Kyllähän sitä kahdella kädellä hoitaa kahdeksan lasta…

Edellisen blogipostauksen aikana oloni oli tyhjä. En kertakaikkiaan keksinyt mitään sanottavaa.

Nyt olen pari päivää pyöritellyt asiaa päässäni, enkä vieläkään keksi mitään hyvää sanottavaa, ja suurin osa siitä, mitä voisin sanoa, on painokelvotonta. Yhdistettynä viimeaikaisiin huonosti nukuttuihin öihin tänään on tuntunut siltä, etten vain jaksa. Itkettää.

En halua enää palata töihin. En, jos varhaiskasvatus ajetaan alas, niin kuin hallitusohjelmassa suunnitellaan. Tai, hallitusohjelmassa ei taideta puhua sanallakaan varhaiskasvatuksesta, vaan siellä käytetään termiä päivähoito. Asiaan perehtymättömille kerrottakoon, että varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen oikeutta laadukkaaseen ja turvalliseen kasvatukseen, päivähoidolla taas vanhempien oikeutta säilöä lapsensa siksi aikaa, kun ovat itse töissä.

En myöskään halua laittaa omaa lastani hoitoon. Tämä tuntuu minusta erityisen pahalta myös siksi, että olen varhaiskasvattaja. Mielestäni minun pitäisi kyetä arvostamaan omaa työtäni ja sitä kautta päiväkoteja niin paljon, että kokisin päiväkodissa olemisen omalle lapselleni hyväksi. Ennen vaaleja elättelin toiveita (kuten moni muukin alan ihminen), että uusi varhaiskasvatuslaki pienentää ryhmäkokoja ja parantaa varhaiskasvatuksen laatua.

Nyt meiltä on vedetty matto jalkojen alta. Tieto ryhmäkokojen kasvattamisesta tuli täysin puskista. En usko että kukaan osasi arvata tätä ennalta. Tuntuu pahalta ajatella, että minä äänestin yhtä nykyisistä hallituspuolueista, nimenomaan uskoen siihen, että kyseinen puolue kykenee viemään varhaiskasvatuksen asioita eteenpäin. No, jos kaikki suunnitellut heikennykset menevät läpi, varhaiskasvatus päivähoito palaa jonnekin 1970-luvun tasolle (paitsi tuolloin jo töissä olleiden mukaan silloinkin asiat olivat paremmin).

Viime postauksen aikana en jaksanut edes olla vihainen. Nyt olen täynnä vihaisia tunteita ja kiukkua, pettymyksestä puhumattakaan. Siksi aionkin osallistua Vain kaksi kättä – mielenosoitukseen ensi keskiviikkona Helsingissä. Olen myös allekirjoittanut adressin. Toivon, että mahdollisimman moni osallistuisi kumpaankin, jotta voimme näyttää, että lasten oikeuksia ei voi noin vain tallata!

puheenaiheet uutiset-ja-yhteiskunta tyo vanhemmuus
Kommentit (2)
  1. Noi hallituksen linjaukset oli ihan käsittämättömiä. En voi edes kuvitella, miltä tuntuu tänä päivänä olla varhaiskasvattaja ja äiti, pelkässä äidin roolissakin on nyt niin paha olla. Olin ajatellut laittaa muruseni aikanaan päiväkotiin hyvillä mielin, nyt en ole enää niin hyvillä mielin. Täytynee uudelleenharkita perhepäivähoitoa (tuplamaisterina täytyy miettiä ensin kaikki vaihtoehdot ennen kuin tiputtautuu pitkän tähtäimen kotiäidiksi 😀 ), vaikka olenkin huolissani että mistä tunnistaa hyvän ja osaavan tyypin johon luottaa satasella. Pyrin mahdollisuuksieni mukaan oleen kaikin tavoin vain kaksi kättä -kampanjan tukena. 

    Ja sitten on vielä se, että tää oli vaan yksi (järjettömin) järjettömyys siinä hallituksen ohjelmassa…

    1. Kiitos kommentistasi! Musta on niin väärin, että yritetään ottaa eniten niiltä, jotka ei pysty puolustamaan omia oikeuksiaan, tässä tapauksessa siis lapsilta… Tuohon Vain kaksi kättä -kampanjaan kuuluu muuten myös postikorttimielenosoitus, jos ei pysty itse menemään paikalle mihinkään noista mielenosoituksista (joita siis on Helsingin lisäksi ainakin Turussa, Oulussa, Tampereella ja Jyväskylässä).

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *