Kuusi harhaluuloa vauvaperhearjesta – kuvitelmani ennen synnytystä ja todellisuus sen jälkeen
Kontrollifriikkinä ihmisenä minulla oli ennen synnytystä melko tarkka käsitys siitä, miten elämämme sujuisi vauvantulon jälkeen. Tai ainakin visioita. Todennäköisesti vauva panisi mutsin harhaluulot uuteen uskoon heti taloon tultuaan, tuumailin, kun kirjasin pari ajatusta muistiin päivää ennen synnytystä. Ja kyllä, näin tapahtui.
Tässä pari (utooppista) kuvitelmaani vauva-arjesta:
1. Vauvan syntymän jälkeenkin kotia siivotaan säännöllisen pikkutarkasti. Puhtaus, raikkaus ja järjestys kotona ovat aina olleet tärkeitä. Keittiön laminaattitasoilla ei saa olla muruakaan tai lasista jäänyttä rengasta. Pyörin rätti ja puhdistusainepullo kädessä tasoja hinkaten monta kertaa päivässä. Koti siivotaan usein.
Esimerkki pikkutarkkuudestani: pyyhin kodin muutamasta harvasta viherkasvistakin pölyt lehdistä ja hinkkaan ovien koukeroista jokaisen pölyhiukkasen pois neuroottisella täsmällisyydellä. Tottahan vauva viihtyy jatkossa äidin ja isin siivoillessa mukana kantorepussaan tai ottaa siivouksen mittaiset torkut juuri silloin, kun pölynimuri kaivetaan esiin. Emme taatusti laista siivouksesta, vaikka vähän väsyttäisi.
TODELLISUUS: Vauvan syntymästä on pian kuukausi. Ne keittiön tasot olen pyyhkinyt tuona aikana ehkä kahdesti. Pyykit olen laittanut alle viisi kertaa. Onneks on mies, tuo ihana rakas tyyppi, joka on pitänyt huolta kodista, ruoanlaitosta ja pyykkihuollosta, vaikka vauvakiireet, väsy ja rajalliset tunnit vuorokaudessa.
Kun kotiuduimme sairaalasta, koti pääsi parissa päivässä kaoottiseen kuosiin. Harsoja lojui ympäriinsä, onnittelukortteja ja kukkia olivat tasot täynnä, likaisia vaatteita oli unohtunut oven ripoihin. Kaaoksesta tuli ahdistunut fiilis. Kun aloimme saada jotain otetta vauvanhoitoon ja uuteen arkeen, mies ryhtyi oma-aloitteisesti huoltamaan kotia sillä välin, kun minä imetän – ja kuten edellisessä postauksessa mainitsin, siihen heilahtaa yllättävän paljon aikaa.
Ei kotona yhtä tiptop ole kuin ennen vauvaa, mutta lähes. Kiitos miehen. Yksikätinen ja imetyskiireinen äiti ei ehtisi huoltaa kotia entiseen malliin.
2. Minun lapseni ei varmasti syö mitään teollisia lisäaine-eineksiä, koska syön itsekin mahdollisimman puhdasta ja tunnistettavaa ruokaa. Meillä ei korvikkeilla läträtä, ja kun kiinteitä ruokia joskus kuukausien päästä aloitellaan, kokkaan ja mössään vauvalle appeet alusta asti itse. Siinähän se menee samalla, kun kokkailemme aikuisillekin. Ja meidän lapsesta ei kyllä kasva mitään nirsoa ketsupinsyöjää, joka suostuu pistelemään suustaan alas vain yhtä ruoka-ainetta ja sitäkin ketsuppikuorrutteella (kuten isänsä pienenä).
TODELLISUUS: Vauvan elämä alkoi parin päivän tehohoidolla happikaapissa, joten pieni sai ensimmäiset maitonsa nenämahaletkulla ja sen jälkeen luovutetut äidinmaidot ja korvikkeet pullosta. Sairaalassa ei kyselty äidin mielipiteitä pulloruokinnasta (jota en olisi halunnut, mieluummin vaikka hörppyytystä kupista, koska toiveissa oli täysimetys).
Kun lopulta sain lapsen luokseni synnyttäjien osastolle pari päivää sektion jälkeen, vauva oli jo totutettu niin valtaviin korvikelatinkeihin, että pulloruokinnasta ei voinut suorilta luopua, koska vasta nouseva maitoni ei todellakaan olisi riittänyt täyttämään vauvan vatsaa.
Otin kuitenkin tavoitteekseni päästä lisämaidoista eroon vaikka väkisin, tietysti vauvan hyvinvointia vaarantamatta. Imetyksen tuen opastuksella laadin lisämaitojen purkuohjelman, jota täydennettiin neuvolan tiuhennetulla painotarkkailulla. Ja nyt, reilu kolme viikkoa kotiutumisesta, vauva on täysimetyksellä eikä Tuuti-purnukoita tarvitse enää availla.
Vieroitusurakka oli massiivinen, se vaati usean viikon seikkaperäisen kirjanpidon pissoista, kakoista, imetyksistä, pumppailuista ja lisämaitomääristä; yöllisiä heräämisiä, ei suinkaan vauvan itkuun vaan kellon soittoon, jolloin vauva oli liian väsynyt syödäkseen, mutta äiti kasvatti maidontuotantoa pumppaamalla maitoa annospusseihin jääkaappiin ja pakkaseen. Yöllä. Hullua.
