Tällaiseen Suomeen haluaisin lapseni syntyvän
Onnea, 98-vuotias rakas kotimaani Suomi! Syntymäpäivääsi juhlistetaan tänään kahdeksan asteen lämpötilassa ja sumupullosateessa. Silti ajattelen sinua lämmöllä ja valolla.
Olen aina ollut suomalaisuudestani ylpeä. Olkoonkin, että meihin suomalaisiin liitetään ulkomailla joitakin mielikuvia, joita en allekirjoita.
Minun Suomeni on sinivalkoinen, reilu ja oikeudenmukainen. Suomessani on suomalainen kulttuuri, johon kuuluu lähimmäisten kunnioittaminen, ihmisten arvostaminen ja koskemattomuus. Myös erilaisuuden ymmärtäminen, omia juuria unohtamatta.
Vaikka haluaisin, en ole vieläkään äiti. Olen yrittänyt tulla sellaiseksi aivan tosissani vuoden ja kahdeksan kuukauden ajan. Se on melko pitkä aika. Jos ja kun saan kokea äitiyden ja vanhemmuuden, lupaan, etten ota niitä itsestäänselvyytenä vaan lahjana, ainutlaatuisena onnena.
Jos saan iloita äitiydestä ja mieheni isyydestä, toivon, että lapsemme saa nauttia sellaisesta Suomesta, joka kotimaani on minulle aina ollut.
Missä tahansa päin Suomea olen kulkenut, olen aina saanut ihailla mykistävän kaunista luontoa, vehreyttä, jylhyyttä, tiettyä karskiutta, valkoisuutta. Tuntureita ja vaaroja.
Rakastan suomalaisia vuodenaikoja. Olen kai kuin pikkulapsi itsekin: mieli tekee pysähtyä hipaisemaan kosteana tuoksuvaa sammalta, vesipisaraa, joka riippuu tummasta puunoksasta, astella jäätyneeseen vesilammikkoon ja kuunnella jään risahtavan vaelluskengän alla.
Vaikka syksyllä ja talvella on useammin pilkkopimeää kuin valoisaa, ulkona uskaltaa lenkkeillä kuka tahansa yksin, vaikka keskellä metsää. Siellä olemme yhtä turvassa kuin kotonamme.
Vaikka pidämme etäisyytemme vieraisiin ihmisiin, se ei tarkoita, että suhtautuisimme heihin vihamielisesti. Arvostamme vain omaa tilaamme.
Toivon, että voin opettaa lapseni oikeudenmukaiseksi ja rehdiksi ihmiseksi, jonka arvot ovat kohdallaan. Joka erottaa oikean väärästä. Ja joka saa ja uskaltaa kulkea ulkona, juosta metsissä ja ihmetellä koivun rungossa säksättävää oravaa turvallisin mielin. Tietäen, että Suomi on turvallinen maa, jossa on hyvä elää. Ja ymmärtää oman itsensä merkityksen, tekojensa merkityksen siinä, millainen maasta tulee myös uusien sukupolvien asua.
Tällaisia ajatuksia juhlapäivänä. Nyt sytyttämään ikkunalle kaksi kynttilää. Liekki palaa kaikkien heidän muistolleen, jotka tekivät tästä Pohjolan kolkasta Suomen: vaarilleni, joka kantoi sodissa sisuksiinsa sirpaloituneita kranaatinpaloja kuolemaansa asti; mummolleni, joka huolehti perheestä, lapsista, kotitilasta, kun puolisonsa taisteli henkensä ja terveytensä vaarantaen tehdäkseen tästä maasta paikan, jollainen se on vielä meidänkin elinaikanamme.
Rauhallista itsenäisyyspäivää!