Ihmeet tapahtuvat… MEILLE!
Pari päivää sitten sain melkein uskomattomia uutisia: olen raskaana! Tai no, ei se sinällään yllätys ollut. Onhan tässä pari vuotta yritetty hiki hatussa sitä lasta tehdä. Mutta raskaus tuli ihan puskista juuri NYT.
Juuri, kun olin hakenut gonalit ja ovitrellet jääkaappiin odottamaan ensimmäistä pistoshormokiertoa ja inssiä. Juuri, kun minulla ei ollut kuluvalle kierrolle minkäänlaisia odotuksia. En tuntenut ovulaatiota enkä mitään muutakaan.
Ja silti Clearbluen näytöllä lukee: RASKAANA, GRAVID, 2-3. Joudun kaivamaan kännykän galleriasta todisteet jatkuvasti esiin, koska en millään meinaa uskoa, että minä, raskaana!
Juu-u. Olen aivan pöllämystynyt. Pari päivää sitten kävimme miehen kanssa hoidonsuunnittelukäynnillä ja pistämistreeneissä. Ja nyt tilanne onkin aivan eri. Ihanalla tavalla.
Olo on hölmistynyt. Epäuskoinen. Iloinen. Sanoinkuvailemattoman onnellinen. Pelokas. Huolestunut. Rakkautta täynnä. Toiveikas. Tuleeko minusta viimeinkin äiti?
Mutta miten tässä nyt sitten kävi näin? No, tämän viikon uskomattomat käänteet ovat kiteytetysti tässä:
– Alkuviikosta lääkärissä. Hän ultrasi mielenkiinnosta, miltä limakalvoni näyttää kierron päivänä 27. Limakalvot sillä hetkellä näyttivät kuulemma ihan hyvältä. Paksuudesta ei ollut puhetta. Lisäksi lääkäri mainitsi, että vasemmalla puolella näkyi selvästi pientä munarakkulaa, mutta oikea puoli oli jotenkin hankalasti, ettei sieltä näkynyt ultrausvehkeillä mitään. Vaatteet päälle, verikokeisiin inssiä varten, piikkiopetukseen.
– Kiertoni pituus on ollut pitkään 26–28 päivää. Siispä kp 27 eli keskiviikkona odottelin, että uusi kierto alkaisi. Pääsisin tuikkaamaan hormonia ruutalla nahkasta läpi. En tiedä, mikä hulluuskohtaus minulle saman päivänä iltana iski, mutta hetken päähänpistosta pissasin yhteen kolmesta viimeisestä raskaustestistä, joita vessan kaapista löytyi. Halpaan puikkotestiin tärähti heti kaksi lähes tasavahvuista viivaa! En saanut nukuttua koko yönä.
Seuraavana aamuna tein kädet täristen toisen halpispuikkotestin. Kaksi viivaa. Ja Clearbluen testin, johon pärähti sekä kontrolliviiva että testiplussa. Kerroin miehelle. Hän ei tainnut oikein tajuta. En minäkään.
Päivällä kävin lapsettomuuspolilla verikokeessa, jonka tulokset tulivat seuraavana päivänä, perjantaina. Perjantaiaamuna tein vielä yhden edellispäivänä ostamani Clearbluen viikkonäyttötestin. Johon ilmestyi kuvassa näkyvä tulos. Myös soitto polilta vahvisti ihmeen: istukkahormonia oli veressä oikea määrä ajankohtaan nähden, vahvisti kätilö ja onnitteli.
SIIS MITÄ? MINÄ? RASKAANA? IHAN OIKEASTI?
Yhden viikon sisällä on tapahtunut kaksi huikeaa käännettä. Ensin hoidonsuunnittelukäynti ja sitten tämä varsinainen, kaikki ällikällä lyönyt todellinen ihme. Raskaus. Joka alkoi siis viidennessä ja viimeisessä Letrozol-kierrossani.
Meille piikitysopetusta pari päivää sitten ihan eri tilanteessa pitänyt kätilökin naureskeli puhelimessa, että uutisemme oli hänelle päivän paras. Hän nimittäin vitsaili piikitysopetuksessa ja koitti keventää tunnelmaa sanomalla, että joillakin pareilla käy niin, että juuri ennen hoitojen aloittamista selviää, että nainen onkin raskaana. Vaihdoimme vielä miehen kanssa epäuskoisia katseita, että niin varmaan.
En vieläkään meinaa uskoa tätä, ja pelottaa kovasti, mikä voi mennä pieleen. Silti olen todella kiitollinen, siunattu ja onnellinen.
*****
Kiertopäivien sijaan olen yrittänyt opetella raskausviikkojen laskemista. Onneksi on kännykän raskausviikkolaskuri. Nyt siis rv 4 + 2. Aivan alussa ollaan, joten toivotaan, että kaikki sujuu hyvin ja pikkuinen pysyy mukana matkassa loppuun asti, ja kaikki on muutenkin hyvin. Kun koittaa rv 7, pääsemme polille vielä varhaisultraan katsomaan, että kaikki on hyvin. Silloin pitäisi kuulua pienen sydämen pamppailua. Vajaat kolme viikkoa pitäisi malttaa odottaa…
Vaikka vilkuilenkin jatkuvasti puhelimesta kuvia positiivisista testeistämme, on pari muutakin juttua, jotka vahvistavat sitä fiilistä, että paksuna ollaan. Vatsassa on jännä paineen tunne. Pieniä tuikkaisuja, kihelmöintiä. Eilisaamuna juuri syömäni puuro palautui vatsasta takaisin lautaselle ennen kuin ehdin juosta vessaan. Iltaisin on outo fiilis, kuvottaa ja turvottaa. Vähän kuin olisi matkapahoinvointia.
Onneksi on oireita! Olisin varmaan hermoraunio, jos mitään ei olisi. Nyt sitten vaan varovasti päivä kerrallaan kohti varhaisultraa. Toivon koko sydämestäni, että kaikki sujuu hyvin, ja syksyllä perheemme kasvaa jo vuosia toivotulla ja odotetulla, jo nyt rakkaalla ja tärkeällä jäsenellä! <3
Ps. Mietin pitkään, uskallanko kertoa uutiset näin varhaisessa vaiheessa täällä. Mutta tukenne on ollut tähänkin asti verratonta, joten päätin rohkaistua. Arkielämässä olemme ilouutisesta vielä ihan hyshys raskausviikolle 12 asti. Sitten ollaan jo varmemmilla vesillä, ja salaisuutta uskaltaa ehkä raottaa läheisillekin. 🙂