Maistiaisia

Rauhallisesti lepattava kynttilän liekki, ohitse kulkevan raitiovaunun tuttu kolina, 
mustista kaiuttimista lipuva letkeä musiikki.
Kädessä keinuu erinomaisen punaviinipullon viimeinen kaato,
kaksi haaveilijaa retkottaa pehmeällä sohvalla, molemmat kummallisessa asennossa, koska
päät ovat kääntyneet yläpuolella roikkuvaan valtavaan Etelä-Amerikan karttaan.
 

Tämä on ehkä yksi tärkeimmistä mieleeni tatuoiduista kuvista Ruusankadun asunnossa.
Minä, Anna ja haaveet. Siihen kulminoituu kaksi tärkeää vuotta Töölössä. 
Mikä oli hulluin jaettu rahansäästösuunnitelma.
Monestiko luimme ääneen kaupunkien nimiä haaveillen seikkailuista ja viinistä kaukana Helsingistä.
 

Kartalla katseeni tapasi kiinnittyä yhteen pisteeseen,
jonka yläpuolelle oli kirjoitettu Mendoza.
Tulisin päätymään sinne huhtikuun aikana, näin olin suunnitellut.
Nopeatempoinen matkustus Buenos Airesista Iguazún putouksille, 
Pohjois-Argentiinan pikkukyliin ja Cordobáan lopulta johti minut sinne jo pääsiäiseksi.

Maistelemaan pääsin kuitenkin jo aiemmin, sillä osittain sattumalta päädyin päättämään pikkukylien kiertelyn
viinikylään nimeltä Cafayate, Torrontés-valkoviinin kotiin. 
Torrontés on kiinnostava rypäle: tuoksu on makea, mutta maku erittäin kuiva. 
Kontrasti tuoksun ja maun välillä on suuri, ja ensimmäisä kertaa se tulee tottuneellekin maistelijalle valtavana yllätyksenä.
Eräällä kylän läheisyydessä olevalla viinitilalla oli sattumoisin viinijuhla, vendimia,
jonne tallustimme saksalaisen tuttuni kanssa juuri oikeana päivänä.
Leikkasimme järeillä saksilla rypäleitä suuriin muovilaatikoihin,
istuimme vihreällä nurmikolla pyöreiden pöytien ja valkoisten pöytäliinojen ympäröimänä
juoden pullon paikallista roséta. 
Myöhemmin olisi päässyt polkemaan rypäleitä isossa saavissa paljain jaloin,
mutta olin jo ostanut bussilippuni Cordobáan, jossa kaksi ystävääni asuvat.
Ennen lähtöäni ostin heille tuliaiseksi pullon raikasta roséta tietämättä, että ystävilläni oli kerrottavana iloisia vauvauutisia.
Cordobássa ehdin juuri ja juuri bussiini, jonka semicamasta heräsin Mendozan auringonnousuun.
 

 
Etukäteen mielessäni Mendoza oli sympaattinen pieni viinikylä, kuten Cafayate,
mutta huomasin heti, että sen etiketti oli erilainen kuin olin kuvitellut,
suurempi, kirjavampi, rauhattomampi.
Hämmentyneenä avasin korkin hitaasti. Tiesin ettei olisi kiire.
Olin päättänyt viettää kaupungissa viikon, joten ilmaantumiselle olisi aikaa.
 
Otin aluksi maltillisia hörppyjä ja yritin olla antamatta ennakko-odotusten vaikuttaa kokemukseeni liikaa.
Nyt vihdoin olet täällä, ymmärrätkö.
Pian löysin kauniita puistoja, aukioita, kahviloita, mukavia ihmisiä, ihastuttavan hostellin.
Ystäväni Buenos Airesista saapui pitkäksi viikonlopuksi kaupunkiin vaeltamaan ja maistamaan viinejä. 
Viini on parasta jaettuna, joten olin tästä vierailusta iloinen.
Paikallisbussi kuljetti meidät lähikyliin, joissa poljimme vuokrapyörillä viinitilalta toiselle.
Opastettuja kierroksia, viinin valmistusvaiheisiin perehtymistä, maistelua, maistelun opettelua, kiinnostavia keskusteluja ja analyysejä.
Eräällä pienellä luomuviinitilalla valmistettiin myös olutta, jonka toinen käyminen toteutettiin samalla tavalla kuin kuohuviinin. Olin ihmeissäni.
Viininmaistelun vastapainoksi kävimme retkellä Aconcaguan juurella, joka on eteläisen pallonpuoliskon korkein vuori ja osa Andien vuorijonoa.
Vaellusretken tauolla tanssimme swingiä keltaisten kasvien keskellä vuorten ympäröimällä tasangolla.
 
Päivien aikana Mendozasta alkoi löytyä kerroksia ja kiinnostavia aromeja.
Leikkisyyttä, ryhtiä, pehmeyttä.
Se kehittyi ja pehmeni ollessaan kosketuksissa ilman kanssa.
Minulle Mendoza on oiva kokemus, mutta jatkan vielä jumalaisen viinin metsästystä.