Onko kaikella tarkoitus?

En ole taikauskoinen, mutta eilen tuli fiilis, että jotkin asiat tapahtuvat syystä. Olimme miehen kanssa konsertissa, ja vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, törmäsimme keikkapaikan ovijonossa tuttuun perheeseen, jota emme olleet nähneet vuosiin. 

Äiti, isä, biologiset kaksoset ja adoptoitu esikoislapsi. Pariskunta on meitä huomattavasti vanhempia, mutta sillä ei ole tässä merkitystä. 

Pariskunta alkoi seurustella nuorina, menivät naimisiin, hommasivat työt ja upean, suuren talon. Mutta nainen ei tullut raskaaksi, vaikka yrittivät kaikkensa. He olivat yritysaikanaan myös todella avoimia lapsettomuudestaan. 

Vuosia kului, ja he turvautuivat vaihtoehtoon b, kun oljenkorret oman biologisen lapsen saamiseksi oli käytetty. Niinpä he kävivät läpi pitkän adoptioprosessin, ja saivat ihanan pienen pojan kaukomailta. Pojalle perheeseen pääsy oli varmasti lottopotti, vaikka hänellä onkin ollut kouluvuosinaan vaikeaa massasta poikkeavan ulkonäkönsä vuoksi. Häntä on kiusattu rankasti myös adoptiotaustastaan, jonka muut lapset tietävät. Lapset ovat kyllä julmia! 

Mutta nyt harhauduin itse asiasta. Kun esikoispoika oli ehkä vuoden ikäinen, perheen äiti tulikin vastoin kaikkia todennäköisyyksiä ja yllättäen raskaaksi. He saivat terveet kaksoset. Nyt kaikki lapset ovat kouluikäisiä, ja lapsettomuuden tuska on hellittänyt tiukimmasta otteestaan. 

En usko siihen, että asiat tapahtuisivat aina siksi, että niillä on jokin korkeampi tarkoitus. Joskus maailma on epäreilu, toisinaan käy tuuri. Mutta tämän perheen tapaamisesta keikkajonossa tuli tunne, että he olivat siellä kuin viestittääkseen minulle, että älä luovuta, kaikki voi järjestyä silloinkin, kun et sitä odota. 

Tuli lämmin ja rauhallinen olo. Ehkä tämä on vähän taikauskoista, mutta se minulle suotakoon. Jaksan tänään taas toivoa ja uskoa, vaikka epäusko yrittääkin yleensä kampata jalat alta ja mustata mielen. Ihmeitä VOI tapahtua! 

Iloa ja lämpöä sunnuntaihin, toverit. :)