Kiteytys

Kerro!

Mikä oli kiinnostavin maa, hauskin kokemus, paras muisto? Tiesin joutuvani näiden kysymysten eteen palattuani Suomeen – enkä tietenkään osaa vastata. Miten kiteyttää seitsemän elämää mullistanutta kuukautta muutamaksi lauseeksi?

”Uusien puolien löytäminen itsestäni ja maailmasta”, summasin lopulta Ana-Ritalle vieraillessani vanhassa työpaikassani eräänä pilvisenä iltapäivänä. Hän oli pyytänyt minua kuvaamaan pitkää matkaani muutamalla sanalla. Nyt, vietettyäni tänään tasan viikon Suomessa, kiteyttäisin yhä kaikki seikkailuni kiemurat juurikin noilla sanoilla, sillä koen todella muuttuneeni. Tarvitsen tosin vielä aikaa tunnistaakseni kaikki ne mausteet, jotka Etelä-Amerikka minuun tartutti.

Iloa, kaipuuta, kiitollisuutta, ylpeyttä, kasvanutta uteliaisuutta. Rohkeutta, luottamusta. Kykyä tehdä päätöksiä. Ymmärrystä.

Vaikea matkasta on kertoa lyhyesti. Joko siitä ei juttele lainkaan tai sitten intoutuu selostamaan tilanteita pienintäkin yksityiskohtaa myöten niin, että kuulijan mieli täyttyy tuhansista nopeista kuvista.

Mene!

Olenko kotona. Täällä kaikki on tuttua, mutta silti jotain puuttuu. Mieli rauhallinen ja rauhaton. Kenties vain joku toinen seikkailun tehnyt voi ymmärtää tätä oloani, jota ei vielä osaa hallita sanoilla.

Silti yksi asia on selvää: yksin matkustaminen on niin sanoinkuvaamattoman upeaa, että toivoisin kaikkien kokevan sen jossain vaiheessa elämäänsä. Mielellään nyt heti. Kaikki järjestelyt hoituvat kyllä yllättävän helposti – täytyy vain uskaltaa tehdä päätös.

Toivon olevani pieni innostava tuulahdus, joka hellästi tuuppaa epäröivää kulkijaa selästä tuoden askeleille määrätietoista voimaa.

Ja kuiskaa ”Mene! Mene! Mene!”