Uusi vanha bloggaaja esittäytyy
Moikka kaikille, sekä uusille että vanhoille tyypeillä, jotka tänne uuteen blogiini eksyvät!
Koska olen nyt siirtynyt tänne Lilyyn bloggailemaan, niin ajattelin pistää heti ensimmäiseksi postaukseksi tämmöisen pienimuotoisen esittelyn itsestäni. Vanhat lukijat saa tässä vähän kertausta, mutta koen kuitenkin, että uusille lukijoille on ihan kiva tietää vähän kuka mä oon ja mikä mun tausta on.
Olen 26-vuotias nainen, joka on löytänyt viime vuonna ihan uuden ja aidon kipinän terveelliseen elämään ja ennenkaikkea urheiluun. Oon pitänyt blogia mun laihduttamisesta ja elämäntaparemontista täällä, josta löytyy myös lisää postauksia ja kuvia tuosta viime vuotisesta projektistani kohti kevyempää elämää. Päätin siis viime vuonna tammikuussa viimeisen kerran alkaa ”laihduttamaan”, kun näin oman peilikuvani alusvaattesillani. Silloin koin täydellisen romahduksen. Olin onnistunut jo liian kauan karttamaan peilikuvaa ja oman minän todellista näkemistä. Silloin päätin, että tämä on se viiminen kerta, vaikka laihdutusyrityksiä oli takana lukematon määrä. Silloin päätin, että nyt mä onnistun – ihan oikeasti.
Tie ei ollut helppo, mutta senkin arvoinen. Alamäkiä oli yhtälailla kuin niitä ylämäkiäkin, mutta periksi en antanut. Kesään mennessä sain tiputettua ylimääräisiä kiloja terveellisellä ruokavaliolla ja liikunnalla sen 17 kiloa. Syksyllä sitten päätin lähteä toden teolla tutustumaan kuntosalitouhuihin, koska halusin saada uusia tavotteita niin urheiluun kuin ulkonäköönikin. Olin laihtunut, mutta olin todellakin laihaläski: lihaksia minulla ei tainnut olla nimeksikään asti ja itse kuitenkin olen aina ihannoinut juurikin niitä urheilullisen muotoisia naisia. Kuntosalilla aloinkin sitten pyörimään säännöllisesti aboutrallaa viitisen kertaa viikossa, siinä toivossa, että munkin kroppa alkaisi muotoutumaan uudelleen. Tuloksia syntyi aivan mielettömään vauhtiin. Olin täysin hurahtanut urheiluun ja siitä tulevaan hyvään olotilaan.
Olen jatkanut projektiani nyt keväälläkin, vaikkakin sali on jäänyt hieman taka-alalle johtuen henkilökohtaisista syistä. Jostain on vain ollut pakko karsia sitä omaa aikaa, taukoa hengähtää. Nyt olen kuitenkin päättänyt jatkaa sitä mihin olen jäänyt. Salilla ja lenkeillä olen alkanut käymään jälleen säännöllisesti ja nyt hankin juuri eilen itselleni uuden salijäsenyyden ihan tuohon viereiselle kuntosalilleni. Tilasin myös nettivalmennuksen tähän alkuun pieneksi tueksi, jotta se säännöllisyys alkaisi jälleen iskostumaan tuonne takaraivoon. Tämä valmennus kestää nelisen viikkoa ja olen täysin valmis antamaan ihan kaikkeni sille; tärkeimpänä tällä hetkellä pidän oman hyvinvoinnin rakentamisen. Tarkoitus ei ole siis missään nimessä tehdä tästä minkäänlaista pakkopullaa, vaan pieni pilke silmäkulmassa mennään eteenpäin. Tuo näkyy myös mun blogipäivityksissänikin, sillä urheilun ja säännöllisen ja terveellisen ruokavalion lähtökohta itselleni on se fyysinen ja henkinen tasapaino ja hyväolo, ei se, että on ”pakko” treenata.
Mua pystyy seurailemaan myös Instagramissa nimimerkillä pmsuski ja Snapchatissä nimimerkillä susakatariina !
Tervetuloa siis seuraamaan blogiani ja ideoita postauksiin otan ilomielin vastaan! 🙂