aika surkea yhtälö, ja koitua loppujen lopuksi vain kohtaloksi.     Tämä on syy, miksi en enää kyttää vaa’an numeroita niin tarkkaa. Ihannepaino merkitsee minulle tällä hetkellä sitä, että ruoka ja juoma psyvyät tasapainossa urheiluun nähden. Siksi käyn vaa’alla. En siksi, että pyrkisin pysymään vähintään siinä 60 kilosena tai asettamaan itselleni jonkun uuden kilotavotteen, joka olisi sitten jälleen muka se uusi ihannepainoni. Ihannepaino-sana painukoon hiiteen. Se on menneen talven lumia.   MUISTATHAN, ETTÄ VANHAT BLOGIPOSTAUKSET LAIHDUTTAMISESTA JA ELÄMÄNTAPAREMONTISTA ON NÄKYVILLÄ TÄÄLLÄ 🙂