Äitiys omalla tavallani
Alussa äidiksi perinteiseen malliin
Nuorena äitinä yritin olla sellainen äiti kuin olin tottunut näkemään. Huolehdin kodista, innostuin kauniista astioista, kukista ja leipomisesta – niistä asioista, joista ajattelin äitien tavallisesti innostuvan. Kasvatin ja hoidin lastani niin kuin minuakin oli kasvatettu ja hoidettu. Halusin olla hyvä äiti juuri niin kuin olin oppinut äitiyttä olevan.
Yksinhuoltajuus opetti toisenlaista äitiyttä
Vuosien myötä olen löytänyt oman tapani olla äiti. Se ei ehkä ole se perinteisin tapa olla perheen äiti tai talon ehtoisa emäntä – vaikka huolehdin ja häärään kyllä. Yksinhuoltajaäitinä olen näyttänyt lapsilleni myös äitiyden toisen puolen: välillä väsyneen, joskus yksinäisen, mutta aina sinnikkään ja rakastavan. Samalla olen yrittänyt kasvattaa heitä näkemään, että nainen voi elää omanlaistaan elämää, ilman että noudattaa vanhoja normeja.
Kasvattajana normien ulkopuolella
Olen tietoisesti tehnyt asioita toisin. En ole kehottanut lapsiani ”olemaan kilttejä tyttöjä” tai yrittänyt ohjailla heitä tiettyyn muottiin. Vaikka joskus on tehnyt mieli kommentoida vaatteita tai meikkiä, olen niellyt sanani. Ja hyvä niin. Lapsistani on kasvanut mielettömän upeita ja kauniita ihmisiä, jotka osaavat kohdata myös minut lempeästi – ikääntyvän, nahistuvan äidin – arvostelematta.
Tyytyväinen äiti, tyytyväinen elämä
Sain esikoiseni jo nuorena, ja olen salaa toivonut, etteivät omat lapseni perustaisi perhettä yhtä varhain. Ehkä juuri siksi heistä on kasvanut aika feministisiä, itsenäisiä ja fiksuja nuoria, jotka eivät kanna vanhoillisia arvoja mukanaan. He eivät ole itsekkäitä, vaan kantavat huolta maailmasta ja ilmastonmuutoksesta. He tekevät pieniä valintoja, joilla on suuri merkitys.
En kuitenkaan pahastuisi, vaikka minusta tulisi pian mummo. Jaksaisin auttaa ja tukea – silloinkin omalla tavallani, ohjailematta. Muistan omasta teini-iästäni ja äitiyden alusta sen epätietoisuuden: kuinka yritti miellyttää kaikkia, kun olisi pitänyt vain miellyttää itseään. Tyytyväinen äiti, tyytyväinen lapsi. Tyytyväinen minä, tyytyväinen elämä.
Kiitollinen äitienpäivä 
En koskaan haluaisi, että lapseni kokisivat olevansa vääränlaisia – sellaisia, joiksi en olisi heitä toivonut. En pidä itseäni niin merkityksellisenä, että kaipaisin jatketta itselleni, vaikka joskus leikilläni kutsun kuopustani ”minimeksi”.
Tänä keväänä väsymykseni keskelle toi iloa ennakkoon vietetty äitienpäivä, jolloin lähes kaikki lapseni olivat mukana. Minulle oli leivottu, ostettu kukkia ja maalattu kortti, johon oli kirjoitettu:
”Kiitos, kun annoit meidän kasvaa.”
Sitä minä juuri halusinkin äitinä heille antaa: tilaa kasvaa omiksi itsekseen.
