Kolmikuisemme tekee jo erittäin selväksi, mistä hän tykkää ja mitä ei voi sietää. Tykkäys ilmaistaan tyytyväisellä pulinalla, vinhalla virnistelyllä, tarkkaavaisella tiirailulla; inhokit puolestaan saavat kärisevän äänenavauksen, itkupotkuraivarit ja loukkua lyövän mutrualahuulen. 

Vauvan yläpeukkulistalla:

– Tissit. Vitsi, että ne ovat ihanat. Jos on oikein kova ikävä maitobaariin, tisseille hymyillään, niitä nokitaan ja kielellä livotaan aaltoliikettä jo ennen kuin tissi hulahtaa suuhun. Tissejä tuijotellaan ja niitä hamuillaan paidan läpi. Vauva kyllä tietää, kenellä ja missä tissit ovat.

– Vessan peili. Etenkin sellainen peili, jossa on lasin sisään upotetut kirkkaat valot. Aaah! Onko parempaa? Ei! Huikeinta on, että peilissä asuu joku hymyilevä ja kujeileva vauva, joka tiirailee suoraan silmiin, muikistelee ja keikistelee. Ja siellä on myös ihan äidin näköinen tyyppi, joka tekee hassuja ilmeitä ja vääntelee isoa naamaansa. Peilin edessä saattaa unohtua isompikin äkäpussifiilis. 

– Soittorasiat. Se pimputus, hurmioivaa! Siihen voisi melkein nukahtaa – mutta vain melkein. Koska vauvahan ei todellakaan ole mikään nukahtamisen fani. 

– Telkkari. Sen näkee joskus vilaukselta tai jos oikein kyttää ikkunan kautta heijastuksia. Äiti ja iskä ovat siitä omituisia, että ne aina kääntävät vauvan poispäin telkkarista. Mikä vääryys! Eivätkö ne tajua, että sitä hohkaavaa valoa olisi ihana katsella hypnoottisessa tilassa! 

– Kantoreppu. Siihen voi simahtaa päikkäreille. Ja siitä näkee! Lisäksi se maistuu jännältä. 

– Ruokapöydälle katselu äidin tai isin sylistä. Siellä on vaikka mitä metkaa, kuppeja, joissa on jotain nestettä, kilkattavia lautasia, rapisevaa paperia ja se talvikynttelikkö, jossa on 17 ihastuttavaa ledivaloa. 

Vauvan alapeukkulistalla:

– Toppapuvut. Ne on tehty kiusaamaan pieniä vauvoja. Kädet jäävät aina jumiin, ei pääse kunnolla liikkumaan, tulee kiukku, itku ja sitten hikikiukkuitku.

– Vaunut. Jostain syystä äiti ja isi kuvittelevat, että niissä on kiva kölliä lämpimässä, hengitellä raitista ilmaa ja ottaa nokkaunet. Mutta kokeilepa itse ahtautua siinä hikikiukkutoppapuvussa raivoitkuhuudon jälkeen laveriin ahtaaseen koppaan, jossa käsiä ei mahdu tunkemaan suuhun, jalkoja ei voi nostaa kohti taivasta etkä näe mitään! Niin, nimenomaan! Ei sellaisissa voi viihtyä! Kaiken päälle joku pölvästi on mennyt ostamaan jousittamattomat ”tosi hienot” vaunut, jotka ryskäävät niin, että jos suussa olisi hampaita, ne tippuisivat. 

– Punaiset liikennevalot. Vauvan kiusaamista nekin. Matkustusfiilis menee jo ensimmäisissä punaisissa ja kiukku kestää niin pitkään kuin vauvassa huutoääntä pihisee. Auton pitäisi liikkua koko ajan. Mikä siinä on vaikea ymmärtää?!

– Omiaan puuhaavat jätti-ihmiset, siis aikuiset. Jo minuutti ilman syliä on usein liikaa. Seuraus sama kuin vaunuissa, kaukalossa tai punavaloihin pysähtyneessä autossa. 

Veikkaan, että viikko tästä, ja sekä ylä- että alapeukkulista jälleen muuttuvat. Paitsi tissien suosio näyttäisi pysyvän vakaana, jos vanhat merkit pitävät kutinsa.