Piti kirjoittaa kepeästi tissipäikkäreistä, mutta päädyin syvemmälle: pitääkö maitohanat sulkea, jotta raskautuisin toistamiseen? Uusi raskaus ja toinen lapsi olisivat toiveissa, mutta en yhtään haluaisi lopettaa esikoisen imetystä. Miksi pitää aina olla joko tai, vai voisinko saada molemmat? 

Imetän yksivuotiasta, virallisesti taaperoa. Vaaperoa. Minusta vauvastakin voi vielä puhua. Imetys on ihanaa, parasta, ärsyttävää, herkkää. Ja yliveto nukutussysteemi. Juu, tiedän, on varmaan uniassosiaatiot ja kaikki, eikä lapsi suostu ikinä nukkumaan ilman tissiä suussaan. 

Lapsen syntymän jälkeen olen viettänyt satoja tunteja tissitellen, pysytellen paikoillani, maha kurnien tai kiemurrellen (edelleen liikkumatta) jäätävässä pissahädässä – mutta kun siinä ei vain voi liikkua tai lähteä mihinkään, jos haluaa, että ipana saa maksimaaliset maidot ja samalla unet. 

Kirjoitan nytkin tissipäikkäreiltä, että morjens vaan! Tällä hetkellä imutus ei tosin ole käynnissä, poika röhisee päiväuntaan selkä minuun päin, makkarissa on pimeää (kiitos puoli vuotta sitten ikkunaan väliaikaisena pimennysratkaisuna teipatuille jätesäkeille…) ja ajattelen lounasta sekä vessaa. 

Loppukesästä poika sai kunnon räkätaudin, kuumeen ja pari hammasta. Ruoka ei maistunut, tissimaito maistui. Hän nukkui ja söi. Päiväunien ajan sekä yöllä. Tähän asti imetys oli jatkuvasti vähentynyt. 

Tissipäikkärit olivat osa myös pikkuvauva-arkea. Itse katselin Greyn anatomiaa ja leffoja puhelimesta, kun vauva veteli viidet torkut päivässä tissi suussa. Joskus heräsin näiltä sessioilta itsekin unipainaumat poskessa. 

Sitten tuli hulinat, tissikiukut ja hampaita, tissin puremista ja imetyksen puolesta taistelua, koska synnytyspettymyksen ja muiden alkuvastoinkäymisten jälkeen mulle oli jopa pakkomielteisen tärkeää, että onnistumme edes suositellussa vuoden imetyksessä. 

No, puolen vuoden iässä täysimetys vaihtui osittaiseksi, lapsi alkoi maistella ruokia, ja näin hulluna vaivaa, jotta sain kaikesta suhaamisesta huolimatta imetyksen jatkumaan. Poika ei malttanut tissitellä oikein missään muualla kuin kotona ja pimennetyssä makuuhuoneessa, joten sumplin päivän menot sen mukaan, että imutteluajankohtana olimme aina kotona. 

Tissihulinat menivät ohi, ja vauva sai syödä äidinmaitoa vuosikkaaksi. Mulla oli voittajafiilis, että me onnistuttiin. 

Nykyään imetys on erilaista, enää ei ole paineita siitä, kauanko me vielä jatketaan tissittelyä – ja tissipäikkäreitä. Mitään takarajaa en ole asettanut. Olen kotona lapsen kanssa vielä ainakin vuoden, joten työtkään eivät häiritse. 

Nykyään, kun poika on jo iso vauva tai pikku taapero, imetys on erilaista kuin vuosi sitten vastasyntyneen kanssa. Se hetki, jolloin hän pysähtyy, keskittyy, avaa suun ammolleen, nauttii rauhoittumisesta, läheisyydestä ja maidosta. Äidistä tuntuu samalta. Muuten meno on koko hereilläoloajan niin kova, että nämä hiljaiset imutteluhetket ovat aika ainutlaatuisia! 

Takaraivossa risteilee ainoastaan yksi ajatus, joka imetyksessä mietityttää: raskautuminen. Kiertoni palasi jo kesällä, kahdeksan kuukautta synnytyksestä, mutta heittelevänä, vaihdellen 20 päivästä 50:een. Ovulaatiota en ole saanut tikutettua. Joko hormonitoiminta on yhtä sekaisin kuin ennen raskautta, imetys ja prolaktiini sekoittavat tai sitten kroppa vielä käynnistelee itseään synnytyksen jäljiltä. 

En ole varma, haluanko lopettaa imetystä vain parantaakseni uuden raskauden todennäköisyyttä. Eihän sitäkään voi tietää, tulenko raskaaksi toistamiseen. Jos lopettaisin imetyksen vain raskaustoiveen vuoksi, harmittaisiko minua, jos en lopulta tulisikaan raskaaksi, ja ainokaisen imetys olisi yritysteknisistä syistä jäänyt tähän? Ehkä, todennäköisesti. 

Toisaalta ikä ei anna armoa. Olen kolmikymppinen, ja toista raskautta on yritettävä nyt, jos mielii. Yritämmekin. Ekalla kierroksella kesti pari vuotta, ja lapsettomuuspolin asiakkaanakin miltei vuosi ennen kuin kohtuuni saatiin alulle uusi elämä.

Olen miettinyt, että yrittäisin loppuvuoden aikana hiljalleen hivuttaa tissipäikkärit ensin yhteen päivässä, yrittäisin jaksaa vaikkapa vaunulenkille ja saada pojan torkahtamaan rattaisiin. Jos tämä onnistuisi, ryhtyisimme hellästi karsimaan myös yöllistä imuttelua. Suurin este on laiskuuteni: tissipäikkäreillä on hirmu kiva kölliä, torkkua, katsella sarjoja ja vaan relata… 

Lapsettomuuspolille pääsee takaisin vasta, kun imetys on loppunut. Voi olla, että tarvitsemme toisenkin kerran apuja. 

Samaan aikaan toivon hulluna, että menkat jäisivät yhtäkkiä pois ja tekisin positiivisen raskaustestin, ja saisimme jatkaa pojan kanssa imetystä siinä samalla niin pitkään, kuin se onnistuu ja on molemmille tärkeää. Voisinko saada kaiken? 

*****

Haluaisin kuulla, miten te muut vastaavassa tilanteessa olleet olette toimineet? Tulitko raskaaksi, vaikka imetit, vai lopetitko imetyksen raskautuaksesi – miten kävi ja kauanko siinä meni? Millainen fiilis jäi?