Ensimmäinen isänpäivä: Kahden tunnin yöunet eikä edes aamiaista sänkyyn

Isi parka. Isänpäivänä ei jaksettu vetää lippua salkoon, keittää aamukahveja tai kiikuttaa rapisevaa lahjapakettia sänkyyn. 

Sen sijaan miehen ensimmäinen isänpäivä… 

– sisälsi kahden tunnin yöunet. Tuntikaupalla hyssyttelyä, pimeässä kodissa käyskentelyä vauva sylissä, sohvan reunalla nuokkumista. Huolta: mikä sillä nyt on ja miksei se nuku. Vuorotellen katkonaista torkkumista. 

– hyvin valvotun yön jälkeen pöydälle unohtuneet haaleat kaurapuurot ja kupilliset viilentynyttä teetä. Ruokapöydän ääressä. 

– mies sai yhden ainoan pienen tavaralahjan, vaikka olin ennen synnytystä suunnitellut kehitteleväni jotain hienoa. Lahja ei ollut edes kääreissä: isimies nautti aamuteensä suoraan lahjamukistaan. Kortin virkaa toimitti valokuva isästä ja pojasta. Kortin takana hätäisesti yhden vaipanvaihdon aikana kirjoitettu onnitteluteksti ja sydäntarroja. 

– isin itse savustamaa lohta ja uunijuureksia. Joulutortut ja lasilliset glögiä. 

– ykkösolut saunassa. 

– päikkärit vauvan nukkuessa isin rintakehän päällä.  

– paras lahja tarjoiltiin päivän aikana isin syliin lukemattomia kertoja. Se oli kääritty ensin seikkailukuosiseen pyjamaan, ja sen pukluunnuttua eläinkuvioiseen haalariin. Se oli pääosin melko tyytyväinen, ei juuri korottanut ääntään ja poseerasi isin kanssa salamavaloa säpsähdellen kaikissa niissä viidessä kuvassa, jotka väsynyt äiti jaksoi ottaa. 

Sellainen isänpäivä. Ei yhtä juhlallinen kuin kuvittelin, mutta univelan määrään, tiheään imuun ja vauvanhoitokiireisiin täydellinen. Isi ainakin muistaa ensimmäisen merkkipäivänsä vanhempana, kun rakas lapsi kaipasi läpi yön äidin sekä isän syliä ja lämpöä. Ja vaikka äitiä hävetti huono valmistautuminen, hätäisesti valokuvan taakse rustatut onnittelut ja isimuki saivat saajansa kuitenkin hymyilemään ylpeänä ja onnellisena. 

Paras lahja oli kuitenkin se, että vuosien haaveilun jälkeen mies sai viimein ottaa oman vauvan syliin, halailla ja pussailla. Rakastaa niin kuin ei koskaan ennen.