Mitteepä huastelet?
Huastelen hilijoo, kovvoo, suomee ja savvoo – ja joskus näitä kaikkia sekasin.
Puhun suomea pohjois-Savon murteella. Täällä Etelä-Suomessa se on monelle kantasuomalaisellekin hieman haastava ymmärtää – ja maahan muuttaneille usein aivan mahdotonta. Vaikka olen vuosien mittaan yrittänyt selkeyttää puhettani kirjakielisemmäksi, huomaan, että Savossa en kehtaisi puhua niin ”hienostellen” kuin täällä. Aina ei kerkiä kääntää sanoja kirjaviisaaksi. Kun voimakas tunne tai muu hötäkkä yllättää, unohtuu kielen siistiminen kokonaan – ja rehellinen savo pääsee suustani hyppelemään sammakon lailla ja hämmästyttämään kuulijoita.
Yksi syy siihen, miksi pidän puheeni hillittynä työssäni, on työympäristöni: työskentelen pienten, puhumaan opettelevien lasten parissa. Olen kuitenkin huono kielipoliisi, ja moni ryhmäläiseni omaksuu kaksoiskonsonantteja puheeseensa – pahoittelut vaan vanhemmille.
Muistan hyvin, kun aloitin täällä työt vuonna 2019. Eräs työkaverini teki numeron murteestani ja huvitti sillä itseään vähän väliä. Aluksi nauroin mukana, mutta vähitellen hänen yrityksensä nolata minut puhetapani vuoksi alkoivat jo säälittää.
Minulle ei tulisi mieleenkään pitää ketään tyhmänä ulkoisen piirteen tai puhetavan takia. Ja jos joskus tuntisin ennakkoluuloa, häpeäisin sitä ja pyrkisin työstämään sen hiljaa mielessäni.
Mutta ei täällä savolaisia oikeasti tyhminä pidetä.
Savolaisiin, kuten muihinkin suomalaisiin alueellisiin ryhmiin, liittyy vanhoja stereotypioita. Tunnetuin lienee, että ”kun savolainen puhhuu, vastuu siirtyy kuulijalle”. Tämä ei kuitenkaan ole moite vaan leikkimielinen kuva savolaisesta luonteesta: leppoisasta, huumorintajuisesta ja sanavalmiista.
Stereotypiat voivat joskus olla harmillisia, mutta useimmat ymmärtävät nykyään, että ne ovat vain pinttyneitä yleistyksiä, eivätkä kerro mitään yksilöiden älykkyydestä tai osaamisesta. Savolaiset ovat nokkelia sanankäyttäjiä – ”kieroja” ehkä vain siinä mielessä, että he osaavat kiertää suoria väittämiä huumorilla ja lempeydellä.
Tästä on minulla hauska esimerkki:
Tyttäreni alakouluikäisenä tarkkaili ilmeisen huolestuneena äitinsä fyysistä tilaa. Kun nousin ruokapöydästä tyhjän lautasen kanssa jälleen kohti hellaa, hän tokaisi suorasanaisesti:
”Sinuna en ottaisi lisää.”
Tai kun siskonsa puolestaan kerran omalla laiskuudellaan käytti kieltä ovelasti ja huikkasi:
”Et varmaan halua tuoda minulle lasia vettä?”
Ja minähän halusin.
Askeltaessani keittiöön ja hanan valuessa tajusin, että olisihan lapsi itsekin voinut hakea vetensä.
Savolaiset usein välttelevät suoraa konfliktia ja löytävät sovittelevia tapoja ilmaista asioita. Keskustelutyyli voi tuntua mutkittelevalta muualta Suomesta tuleville, mutta taustalla on halu olla kohtelias. Voiko olla, että tyttärenikin ovat oppineet käyttämään kieltä siten, että suorilta konflikteilta vältytään, ja palvelua pyydettäessä palvelunantajalle tulee hyvä mieli siitä, että sai auttaa? Joka tapauksessa kyse on vain erilaisesta ilmaisutyylistä, ei mistään negatiivisesta.
Oli miten oli – kyse on vain erilaisesta ilmaisutyylistä, ei mistään negatiivisesta. Ja sehän on rikkautta.
