Aamulla äiti herää aikaisin. Välillä äiti ihmettelee ääneen, miten hänestä on tullut nykyään aamuvirkku. Ennen minua äiti kuulemma nukkui aina siihen asti, kun kännykän herätyskello hälytti tai koira alkoi töniä märällä nenällään sängyn reunalta.

Äiti on hidas nousemaan ylös. Ensin hän venyttelee. Silloin minä jatkan vielä uniani. Vaikka ei äiti sitä tiedä, koska minä myllään vatsassa vielä aika huomaamatta. Yleensä äidillä on kiire vessaan, ei kuulemma ollut ennen. 

Minä tykkään aamuisin puurosta jäisillä mustikoilla ja muutamasta lasillisesta kylmää maitoa. Joskus nautin munakasta ja hedelmistä sekä marjoista tehtyä smoothieta. Mutta smoothiesta en tykkää ihan aina, silloin laitan stopin ja saan äidin jättämään lasin puolilleen. 

Kotona kuljeskellessaan äiti hidastaa peilin kohdalle, usein pysähtyykin, ja katselee minua. Välillä äiti nostaa paitaansa nähdäkseen minut paremmin. Usein hän silittääkin minua, siitä minä tykkään. 

Sitten äiti pukee päälle, laittaa jotain naamaansa ja pesee hampaat. Hammastahna oli minusta aluksi tosi epäilyttävää, mutta nyt siedän sitä useimmiten. 

Käytämme koiran aamukävelyllä. Sitten äiti vie koiran kotiin ja sanoo sille, että ”äiti ja Pikkutyyppi lähtevät nyt tehtaalle”. Emme me mihinkään tehtaalle oikeasti mene, vaan äidin töihin toimistoon. 

Matka sinne ”tehtaalle” tuntuu hirmu hassulta. Lämmin lapsiveteni hölskyttelee ja minä sen mukana, kun äiti pyöräilee. Töissä äiti kertoo muille, ettei vielä tunne potkujani, mutta että huomaa ehkä minun mylläävän ja uivan altaassani päästä toiseen, kun kuuntelemme iltaisin musiikkia äidin vatsalle asetetusta kaiuttimesta. Minusta ollaan hirveän kiinnostuneita. 

Päivällä minä otan monet rentouttavat nokoset, koska äiti ei tee mitään erityisen kiinnostavaa. Myöhemmin hölskyttelemme takaisin kotiin  ja käymme koiran kanssa ulkona. Se tuntuu erilaiselta kuin pyörän kyydissä istuminen. Silloin lämminvesialtaani aaltoilee rauhallisemmin, äidin askeleet keinuttavat. Saatan ottaa pienet tirsat. 

Tykkään siitä, kun äiti hönkäilee syvään raikasta ilmaa metsässä. Se tuoksuu kuulemma havunneulasille, järvelle, mättäille ja sitruunaperhosille. Ennen äiti rälläsi poluilla maastopyörällä, mutta nyt me liikumme rauhallisesti nuuskien ja keinuen. Välillä äiti pysähtyy ja koskee puun kaarnaa, kokeilee pehmeää sammalta. Syksyllä minä näen, miltä taikametsässä näyttää. 

Illalla isä laittaa saunan päälle. Minä tykkään kosteista löylyistä. Äiti makoilee lauteilla selällään ja tiirailee minua. Nyt minä näyn aika hyvin silloinkin, kun äiti lötköttelee selällään. Olen jo 15 senttimetriä pitkä, ja laajennan mökkiäni koko ajan. Siitä tulee tosi iso ja hieno!

Löylyhuoneessa isä laittaa välillä lämpöisen kätensä päälleni. Silloin minä rauhoitun kuulostelemaan ja nautiskelen vain. Saunan jälkeen vilvoittelemme koko porukka hetken ulkona. On ihan kummallista, miten ensin kuumankostea ilma muuttuu yhtäkkiä raikkaan hapekkaaksi ulkoilmaksi! Vaikka minun mökissäni on kyllä aika tasainen lämpötila. 

Saunan jälkeen äiti ja isä istuskelevat sohvalla ja katsovat jotain sarjoja. Niistä minä en ymmärrä mitään. Silittelisivät mieluummin minua! 

Illalla sängyssä koittaa hetki, jota olen alkanut melkein odottaa. Äiti laittaa kaiuttimen mahalleen ja me kuuntelemme kolme sävelmää. Minä polskin aina siihen päätyyn allasta, mistä musiikin aaltoilu tulee. Se tuntuu jännältä, hyrisyttää, lapsiveteni värisee hieman, ja minusta tuntuu jotenkin raukealta. 

Sitten tulee hiljaista, äiti, isä ja koira käyvät nukkumaan. Minäkin saatan nukahtaa hetkeksi, mutta yleensä yöllä sähkötän äidille, että mökissä alkaa tulla tukalaa, ja äidin pitäisi käydä tekemässä minulle tilaa vessassa. Äiti käy, ja sitten jatkamme unia. Välillä vaadin, että äiti herää parikin kertaa yön aikana piipahtamaan vessassa. Kuka sitä nyt jaksaisi koko yötä jököttää samassa asennossa vaakatasossa, en minä ainakaan! 

Odotan jo innolla syksyä, jolloin äiti ja isä sanovat minun syntyvän. Aivan yhtä innolla kuin äiti ja isä odottavat minua. 

Ja kunhan olen parin viikon päästä tarpeeksi iso, lupaan laittaa äidille oikein mojovin potkuin merkkejä, että täällä sitä kasvetaan ja vahvistutaan joka päivä! Enää 24 viikkoa, 169 päivää ja 4 056 tuntia siihen hetkeen, kun minä tulen kotiin – vaikka olenkin siellä jo nyt!