Mun pitäs syödä kalkki ja D-vitamiini tapletteja, koska en käytä paljon maitotuotteita.. Kuitenkin  kaikki tapletit ovat mielestäni niin pahoja ja hankalia muistaa syödä, että olen päättänyt siirtyä ns. näkymättömien taplettien linjalle. Vaikka, muistankin että tapletit täytyisi ottaa, en kuitenkaan ota. Valehtelen vain ottaneeni annoksen.  Tietysti olisihan se varmasti mun terveydelle hyvä juttu, että söisin niitä, mutta en ole varma haluanko terveyteni parasta. Oikeastaan haluaisin, että minusta näkisi sairauden ja heikkouden.    

Mun luokanvalvoja on kauhee kyttääjää. Mä pelkään, et joku päivä se raahaa mut pakolla ruokalaan. Ja sinne mä siis en halua!!  Mä pelkään myös niitä keittäjiä. Viime keväänä kun melkein pyörryin liikka tunnilla niin ne keittäjät huus mulle ja valitti kun mua ei ikinä näy ruokalassa.  Mun ruokaterapeuttikin on tehnyt mulle suunnitelman miten mun kantsis siellä ruokalas olla.  

Äh.. Nyt en jaksa jauhaa tosta syömisestä.  Voisin vaikka kirjottaa vähän mun perheestä. Mulla on kaks siskopuolta ja kaks velipuolta jotka ei oo mulle biologisia, sit on yks biologinen siskopuoli ja kaks biologista siskoa.  Ens vuonna syntyy sitten ensimmäinen biologinen velipuoli. Mulla on kolmenkymmenen paikkeilla oleva äiti ja parinkymmenen oleva isäpuoli. Mulla on sitten myös iskä ja äitipuoli. Mun sisarukset ovat; 20, 13,12,12,10,8 ja  sitten vauva sisko n.8kk  mä oon siis toisiks vanhin (14v.)  ite asun isäni ja äitipuoleni kanssa.. niin ja vauva siskon ja 12vuotiaiden kaksosten. toinen on tyttö ja toinen poika.  Rakastan mun kaikkia sisaruksia. myös niitä puolikkaita <3 =)  

Mun niskat on ihan jumissa, mutta en halua että kukaan hieroo mun läskejäni.   

Tänäänkään ei oo vielä sellanen fiilis, että haluisin heittää hyvästit syömishäiriölleni. Se on niin tuttu ja turvallinen.   

Mutta, ehkä joinain päivänä.. 

Jonain päivänä haluaisin myös, että joku rakastaisi minua. siis joku perheen ulkopuolelta.  

Mutta pojat ei tykkää hiljaisista eikä syömishäiriöisistä..