Voihan perätila!
Yllätys viime metreillä! Pää vankasti poistumissuuntaan majaillut lapsukaisemme onkin kääntynyt toisinpäin, siis perätilaan.
Tämä pikku ylläri kävi ilmi neuvolalääkärin käynnillä (jossa itsessäänkin olisi aihetta postaukseen, teemalla hoitohenkilökunnan empatiakyvyttömyys ja kovakouraisuus, muttei siitä nyt sen enempää).
Meillä oli siis loppuraskauden viimeinen neuvolan perusohjelmaan kuuluva lääkärikäynti, jossa tutkailtiin vauvan oloja ja mahdollisia merkkejä synnytyksen lähestymisestä. Sisätutkimusta (äärimmäisen tuskallisesti) tehdessään lääkäri mainitsi, että pää tuntuu selvästi. Kunnes plörötti pötsille ultrageeliä ja katsoi tilannetta ruudulta: huppista, eihän se ollutkaan pää vaan pylly!
Eli poika istuu tukevasti peppu alaspäin ja pää ylöspäin. Tiettävästi vauva on tähän asti viihtynyt ihanteellisessa asennossa nuppi kohti exitiä ainakin raskauden puolivälistä ja rakenneultrasta. Vaan on ilmeisesti tuumannut, että jotain yllätysmomenttia pitää viimeisille viikoille äidille ja isille tarjota…
Vauvan asento sekoitti pasmani totaalisesti. Tiedän toki, ettei raskaudessa ja synnytyksessä voi ennakoida kaikkea, mutten olisi uskonut, että ipana enää kiepauttaa itseään ympäri. Varsinkin, kun päivittäin tuntuva hikkakin jytisee aivan alavatsassa eikä todellakaan missään napani korkeuksilla. Nähtävästi siitä ei voi päätellä mitään.
Seuraavaksi siis kiireellisellä lähetteellä sairaalan äitiyspolille parin päivän sisällä. Siellä yritetään kääntää. Toivottavasti se on vähemmän tuskallista, kuin neuvolalääkärin tutkimusmielessä tekemä vatsan painelu – joka sattui aivan samperisti.
Neuvolalääkärin käynniltä jäi melko epämukava fiilis. Hän esitti perätila-asian kaunistelematta rujolla tavalla, joka jätti minulle hämmentyneen, ahdistuneen ja pelokkaan olon. Tähän asti en ole jännittänyt tai pelännyt synnytystä lainkaan, mutta nyt on eri ääni kellossa.
Pelottaa. Toki peli ei ole vielä menetetty, mutta jos kääntöyritys ei onnistu, en uskalla riskien vuoksi edes harkita alatiesynnytystä perätilavauvalle. Sektio taas ei ollut aiemmin käynyt edes mielessä. Minulle oli itsestäänselvyys, että jos ja kun kaikki sujuu normaalisti, ehdottomasti synnytän lapsen alakautta.
Todennäköisyydetkin mietityttävät. Googlailin tietysti kääntöyritysten onnistumisprosenttia, joka on ensisynnyttäjillä muutamankin luotettavan nettilähteen mukaan alle prosenttia. Lisäksi, jos esimerkiksi lapsivettä on niukalti, voi olla, ettei vauvaa edes yritetä kääntää. Neuvolalääkärin mukaan lapsivettä kyllä on, muttei mitenkään valtavasti. Lisäksi kuulemma kohtuni on melko pieni, ylimääräistä tilaa ei liiemmin ole.
Täytyy henkisesti valmistautua siihen, että jos vauva ei suostu kiepsahtamaan takaisin raivotarjontaan, edessä on melko todennäköisesti sektio. Kaikkine kipuineen ja repeämisriskeineen valitsisin edelleen perinteisen synnytyksen, siis jos tätä perätilaylläriä ei olisi tullut, enkä leikkaushaavaa ja -pöhnää lähtökohtaisesti pitkine parantumisaikoineen.
Sektiovaihtoehtoa pohtiessani suren jo etukäteen sitä, etten ehkä saisi vauvaa rinnalle heti synnytyksen jälkeen, entä nousisiko maito ja niin edelleen. Ja kaikella kunnioituksella heitä kohtaan, jotka ovat saaneet lapsensa sektiolla, minulle sektio tuntuu siltä, etten saa kokea synnytystä lainkaan, kun lapsi leikellään ulos kohdustani ja sitten minut parsitaan kasaan – tämä siis täysin henkilökohtainen ajatukseni ja tuntemukseni. Olkoonkin, että palkinto on mitä ihanin, oma lapsi, sektio ei tunnu millään tasolla oikealta minulle.
Ja silti, valitsen sektion, vauvan parhaaksi, jos perätilatuomio pysyy. Ensisynnyttäjänä en uskaltaisi riskeerata vauvan terveyttä mahdollisilla happivajeilla tai napanuoran kiertymisenä kaulan ympärille – tai edes sillä, että perätilasynnytyksessä äidin on jaksettava puskea vauva ulos pitkälti itse, ilman apukeinoja. Mistä minä tiedän, mihin voimani riittävät, kun en edes käytännön tasolla (teoriassa kyllä) tiedä, mitä synnytyssalissa tapahtuu!
Olo on ristiriitainen ja sekava.
Siksi kaipaisinkin kokemuksia teiltä, joilla on kokemusta perätilavauvoista, kääntöyrityksestä ja perätilasynnytyksestä sektiolla tai alateitse. Mutta pyydän, jättäkää kauhukertomukset väliin. Niistä pysyn mieluusti autuaan tietämättömänä, koska tilanne jännittää ja pelottaa muutenkin. Enkä usko, että muillekaan samassa tilanteessa oleville kauhukokemuksista on varsinaisesti apua. Mutta jokainen rohkaiseva kommentti tulisi enemmän kuin tarpeeseen.
*****
Raskausviikkoja nyt 36+4. Kääntöyritys edessä juuri ennen kuin vauva on täysiaikainen. Maha on jo iso ja kengännauhujen solmiminen tai sukkien asentaminen on hankalaa. Vauva liikkuu paljon, muksii ja tuuppii, hyvä niin. Treenaa itseään vahvaksi. Kivuliailta supistuksilta olen tainnut toistaiseksi välttyä, vaikka harjoitusversioita on ollut senkin edestä. Vauva painaa ilmeisesti jotakin hermoa siinä määrin, että oikea puoli selästäni ja saman puolen pakara vihlovat kipeästi. Onneksi mies on auliisti tarjoillut hierontapalveluita kipeisiin kohtiin.