Kylässä

Chiloén saaren ja suloisen Puerto Varasin jälkeen matkustin Temucoon, jossa näin Tommin, kerran Suomessa bachata-tunnilla tapaamani tyypin, joka oli tullut Chileen kevääksi. Hän vei minut eräänä lämpimänä keskiviikkona vuokra-autollamme pieneen Cuncon kylään, joka johti yhteen matkani tärkeimmistä kohtaamisista.
 

Tervetuloa
 
”Keskipäivällä meillä alkaa tärkeä kokous, mutta voitte tulla moikkaamaan sitä ennen”, Monica, Tommin santiagolainen ystävä, toteaa edellisenä päivänä. Aamulla Temucossa liikkeemme ovat kuitenkin hitaat ja kuin hunajassa uiden saavumme peltojen keskellä olevalle pihalle klo 11.45. Aikeenamme on nopeasti läpsäyttää ylävitoset lennosta ja jatkaa sitten matkaa. Pian huomaamme kuitenkin istuvamme paikallisen mapuche-heimon johtajan, lonkon, ruokapöydässä syöden vappumunkkien suolaista versiota ja juoden sokeroimatonta matea. ”Kokous ehkä perutaankin, joten nyt syödään.”

 
Lonkon luona
 
’Mapuche’ tarkoittaa Chilen eteläosia asuttanutta alkuperäiskansaa ja se muodostuu lukuisista eri yhteisöistä, joilla kaikilla on oma johtajansa. Mapuchet tunnetaan raakoina taistelijoina, jotka voittivat aikoineen inkat ja espanjalaiset lukuisissa taisteluissa. Yhä nykyään valitettavan moni yhteisö on valinnut väkivallan tien oikeuksiensa ajamiseen. Tämän ryhmän lonko on kuitenkin rauhanomainen keskustelija, joka ei usko nyrkkien vievän asioita eteenpäin.
 
Mapucheilla on aina kaksi johtajaa: toinen on spirituaalinen johtaja, machi, joka suorittaa hengellisiä rituaaleja ja on yhteydessä suurempiin voimiin. Toinen lonko, hoitaa kokoukset ja käytännönasiat. Näin ainakin luulen ymmärtäväni rajallisella espanjallani. Lonkon poika Lelo muistaa puhua espanjaa hitaasti lauseen kaksi ensimmäistä sanaa ennen kuin sukeltaa taas slangisanojen ja pikapuheen aallokoihin.
 
Monica työskentelee vapaaehtoisena eri mapuche-yhteisöille, jotka tarvitsevat apua asiakirjojen laatimiseen, kokousten kirjaamiseen ja omien oikeuksiensa ajamiseen. Hän kertoo lonkon käyneen neuvotteluja vuoden ajan, jotta sai perustettua koulun mapuchejen lapsille aivan kotinsa viereen. Mapucheilla on oma kieli, mapudungun, jota käytetään siellä opetuskielenä espanjan lisäksi. ”Tarvitsemme tänne englanninkielen opettajan!” hän huudahtaa siniharmaat silmät suurina, kun kerron olevani suomalainen opettaja.
 
 

 
Tämä on kotisi
 
”Kun tulet kouluun töihin, nukut tässä sängyssä”, minulle osoitetaan kierroksella, jonka aloitamme pienen kodin sisätilasta siirtyen suurelle pihalle. Kaadamme kissanpentujen ruokakippoon lämmintä maitoa, katsomme iloisesti suuressa aitauksessa tallustavia vuohia, maistamme hedelmää, joka näyttää päärynältä, mutta onkin kirpeä kuin sitruuna. Lonkon vaimo Maria esittelee minulle puutarhansa yrtit ja yritän painaa mieleeni edes yhden uusista espanjankielisistä sanoista. Ihailen mapuchejen syvää luontosuhdetta ja minua hävettää, kun tunnistan vain hädistuskin päivänkakkaran ja koivun.
 
Vietämme lopulta koko päivän lonkon vieraana. Hän vie meidät ajelulle kauniille joelle, jonka vierestä keräämme jotakin pähkinän tapaisia herkkuja myöhemmin keitettäväksi. Vitsailemme, tanssimme, syömme lisää, keskustelemme. Minusta alkaa tuntua, että koulussa työskentely voisi olla se puuttuva palanen, jota olen tältä Etelä-Amerikan elämykseltä kaivannut. Tehdä oikeasti jotain merkityksellistä. Tuntuu kuin minun polkuni olisi mutkitellut tarkoituksella juuri tänne, juuri tätä pientä yhteisöä varten. Lähtiessämme lonko tarttuu minua kädestä ja katsoo minua syvälle silmiin.”Odotamme  sinua täällä.”