Minusta
Aloitan kertomalla minusta itsestäni ja tavoitteestani.
Elikkä, olen 28vuotias nainen jota on ikäkriisi alkanut painamaan. Kohta kolmenkympin ikä lähestyy ja minusta se jo kuulostaa kamalalta, voiko enää sen ikäisenä olla vetävän näköinen mimmi! Nuorempana olin hyvinkin itsevarma ja minulla ei ollut yhtään mitään murheita. Olen alkanut kaivata niitä aikoja.. Joten minun täytyy tehdä itselleni jotain, minun on näytettävä että pystyn tekemään itselleni kropan joka kelpaa minulle 100% varmasti ja nostaa itseluottamukseni. Miksi minun pitäisi kärsiä täällä pohjamudissa? Minusta on siihen.
No aloitan projektini vasta tammikuussa 2015. Minulla on henkisesti aikaa alkaa valmistautus urakkaan. Tammikuussa alkaa uusi elämä kohti parempaa.
Olen mitoiltani tällä hetkellä 159cm lyhyt ja paino pyörii 52 kilon molemmin puolin. Maaliskussa 2014 painoin 58,6 kg. Näytin kamalalta. Olen aina ennen ollut hoikka ja en tuossa kropassa ollut ollenkaan onnellinen. Työkaverini teki minulle hyvän ruokaohjelman jonka avulla pystyin laihtumaan hieman alle 50kiloon loppu kesäksi. Tuolloin olin hyvin tyytyväinen jo kroppaani. Mutta kuten aina, jossain vaiheessa sitä lipsuu… Niin kävi minulla. Painoa tuli nuo reilu pari kiloo takaisin, aivan varmasti pelkkänä rasvana ja muutenkin paljon pöhöttyneempi ulkomuoto (johtuu myös e-pillereistä jotka aloitin), mutta en ole siis enää tyytyväinen.
Nyt aion todella tämän blogin avulla myös toteuttaa unelmani hyvästä kropasta, tahdon rasvaa pois ja voimakkaan kropan. Tammikuussa aloitan projektini, syön terveelllistä vähärasvaista ruokaa ja jatkan salilla käyntiä entistä aktiivisemmin ja käyn ryhmäliikunnoissa. Niistä kerron tietysti lisää sitten . Minulla on vielä jokunen viikko aikaa valmistautua henkisesti… Joten nauttikaamme vielä vapaasta ruokailusta, joulukin tulossa 😉
Kuitenki jo pikku hiljaa alan totutella uusiin tuleviin tapoihin ettei sitten aivan shokkina tule 🙂