On suuri huijaus väittää, että pikkuvauvat nukkuisivat jopa 20 tuntia vuorokaudessa. Ei meidän ainakaan. Sen sijaan hän sinnittelee hereillä väsykiukuissaan vaikka mikä olisi – ja syö. Syö, syö, syö. On pojalla ainakin ruokahalua! 

Oikein hämmästyttää, kuinka paljon tissimaitoa kolme- ja puolikiloiseen ja reilun kolmen viikon ikäiseen naskaliin mahtuu! Tiheän imun kauden pitäisi iskeä vasta nyt, mutta pikku epeli on kyllä imutellut ahkeraan heti synnäriltä kotiuduttuaan. 

Hermo menee heti, jos tissi ei ole miniatyyrikokoisten huulten ulottuvissa tai vähintäänkin tyynynä. Pelastus on ollut ihana puoliso, joka toimii aina kotona ollessaan vauvavahtina, hoivaajana kaikin mahdollisin tavoin sekä pitää huolta kodista, äidistä ja koirastakin. 

Uutena äitinä minut on yllättänyt, kuinka tiiviisti vauva haluaa olla rinnalla kellon ympäri, yöllä ja päivällä. Välillä äiti on vähän (paljon) väsynyt. Kestänee aikansa tottua vauvan vuorokaudenajattomaan menoon. Sen sentään olemme miehen kanssa hoksanneet, että ihan oikeasti unta on syytä vetää kupoliin AINA, kun vauva nukkuu. 

Koska seuraavaan unihetkeen saattaa kulua pitkäkin tovi. 

Ipana viihtyy maitobaarissa usein tuntikausia pötköön. Sillä välin äiti tiirailee päivällä telkkarin suoratoistopalveluita, päivittää yhdellä kädellä Facebookia ja useimmiten ihan vain katselee lastaan. Siinä se ihme köllii, syöpöttelee ja ähisee. Aarre, jolla on oma tahto ja jo nyt räiskyvä temperamentti. Hän ottaa, minkä tahtoo: sylipaikan, tissin suuhun, puhtaan vaipan tai ihan vain jakamattoman huomion. 

Tämän lyhyen postauksen nakuttelin padilla oikean käden sormilla. Vasen käsi kannattelee sylissä nakottavaa vauvaa, joka alkaa havahtua maitopöhnästään seuraavaan ruokailuun. Suu napsaa jo ja kädet alkavat hapuilla.  Kohta on jo kiire.

Aika julkaista postaus ja keskittyä päivän tärkeimpiin tehtäviin: pyörittämään maitobaaria 24/7. 

Hysteerikkomutsi tässä hei. Minä edustan näköjään sitä äitityyppiä, joka huolestuu kaikesta. Ja siis tarkoitan todella KAIKESTA. 

Eilen soittelin päivystyksiin, kun vauva oli vääntänyt kolme ripulihtavaa latinkia vain parissa tunnissa. Ja kullakin kerralla hän töräytti vielä pari märkää pierua päälleni hoitopöydällä kesken vaipanvaihdon. 

Ensin Google kävi kuumana, hakusanoina muun muassa: vauva, vastasyntynyt, ripuli, kakka, mikä on normaalia, milloin sairaalaan, kakan koostumus. Vauva oli myös ollut vähän tavallista kärttyisempi (ei voinut johtua vaunulenkin vuoksi väliin jääneistä päikkäreistä tai jatkuvasta vaipanvaihdosta tietenkään), hän oli viihtynyt rinnalla ehkä hieman tavanomaista vähemmän (puolentoista viikon iässähän tissittelyajat ovat ehdottoman samanlaisia joka päivä – not) jne. 

Löydettyäni ties mitä kauhukuvakeskusteluja, tenttasin paikallisen lääkäripäivystyksen puhelinihmiseltä, pitääkö huolestua. Ja siis minähän pompin jo suunnilleen tasajalkaa kotona, että paska, nyt vauva joutuu lastenosastolle ja johonkin tiputukseen ja letkuihin ja ja ja… 

No, kävi kuitenkin niin, että hätääntyneiden puheluiden jälkeen vauva ei enää leiponut torttuja vaippaan sen vuorokauden puolella. Pissaa kyllä tuli hyvään tahtiin, myös päälleni hoitopöydällä – klassikko! Joka kerta, kun unohdan asetella pyyhkeen vauvan kriittisille alueille likavaipan pois ottamisen jälkeen, hän avaa hanat ja varmaan nauraa sisäisesti, että sainpas suihkutettua äitimuorin märäksi, hähää.

Myös ns. suihkupaskat ovat tulleet tutuksi. Pari päivää sitten hoitopöydällä vaipanvaihdossa makoillut rakas lapsukaiseni väänteli naama punaisena paikoillaan, kun nappasin kakkaisen vaipan häneltä pois. 

Ja sekuntia myöhemmin olin päätäni lukuunottamatta keltaruskeassa maitokakassa. Sitä oli housuissa, tohveleissa, hupparissa, topissa ja hihan sisällä. Sen jälkeen olen useimmiten muistanut laittaa Ikean peppupyyhkeen ipanan paljaan pyllyn ja etumuksen suojaksi vaippoja vaihdellessani. (Kuinka monta vaippaa muilla pikkuvauvoilla muuten menee päivässä? Meillä menee varmaan toistakymmentä. Pitäisiköhän huolestua…)

Hysteerikkomutsi stressaa vauvan pissaamisesta, kakan koostumuksesta ja suolentoiminnan nopeudesta, vauvan syömämaratoneista, lyhyistä syömingeistä, siitä, onko vauvalla kylmä tai kuuma, vauvan uneliaisuudesta ja siitä, miksei hän jo nukahda… Siis ihan mistä tahansa. Joka päivä tulee vastaan uusi huolenaihe, kun edellinen unohtuu ja alkaa tuntua mahdollisesri normaalilta vauvaelämältä. 

Tätä tämä varmaan nyt on, huolehtimista ja huolestumista. Sen googlailua, mikä on normaalia ja mikä ei. Seuraavalle neuvolakäynnille on ihan pari kysymystä mietittynä… Onnea vaan terkkarillemme, onneksi hänellä on huumorintajua ja lehmänhermot. Huolestuttaa sekin, miten ensimmäinen kotoa poistuminen muualle kuin vaunulenkille sujuu. Mitä pitää ottaa mukaan, mitä jos vauvalle tulee nälkäkilarit kesken reissun, entä, jos unohdan jotain elintärkeää.

Sanokaa nyt hyvät äiti-ihmiset, etten ole ainoa krooninen murehtija ja huolestuja, jooko?