Matkan alussa

Olen odottanut tätä vaihetta elämässä jo pari vuotta. Nyt vihdoin kierukka on poissa ja matka kohti vanhemmuutta voi alkaa. En tiedä vielä, kuinka kauan aikaa kuluu, että saan pitää pientä lahjaa sylissäni. Olla äiti.

Suoraan sanottuna minua pelottaa, että mitä jos en tulekaan raskaaksi. Olen jo teinistä asti kärsinyt Pco- oireyhtymästä. Pco ei tunnetusti tee raskaaksi tulosta aina helppoa. Silti yritän pitää mielen avoimena ja uskoa, että kyllä minä ehkä jo tämän vuoden aikana olen äiti.

Syyt siihen miksi emme ole aikaisemmin alkaneet yrottää lasta, ovat pääasiassa terveydellisiä. Kaksi vuotta sitten minulla todettiin diabetes. Diagnoosi oli aikamoinen järkytys. Nyt kaksi vuotta myöhemmin tilanne on se, että olen saanut sokerini tasapainoon ja yrittäminen voi alkaa. Toki diabetes vaikuttaa suuresti raskauden aikana. Elämässä on myös ollut paljon ikäviä tapahtumia. On pitänyt kerätä voimavaroja. En ole halunnut liian kuormittavassa tilanteessa yrittää raskautumista.

Oltiin alustavasti puhuttu miehen kanssa, että ensi keväänä voidaan aloittaa yrittäminen, mutta silloin tuli mutkia matkaan. Vuosi sitten rannekanavaoireeni eivät levolla menneet pois. Jouduin öisin käyttämään tukilastoja, ettei sormet puudu. Kädet eivät kestäneet rasitusta. Päädyn sitten lääkärin lähetteestä leikkausjonoon. Raskaaksi tulo tuolloin olisi voinut pahentaa oireita ja estää leikkaukseen pääsyn.

Joulukuussa vihdoin leikattiin toinen käsi. Nyt vihdoin ja viimein alkaa yrittäminen. Ei ole aina ollut helppo ajatella järjellä, kun halu saada vauva on ollut iso. Toisaalta aika on mennyt nopeasti. Ajattelen, että tärkeintä on ollut saada oma pää ja kroppa siihen kuntoon, että on valmis tälle matkalle.

Lopuksi haluan laittaa Tommy Hellstenin ajatuksen. Kuvaa jotenkin tilannettani kauhean hyvin.