Aukiolotutkimus – miltä se tuntuu, kauanko kestää ja entäs sen jälkeen?

Hengissä ollaan! Takana on kauhulla ja jännityksellä odottamani munanjohtimien aukiolotutkimus eli aukkari. 

Ei missään nimessä miellyttävä tai kivuton tutkimus, mutta onneksi se on nyt tehty. 

Aukkari on siis tutkimus, joka tehdään yleensä lapsettomuushoitojen ja -tutkimusten alussa. Kun miehen siittiöt oli todettu ihan kelvollisiksi, vaikkei kovin sukkeliksi, ja minut oli jo pariin otteeseen ultrattu, perusverikokeet ja pissanäytteet otettu, vuorossa oli tämä tutkimus.

Idea on siis selvittää, ovatko munanjohtimet auki vai onko niissä tukoksia. Tutkimuksessa lääkäri näkee myös tarkemmin kohtuun, ettei siellä ole mitään ylimääräistä, esimerkiksi kasvaimia. 

Kuten sanottua, jännitin etukäteen pirusti. Joskus viime vuonna erehdyin lukemaan netistä muiden kauhukokemuksia toimenpiteestä, mutta ennen omaa tutkimustani tarkemmat mielikuvat (luojan kiitos!) kirjoituksista olivat hälvenneet. Enkä käynyt lukemassa pelottelutarinoita enää uudelleen. 

Mainitsin tästä kätilölle maatessani tutkimuspöydällä lääkärin laittaessa tutkimusvempeleitään valmiiksi, ja sain kehut. Saavat kuulemma alvariinsa rauhoitella nettikirjoittelusta ahdistuneita potilaita. 

Mutta, koska netistä tuntuu löytyvän aina hyviä enemmän huonoja kokemuksia aiheesta kuin aiheesta, haluan jakaa kanssanne oman aukkarikokemukseni. Liioittelematta tai vähättelemättä. Joku muu saattaa kokea ja tuntea tutkimuksen toisin, mutta tällainen oli minun kokemukseni. 

”Hei, ja heitä vaan housut pois!”

Tutkimus tehtiin julkisella puolella. Saavuin polille reilu puoli tuntia ennen aikaani ottamaan kipulääkkeen. Sen tarkoitus on estää kohdun lihaksia supistelemasta ja kramppaamasta tutkimuksen aikana, kun putkistoa sörkitään katetreilla sekä ultraäänivehkeillä ja rööreihin ruutataan keittosuolaliuosta. 

Särkkäri napaan ja huikka vettä päälle. Juuri ennen toimenpidettä piti käydä vessassa, koska se parantaa näkyvyyttä tutkimusalueella. 

Kun pääsin odottelun jälkeen huoneeseen, ei muuta kuin käskystä housut pois ja siihen ah-niin-ihanaan gynekologin penkkiin selälleen pötköttämään, paljaat kintut metallisissa jalustimissa. 

Lääkäri ja kätilö selostivat tapahtumien kulun etukäteen laitellessaan välineitä valmiiksi. 

Ensin ihan perusultra sauvalla sisältä käsin. Paikat olivat siistit ja yksi hyvän kokoinen follikkelikin löytyi. 

Lääkäri näytti follikkelin minulle ruudulta, ja melkein liikutuin. Musta möntti harmaan pikselimössön seassa ja silti uuden elämän mahdollisuus! 

Taisin tuulettaakin vähän, koska kroppaa siis toimii ainakin jotenkin, limakalvo oli kiertopäiviin nähden ok ja follikkeli kasvamassa. Jes! 

Tämä oli iisiä eikä tuntunut missään. 

Pari ruokalusikallista keittosuolaliuosta myöhemmin

Sitten alettiin tositoimiin. Ultrasauva pihalle, metallinen ankannokka sisään ja kohdunnapukkaan kiinni – kuin papa-kokeessa. Ei mukavaa, mutta sen kestää. 

Sitten lääkäri alkoi pujotella katetria sisään. Jos ymmärsin oikein, siitä pullistetaan pieni ilmapallo sisälle, jottei testineste valu väärään suuntaan tms.

Ilmapallon ”pumppaaminen” ei vielä erityisemmin tuntunut. Vähän epämiellyttävä, kevyehkö paineentunne, muttei varsinaista kipua. 

Sitten alkoi keittosuolaliuoksen ruutaaminen. Nestettä lasketaan munanjohtimiin kätilön mukaan muutaman ruokalusikallisen verran. 

Se tuntui.

Tunnetta on vaikea kuvailla, mutta vertaisin sitä siihen, että sisuksiin olisi ensin kaadettu bensaa ja sitten raapaistu tulitikku perään. Tai vedetty raastinrautaa sisuksia pitkin. Korventava, todella epämiellyttävä ja kivulias tunne. 

Taisin sen verran kitistä, pidättää hengitystä ja rutistaa silmät kivusta kiinni, että kätilö tuli pitelemään minua kädestä. Heh.

Siinä sitten kairasin kynteni kätilön lämpimiin käsiin ja yritin ohjeiden mukaan hengitellä syvään. 

Tuska kesti ehkä puolisen minuuttia tai minuutin, sitten helpotti.

Ensimmäinen puoli tutkittu ja auki on, huikkasi lääkäri. 

Kätilö lohdutti, että kohta episodi on ohi. Halleluja, ajattelin. 

Sitten sama ruiskuttelu toiselle puolelle, inhottavat tuntemukset, hoitajan käden rutistaminen kaikin voimin, hengitysharjoitukset – ja se oli siinä. 

Lääkärin määräyksestä

Molemmat puolet auki, kaikki näytti siltä kuin pitääkin. Ja lääkärin määräyksestä tiedossa runsasta peiton heiluttelua, ovistestejä ja loppukierrosta vielä yksi verikoe, jolla seurataan (toivottavasti ajallaan tulevan) ovulaation jälkeistä hormonitilannetta. 

Kaiken kaikkiaan aukkari oli ohi nopeasti, inhottavat kohdat kestivät vain pari minuuttia ja kipu enimmillään kouluarvosana-asteikolla ehkä kasiplussa. Tutkimuksen jälkeen vähän huippasi, oli etova olo ja maha tuntui kipeähköltä, mutta tuntemukset menivät päivän aikana ohi. 

Ruljanssin kestää, kun tietää, että sen jälkeen on askeleen lähempänä oman lapsen saamista – toivottavasti!

*****

Nyt on kp 10. Otin vaarin lapsettomuuslääkärin kommenteista, että ”ei olisi ensimmäinen raskaus, joka on alkanut aukiolotutkimuksen jälkeen, joten muistakaa hyödyntää vimmatusti!” 

Mies tosin on varma, että keksin tuon seksiä lääkärin määräyksestä -vinkin itse ja käytän sitä vain saadakseni hänet vällyjen väliin. Ja pah! 

*****

Miten te muut olette kokeneet aukkarin? Entä oletteko sattumoisin paukahtaneet paksuksi tutkimuksen jälkeen?