Äitiysloman loppu
Enää kaksi kuukautta, ja äitiyslomani päättyy. Mihin aika on mennyt?
Ainakin parintuhannen vaipan vaihtamiseen, satoihin imetystunteihin – hetkiin, joita nykyään rakastan – hammasharjataisteluihin pikkuihmisen kanssa vessassa, lukemattomiin liikutuksen, väsymyksen ja ahdistuksenkin kyyneliin. Maidontuoksuisten puklujen pyyhkimiseen vaatteista, tammijäljitelmälaminaatilta, koiran villaisesta turkista.
Hymyihin, jotka tulevat sydämestä ja tuntuvat väristyksinä koko kropassa.
Kolmikiloisesta ja alle viisikymmensenttisestä vastasyntyneestäni on kasvanut yli 70 senttimetriä pitkä poika, joka painaa jo reilusti enemmän kuin perheemme edesmennyt jackrussellinterrieri. Iso, pieni poika, jolla on oma luonne, metka huumorintaju ja tarkkaavaiset silmät. Joka äimistelee kaikkea ja iloitsee sekä harmistuu aidosti, kun aihetta on. Joka nauraa maailman kauneinta röhönaurua, kun iso koura kutittaa häntä mahasta.
Äitiyslomani päättyy kesällä, mutta jäämme siitä huolimatta lapsen kanssa kotiin. Ajatus vauvan laittamisesta hoitoon vieraaseen paikkaan, hälyn, kiireen ja vieraiden ihmisten keskelle ei houkuta pätkääkään. Onneksi olemme varautuneet ja valmistautuneet tähän hetkeen, ja minulla on mahdollisuus jäädä edelleen kotiin pojan kanssa!
Jos vanhempainvapaalla kaltaiseni nuukailija on pärjännyt taloudellisesti oikein hyvin, hoitovapaalla tilanne on eri. Muutaman satasen hyvitys siitä, että lapseni ei mene kasvattamaan päiväkotiin ryhmäkokoja, tuntuu vähän haistapaskalta. Että kyllä on kannattanut suorittaa elämäänsä tähän asti opiskelemalla ja valmistumalla pikavauhtia ja menemällä heti töihin, kun nyt yhteiskunta huolehtii pientä lastaan hoitavasta vanhemmasta näin.
Mutta edelleen, onneksi tulemme pienellä toimeen, nuukailemallakin voi elää kivasti, kun ilo tulee muusta kuin ostamisesta. Ja ostaakin voi, kun sen tekee vertailemalla, harkitsemalla ja tekemällä löytöjä. Esimerkiksi lapsen vaatteita ja tarvikkeita en ole ostanut juuri lainkaan täyteen hintaan vaan miltei aina alennuksesta, vähän käytettynä Torista tai ihan vanhan liiton kivijalkakirppikseltä. Lapsen kamppeissa, jos missä, on mahis säästää tukoittain rahaa, jos vain jaksaa nähdä vähän vaivaa.
Joidenkin lapsen nokosten aikana voisinkin oikeastaan listata köyhäilyvinkkini, joilla olemme karsineet kulutustamme sadoilla euroilla kuukausittain – verrattuna siihen, minkä verran rahaa paloi, kun talouteemme kuului vain kaksi aikuista ja 30-kiloinen paimenkoira.