Uusin silmin

 

Jotain muuta, kiitos.

”Kirjoitat liikaa viinistä”, kommentoi eräs nimeltä mainitsematon lukijani. Kenties äiti, kenties joku muu. En ole väitteen kanssa missään nimessä samaa mieltä (voiko muka viinistä koskaan kirjoittaa liikaa?), mutta miksen silti omistaisi muutamaa lausetta toiselle ihanalle, melko uudelle harrastukselleni (haa yllätys, nyt ei ole kyse tanssimisesta, ruoanlaitosta tai musiikista). Suomessa se oli aluksi keino olla ulkoilmassa, nähdä siskoa (Team Pasi), ehkä jopa kohottaa kuntoa. Myöhemmin se muuttui lähes meditatiiviseksi omaksi hetkeksi. Meren äärellä säikehtivä vesi, raikas tuoksu, hiljalleen keinuvat veneet. Metsässä hiekan rapina tossun alla, humisevat tummanvihreät kuuset, lintukuoro, ajoittain vastaan tuleva toinen juoksija, joka hänkin on vaipunut ajatustensa lempeään jokeen. 

 

Uusi tapa matkailla.

Nähdä kaupunki uusin silmin. Kerran Anna kertoi ottavansa lenkkivaatteet aina mukaan reissuun, työmatkoillekin. ”Juokseminen  on paras tapa ottaa uusi kaupunki haltuun.” Päätän noudattaa Annan esimerkkiä pitkällä matkallani. Ja totta se on – juoksemalla vieras paikka alkaa tuntua hetkessä tutulta. Ensimmäiset askeleet kadulla ja korvissa Calle 13:n sulavat sanat ja heti tulee sellainen olo, että on osa paikkaa. Että kuuluu katukuvaan. Kuin olisi pieni yksityiskohta modernisoidussa Renoirin maalauksessa. Olo on niin erilainen kuin yleensä kaupunkia tutkiessani. Nyt en tallusta turistikadulla kamera valmiina syömään kaikki plazojen suihkulähteet ja kirkkojen alttarit.  Pääsen paikasta toiseen nopeasti, mutta silti voin pysähtyä kiinnostavan kohdalle katselemaan. Pääsen näkemään pieniä salaisia yksityiskohtia, mitä hurmaavimpia auringonlaskuja, ihmisten hymyjä ja kiinnostuneita katseita. Kännykän karttaan merkitsen matkalla tehdyt löydöt: tänne on palattava lounaalle, täällä voisi olla kiinnostavia konsertteja iltaisin.

 

Hauska tutustua.

Juoksemalla ojennan käteni uudelle kaupungille ystävällisesti, en liin kainosti, mutta en röyhkeästikään. Lähestyn sitä uteliaana, avoimena ja vailla vaatimuksia. Useimmat paikat rentoutuvat heti tavattuamme ja näyttävät minulle heti erilaisia puolia itsestään, kauniita ja rumia, sileitä ja karkeita, hiljaisia ja äänekkäitä. On kuin kaupunki sanoisi minulle

”ota minut tällaisena kuin olen.”