LUSH!
Tiedättekö sen ihanalta tuoksuvan kaupan Helsingin asematunnelissa?
Lush.
Kävin pyörähtämässä siellä ja ihastuin. Rakastuin. Ai että!
Ideahan paikassa on, että kaikki tuotteet valmistetaan tuoreista luomuhedelmistä- ja vihanneksista, eteerisistä öljyistä ja turvallisista synteettisistä raaka-aineista. Eläinkokeita ei hyväksytä. Edes raaka-aineisssa mitä he ostavat muilta. Jo pelkästään tämä sai minut tutustumaan putiikkiin paremmin.
Hinnat olivat kyllä aika suolaiset, mutta täytyy sanoa että, hinta-laatusuhde on kohdillaan.
Minun mukaani tarttui shampoo, jonka luvattiin rauhoittavan kiharia hiuksia.
Koostumus oli jotenkin puuromainen ja epäilin kyllä miten tuote toimii tai vaahdottuuko edes. Vaahdottui kyllä kun antaa minuutin enemmän aikaa hiustenpesulle. Hiustenpesusta tuli muutenkin miellyttävämpää uusien tuoksujen ansiosta.
Hiukset olivat käsittelyn jälkeen todella pehmeät. En sitten tiedä oliko syynä tuo shampoo vai kampaajalta ostamani uusi hoitoaine.
En osaa sanoa siloittiko kiharoita, mutta niistä tuli pehmeämmät ja hiuksia oli myös helpompi käsitellä.
Kolmen pesukerran jälkeen tutut tulivat kysymään, olenko värjännyt hiukset vai mitä on tapahtunut, kun hiukset näyttivät niin hyviltä. En ole värjännyt hetkeen, mutta olen samaa mieltä kyllä siitä, että hiukset näyttävät nyt terveiltä ja todella kiiltäviltä.
Mies pitää siitä miltä ne tuoksuvat ja sekös naisen mieltä lämmittää kun miehen kainalossa saa vielä kehujakin ;)
Käykää ihmeessä tutustumassa! :)
Kuva www.lush.fi