Kuinka he voivatkaan olla niin viisaita, uteliaita ja ihania – ja minun!
”Käpysii! Käpysii! Kerää, heittää!” tohkeilee yksivuotias ja taapertaa kohti suuren männyn alustaa pieni vihreä ämpäri hiekkaisissa sormissaan. Huokaan ihastuksesta istuessani pienen hiekkalaatikon reunalaudalla. Tuo on minun lapseni. Huokaan uudelleen. Kolmiraitaverkkarit jalassaan tuo pieni, maaginen olento tepastelee puun katveessa ja täyttää ämpäriään kävyillä. ”Iso!” kuuluu välillä ihastunut huudahdus. Oravan eväs kopsahtaa muoviseen kippoon. Katselen lastani hipihiljaa. […]