Jos lisämaitojen purku kiinnostaa jotakuta, joka haluaa korvikkeen sijaan ruokkia vauvansa äidinmaidolla, voin kirjoitella siitä erikseen. Ja korostan, että kukin tavallaan: pääasia, että vauva saa ruokansa. Minulle imetys on tärkeä äidin ja vauvan välinen juttu.
3. Lapselle opetetaan pienestä pitäen hyvät käytöstavat. No joo, vauva-aika lienee asia erikseen, mutta sen jälkeen tehdään selväksi, että pöydillä ei kiipeillä, koiria ei vedetä korvista eikä kaupassa järjestetä kohtausta. Lelut pannaan paikalleen leikkien jälkeen, ja aikuisten annetaan keskustella rauhassa. Tämä kolmas kohta lienee kyllä suurelta osin utopiaa. Mutta kyllähän lapsi varmaan kouluikään mennessä on jo oppinut kaikenlaista hyödyllistä, myös käyttäytymisestä.
TODELLISUUS: Jää nähtäväksi, miten onnistumme mukulan kasvattamaan. Pikkuvauvan kanssa mennään täysin hänen ehdoillaan. Kun maidontuoksuinen, pulleaposkinen naama alkaa vääntyillä ja punertaa, ei siinä muu auta kuin yrittää salapoliiseilla, missä vika. Tähän mennessä vauva on tyyntynyt vaipanvaihdolla, ruokailulla tai sylissä hempeilyllä – paitsi iltatankkauksen, yöllisen riekkumisen tai yliväsykilareiden tullen.
4. Pidän itsestäni huolta, vaikka minusta tulee äiti. En raahnusta yökkärissä päivästä toiseen, vaikka olenkin vauvan kanssa kotona (mutta hetkonen, tein tätä jo loppuraskaudesta äitiyslomalla?!). Harjaan vähintäänkin hiukset ja hampaat sekä pesen naaman aamuin illoin. Sehän on jo paljon? Ja jos joskus ihmisten ilmoille lähtiessä ehtisi meikata ja ojentaa reuhkaa vähän enemmänkin, olisi kiva. Kai sen vartin tai puoli tuntia repii minkälaisen tahansa lapsiperhekaaoksen keskeltä?
TODELLISUUS: Hymyilyttää. Arkisin, kun mies on töissä, jäämme usein rinnatusten köllimään vauvan kanssa sänkyyn puolison lähtiessä tienaamaan. Niinpä seuraavan kerran saan kädet vapaaksi lounasaikaan, kun puoliso tulee kotiin syömään. Siispä äidin aamupesut lykkääntyvät usein lounashetkeen… Ja ne flanelliyökkärit ovat yllättävän mukavia päiväsaikaankin. Mitä sitä pingottamaan epämukavissa tamineissa, kun päivät kuluvat kotona. Yritän sen sijaan vaihtaa lökärit ja imetyspaidat puhtaisiin vauvan pissaiskujen, maitopuljujen ja oman hormonihikoilun jälkeen.
Ihmisten ilmoille lähtemistä en ole ehtinyt edes ajatella. Vaunulenkillä äidin ulkonäkö ei ole niin justiinsa, joten miehen softshelleissä kuljetaan (oman eivät vielä mahdu ahdistamatta päälle), eikä mielessä ole käynyt mikään huulirasvaa kummempi pynttääminen.
5. Omaa lasta toivottiin ja yritettiin pitkään. Olemme hänestä kiitollisia varmasti maailman tappiin asti. Muistamme silti puolison kanssa, että olemme muutakin kuin lapsiperhe ja vanhemmat. Vietämme miehen kanssa edelleen edes joskus romanttista laatuaikaa kahdestaan.
TODELLISUUS: Varmasti joskus tulevaisuudessa kahdenkeskistä aikaa järjestyy, kun lapsi alkaa viihtyä omissa leikeissään ja isovanhemmillaan. Toistaiseksi vauva on kuitenkin ansaitusti huomiomme keskipiste, ja kaikki tapahtuu hänen ehdoillaan.
6. Käymme vauvan kanssa päivittäin ihanilla pitkillä vaunulenkeillä auringon pirskotellessa säteitään poutapilvien lomasta. Vauva nukkuu hyvin sekä vaunuissa että kotona. Olen elämäni tunnossa ja lykin lastani ylpeydellä pitkin katuja ja lenkkiraitteja. Ihan siinä huomaamatta palaudun raskautta edeltäviin mittoihini ja huomaan taas mahtuvani kaikkiin vaatteisiini. Voisimme käydä myös jossakin kivassa vauva–äiti-jumpassa.
TODELLISUUS: Vaunulenkkikohta on toteutunut. Siitä lähtien, kun tirppa oli kuuden päivän ikäinen, olemme vaunutelleet miltei päivittäin. Hän viihtyy vaunuissa ja nukahtaa usein jo lenkin alussa. Kotona vauva nukkuu epäsäännöllisemmin ja keskittyy syömiseen.
En todellakaan mahdu kuin lökövaatteisiini, sillä vaikka maha on kadonnut, raskauskilot ovat pakkautuneet visusti muualle ruhooni. Kunhan uskallan, aion alkaa vauvajumpata ja hölkötellä rauhakseltaan ylimääräisiä pois. Jos jollakulla on hyviä vinkkejä raskauskilojen pudottamiseen, kertokaapa.