Kuusi kysymystä lapsettomuuslääkärille
Puolen vuoden odottelu päättyy ensi viikolla, kun pääsen VIIMEIN lapsettomuuslääkärin vastaanotolle. Kyllä, näin kotikunnassani hoidetaan lapsettomuutta julkisella puolella. Aivan sama, että lapsettomuushoito on hoitoa aikaa ja vuosia vastaan, täällä ei todellakaan kiirehditä hoidon kanssa. Ennemmin jätetään vastaamatta sähköposteihin, puheluihin, ei muisteta lähettää luvattuja kutsuja (näin kävi viimeksi tammikuussa) jne.
Lyhyt kertaus: viime kesän lopussa hoitoja aloitettiin clomeilla, eivät toimeneet. Sitten neljä kuukautta letroja, ei tulosta. Loppukesästä lääkäri sanoi, että letroilla yritetään enintään neljä kuukautta, mutta huppistakeikkaa, niistä sanoista onkin hujahtanut jo kuusi kuukautta. Neljän kuukauden letroilun jälkeen lapsettomuuspolilla ei yllättäen saanut ketään asioista tietävää kiinni, eikä lääkäri koskaan soittanut vaihtuvien hoitajien lupauksista huolimatta takaisin.
Tuli kuukauden joulutauko, ja sitten vielä lääkärin koko tammikuun kestävä loma. Ylläripylläri! Ja polin ajat ovat senkin jälkeen hirveän varattuja, valitteli tammikuussa kiukkuiseen puheluuni vastannut hoitaja – kun olin siinä välissä odottanut kolme viikkoa lääkärin soittoa, jota ei koskaan tullut.
Pitäisikö multa herua sympatioita polin työntekijöitä kohtaan, koska heillä on kiire, kun pitäisi hoitaa potilaita? Öö. Ei heru. Eiköhän ihan jokaisella alalla ole kiirettä, mutta onko kiirekuonaa oikein kipata apua tarvitsevan ja jo mielenterveytensä ja parisuhteensa äärirajoilla horjuvan potilaan niskaan. Epäilen.
Mutta siis taistelujen kautta viikon päästä on aika lääkärille. Jihuu! Koska tässä on ollut muutamia kuukausia (…) aikaa miettiä, olen luonnostellut kysymyslistaa lääkärille. Aion mennä vastaanotolle lappu kourassa, ja viipyä siellä tasan niin kauan, että jokaiseen kysymykseen vastataan JA saan hoitosuunnitelman, joka sisältää oikeita toimenpiteitä eikä vain jotain naurettavia hormoninappeja, jotka eivät auta mun tilanteessani millään tavalla.
Tässä muutamia listani kohtia:
– Miksi mun menkat kestää vain puolesta päivästä päivään? Kunnon vuotoa (sellaista kuin e-pillerivuosina) ei tule lainkaan. Saatan pärjätä yhdellä tamponilla koko sen kymmenen tuntia, kun kuukautiseni kestävät. Ovatko limakalvoni edelleen olemattomat, kun mitään ei tule ulos? Miten sinne voisi mikään kiinnittyä, jos ei ole mitään, mihin kiinnittyä? Voisiko lääkäri ottaa tämän huomiooon jatkohoitoa miettiessään? Toimisiko minulla vaikkapa tukilääkityksenä Lugesteron, joka ilmeisesti vahvistaa limakalvoa alkion kiinnittymistä varten?
– Onko edelleen niin, etten letroillakaan ole ovuloinut, ainakaan joka kuukausi? Ehkä joka toinen tai kolmas kuukausi on ollut kierron puolivälissä pistävää kipua (olettaisin, että ovulaatiokipua, mutta en ole testannut?) ja niinä kuukausina noin pari päivää ennen menkkoja alkavat järkyttävät kivut (maha sekaisin, oksettava tunne, kuvottaa, sattuu vatsaan), ja sitten kipujen jälkeen tulee onnettoman vähän vuotoa. Toisina kuukausina en tunne koko kierron aikana vatsan seudulla mitään, ei ovulaatiokipua, ei menkkakipua, ei mitään. Silloin en varmaan ole ovuloinut? Vai mistä tämä vaihtelu ja ajoittan massiiviset menkkakivut kertovat?
– Tilannearvio meidän mahdollisuuksista ja vaihtoehdoista noin yleensä, kahden vuoden yrittämisen jälkeen?
– Mitä tästä eteenpäin? Olen parin kuukauden päästä 31. Olemme olleet vuoden kunnallisessa lapsettomuushoidossa, eikä vieläkään ole tehty muuta kuin perustutkimus ja syöty hormoneja. Eikö meillä olisi jo oikeus saada hoitoa, jonka avulla meillä olisi edes MAHDOLLISUUS saada raskaus alulle? Jos ei, mikä lääketieteellinen peruste hoitojen jatkuvalle lykkäämiselle on, kun on yleisesti tiedossa, että ikä heikentää hedelmällisyyttä dramaattisesti. Jos hoitoa ei vieläkään ala kuulua, harkitsen vahvasti yhteydenottoa potilasasiamiehelle.
– Olen alusta asti ihmetellyt sitä, ettei lääkärin mielestä miehen tavarassa ole mitään ongelmaa. Miehen siittiöistä alle prosentti oli muistaakseni liikkuvia ja hyvin liikkuvia oli vielä vähemmän. Olkookin, että siittiöitä oli yli raja-arvojen, siis hyvä määrä, mutta ne eivät liiku. Pääkoppaani ei mahdu, miten helvetissä liikkumattomat siittiöt pääsevät munasolun luokse? Eikö kaiken järjen mukaan keinohedelmöitys tai vähintäänkin inssi tulisi jo kyseeseen? Siis että pestäisiin ja valittaisiin liikkumattomien siittiöiden joukosta ne harvat, jotka liikkuvat ja ruiskutettaisiin ne suoraan kohteeseen?
– Lisäksi mua kiinnostaa stressin vaikutus. Juu, liika murehtiminen, stressi ja muu sykkeitä nostattava ja ahdistusta aiheuttava voi tietysti heikentää mahdollisuuksia raskautua. Mutta olen työssä, jossa jokainen päivä saa juosta sykkeet tapissa eikä stressittömyys ole vaihtoehto. Ja mikä kyborgi pitäisi olla, että lapsettomuus itsessään ei vuosien yrittämisen jälkeen stressaisi? Ja kiitos vaan, myös lapsettomuuspolin leväperäinen hoito, katteettomat lupaukset jne. lisäävät stressiä. Muistelen kuunnelleeni jostain, että stressihormonin vaikutus voidaan lapsettomuusyrityksen aikana kumota jollain lääkeaineella, en vain nyt muista, millä. Muistaako joku muu, tai onko kokemuksia?
Joo, tässä nyt ainakin pari päällimmäistä huolenaihetta. Olen kyllä perusmyönteinen ihminen, huumorintajuinen ja yleensä lupsakka. Mutta lapsettomuuspolin pomputtelun kanssa huumori on koetuksella. Tämä on mun elämäni tärkein ja isoin asia, enkä niele sitä, että lapsettomuuspolilla huoltani ja vaivaani vähätellään eikä sille tehdä mitään. Toivon sydämestäni, että lääkärikäynti tuo muutoksen tähän, ja meille aletaan viimein antaa apua.
Jos teillä, hyvät kohtalontoverit, on mielipiteitä, omia kokemuksia tai peräti vastauksia kysymyksiini, tai mielessä jotain muutakin, mikä kannattaisi tuoda lääkärissä esille, olisin superkiitollinen, jos heitätte kommenttia. Kiitos ihanat 🙂