Umpikujaan saapunut

En oikein tiennyt mihin voisin kirjoittaa tästä aiheesta. En nimittäin halunnut poikaystäväni saavan tietää asiasta, koska tämä tavallaan koskee häntä. Eikä hän, ihminen, jolle kerron kaiken, tiedä tästä blogista. Halusin ettei kukaan tuttuni tietäisi, että tämä on minun blogini. Sitten siis muistinkin tämän blogin, jonka loin juuri sitä varten, jotta voin kirjoittaa nimettömästi. Mutta nyt kyllä oikeastaan pelottaa, että joku huomaa minun kirjoittavan tätä. Koko ajan kulkee ihmisiä takaani. Hui!

Jospa kuitenkin menisin suoraan asiaan. Minulla on pienimuotoinen ongelma, ei, ei siis parisuhteessani. Vaan sen välipysäkillä vai millä nimellä te haluattekaan sitä kutsua. Meidän vuosipäivämme lähestyy uhkaavasti ja en tiedä yhtään miten sitä juhlistaa. Haluaisin ostaa poikaystävälleni lahjan. Jonkun, josta hän muistaa minut. Jotain kivaa ja ehkä yhteistä. Mietin jotain ”kuvakirjaa”, johon vuosien varrella keräämme kuvia. Mutta se olisi minulta, se olisi ehkä tyhmää. Mietin myös jotain lahjakorttia hänelle, ehkä pelikauppaan? Tai sitten ostaisin hänelle uusimman GTA pelin?! EI. Se olisi muuten kuin syntymäpäivä. Se olisi vain jotain hänelle, eikä muistuttaisi minusta, muuten kuin, että MINÄ annoin sen hänelle. Ei muuten. Ei siis kuitenkaan. Olen umpikujassa, enkä yhtään tiedä mihin mennä. Kääntyäkö takaisin vai nousta tikkaita ylös nähdäkseni muurin taakse. En tiedä.

Minulla on myös toinen asia, joka minua on huolettanut, mutta ei nyt maatajärisyttävästi. Olemme monesti poikaystäväni kanssa ”tsekkaileet” joidenkin tyttöjen/naisten perseitä ja tissejä. Silloin aiemmin se on ollut mulle ok. Ja on ollu kiva arvotella toisten muotoja. Tai ei niinkään arvostella vaan hihkasta toiselle, että katos tota. Tai sanoa, että tolla on hyvä perse tai kivat muodot. Nyt se on kuitenkin alkanut häiritä mua. Onko se ees normaalia, että me tehään näin? Ollaan me myös kateltu yhdessä aikuisviihdettä. Onko sekin väärin? Mitä mä voin sanoa miehelle, johon luotan ja jonka kanssa olen aina katsonut aikuisviihdettä ja tsekkaillut toisten muotoja. Sekin on pitänyt asiaa ihan normaalina ja että se on okei. Mitä jos se ei ole mulle enää okei? En vaan osaa sanoa ei. Kai mä pelkään, että menetän tuon miehen jollekin toiselle. Pelkään, että se pitää jonkun muun muodoista enemmän kuin mun. Mitä jos se kehuu jotain enemmän kun mua. Mitä jos…. oon joskus yksin?

suhteet rakkaus ajattelin-tanaan
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *