Eilen päättyi kolmosluokka ja meidän kymmenenvuotiaamme jäi kesälomalle. Syksyllä sitten neloselle. Olin sydänjuuria myöten onnellinen, kun näin, mitä hän kirjoitti opettajalle korttiin:

”Olet hyvä opettaja ja olet myös hauska. Sinulla on ihanan vaaleat hiukset!”

Aiemmin talvellahan sama ope oli saanut – kaikesta ihanuudestaan huolimatta – etuliitteen vi**n ope, kun ei antanut lapseni istua luokan perällä. Kerroin by the way tästä opelle kahdenkeskisessä palaverissa, ja hän naurahti pyrskähtäen.

Halasivat tänään todistusten jaon yhteydessä. Tuntui hyvältä minustakin se halaus.

Todistuskin oli ihana.

”Ottaa toiset huomioon, antaa työrauhan, auttaa ja välittää”.  Ne on ne asiat, jotka oikeasti merkitsee. Koulunkäynti ei ole ollut ihan pelkkää ruusuilla tanssia. Nyt kun kavereiden kanssa alkaa tulla niitä ihmeellisiä jäppäyksiä (en tiedä miten sana taipuu, pahoittelut), tekee hyvää palautua niiden asioiden äärelle, jotka hivelee sielua. Eli: eläimet.

Meidän ehkä paras reissu ikinä.

Lähdettiin Korkeasaareen – vielä edullisilla hinnoilla ennen kesäkuukausien sesonkia. Ja voi että, oli muuten antoisin eläinreissu koskaan!

Kissaeläimet näyttäytyivät meille, osa ihan aidan vierestä. Nähtiin tiikeri päiväunillaan sillä uudella sillalla, pikkupandat ja aavikkokettu – kaikki ne, joita ei koskaan ennen olla kunnolla nähty ja joita on jo epäiltykin, että onko ne oikeasti edes olemassa.

Meitä siunattiin.

Sitten tuli vielä riikinkukkojen vaikuttava… viettely-yritys? Miten se nyt sanotaan. Hauskaa oli, varsinkin kun tyttötipu kiekaisi takaisin – ja kukot laski pyrstönsä maata myöten. 😄 Been there, done that! Lapsi tiesi muuten sanan paritella, ennen kuin ehdin edes selittämään

Hetki, joka jäi sydämeen.

Kaikki ne iltapäivät, jolloin olen ollut töissä ja saanut puheluita tai ääniviestejä värisevällä äänellä tältä pieneltä ihmiseltä, kun elämä on potkinut – ja olen vaan voinut sanoa: ”Ota pakastimesta jäätelöä.” Ne unohtuivat hetkeksi eilen.

Eläimet, lämpö, läheisyys. Se, että lapsi on kasvanut. Se, että me näimme karhunkin – onneksi vain lasin toisella puolella – tietenkin juuri sillä hetkellä, kun minä olin palaamassa naistenhuoneesta.

Tästä alkaa kesä. 💛