Uusin silmin

 

Jotain muuta, kiitos.

”Kirjoitat liikaa viinistä”, kommentoi eräs nimeltä mainitsematon lukijani. Kenties äiti, kenties joku muu. En ole väitteen kanssa missään nimessä samaa mieltä (voiko muka viinistä koskaan kirjoittaa liikaa?), mutta miksen silti omistaisi muutamaa lausetta toiselle ihanalle, melko uudelle harrastukselleni (haa yllätys, nyt ei ole kyse tanssimisesta, ruoanlaitosta tai musiikista). Suomessa se oli aluksi keino olla ulkoilmassa, nähdä siskoa (Team Pasi), ehkä jopa kohottaa kuntoa. Myöhemmin se muuttui lähes meditatiiviseksi omaksi hetkeksi. Meren äärellä säikehtivä vesi, raikas tuoksu, hiljalleen keinuvat veneet. Metsässä hiekan rapina tossun alla, humisevat tummanvihreät kuuset, lintukuoro, ajoittain vastaan tuleva toinen juoksija, joka hänkin on vaipunut ajatustensa lempeään jokeen. 

 

Uusi tapa matkailla.

Nähdä kaupunki uusin silmin. Kerran Anna kertoi ottavansa lenkkivaatteet aina mukaan reissuun, työmatkoillekin. ”Juokseminen  on paras tapa ottaa uusi kaupunki haltuun.” Päätän noudattaa Annan esimerkkiä pitkällä matkallani. Ja totta se on – juoksemalla vieras paikka alkaa tuntua hetkessä tutulta. Ensimmäiset askeleet kadulla ja korvissa Calle 13:n sulavat sanat ja heti tulee sellainen olo, että on osa paikkaa. Että kuuluu katukuvaan. Kuin olisi pieni yksityiskohta modernisoidussa Renoirin maalauksessa. Olo on niin erilainen kuin yleensä kaupunkia tutkiessani. Nyt en tallusta turistikadulla kamera valmiina syömään kaikki plazojen suihkulähteet ja kirkkojen alttarit.  Pääsen paikasta toiseen nopeasti, mutta silti voin pysähtyä kiinnostavan kohdalle katselemaan. Pääsen näkemään pieniä salaisia yksityiskohtia, mitä hurmaavimpia auringonlaskuja, ihmisten hymyjä ja kiinnostuneita katseita. Kännykän karttaan merkitsen matkalla tehdyt löydöt: tänne on palattava lounaalle, täällä voisi olla kiinnostavia konsertteja iltaisin.

 

Hauska tutustua.

Juoksemalla ojennan käteni uudelle kaupungille ystävällisesti, en liin kainosti, mutta en röyhkeästikään. Lähestyn sitä uteliaana, avoimena ja vailla vaatimuksia. Useimmat paikat rentoutuvat heti tavattuamme ja näyttävät minulle heti erilaisia puolia itsestään, kauniita ja rumia, sileitä ja karkeita, hiljaisia ja äänekkäitä. On kuin kaupunki sanoisi minulle

”ota minut tällaisena kuin olen.”

Hyvinvointi Liikunta Matkat

Saarella

Chiloén saari, Chile.

Ollakseni rehellinen totean heti, että ehdin jo mielessäni lytätä saaren eilisen perusteella. Toki kaunis paikka ja yksi Chilen tärkeimmistä turistinähtävyyksistä. Mutta suomalaiselle kohtalaisen tylsä paikka, kun sitä vertaa kaikkeen muuhun, mitä tällä upealla maanosalla on tarjottavana. Välillä täällä ollessani pysähdyn kartan ääreen ja totean, että nyt olen kyllä hiton kaukana Suomesta. Ehkä kauempana kuin koskaan. Ja juuri siksi on hassua, että tämä paikka muistuttaa minua kodista. Metsää, peltoja, kukkuloita, vettä, pieniä taloja, sadetta, kylmää, hiljaista. Nyt en kuitenkaan halua olla kotona, vaan jossain aivan muualla. Haluan elämyksiä, en tuttuutta. Eilen illalla tärisin neljän peiton alla ja totesin, että nyt riittää. Varasin kiireesti kaksi yötä Puerto Varasista, joka on jo hiukan pohjoisemmassa.

Tänään olo on erilainen. Se voi johtua auringosta tai siitä, että on torstai. Lempiviikonpäiväni. On aina ollut. Jopa silloin, kun viulutuntini oli torstai-iltaisin. Tai ehkä juuri siksi.

Minulla on vain aamupäivä aikaa Chiloén saarella, mutta päätän silti lähteä pienemmälle saarelle kalastajakylään nimeltä Achao.  Bussimatkalla kiire ja uhka bussiaikataulujen sössimisestä alkavat kuumotta poskiani, mutta saapuessani kimaltavan meren, värikkäiden talojen ja ruskettuneiden kalastajapappojen luokse tiedän tehneeni hyvän päätöksen, vaikka aikaa onkin vähän. Hitaasti koulusta lounaalle tallustavat koululaiset, vanhat suljetut puuovet ja auringossa nukkuva koiranpentu saavat mieleni rauhoittumaan.

Kenties virheellisesti olen mieltänyt itseni lähes paikallisen näköiseksi, mutta  täällä minua tuntuvat tuijottavan kaikki. Kävelen sisään yhteen kauneimmista koskaan näkemistäni kirkoista (kohtalaisen koristeellinen puukirkko, jonka jokaista pintaa nuolee kuluneet meren värit. Jopa katto on syvän sininen.) ”Syö täällä kalaa”, minulle neuvottiin hostellilla. Pieni pullo valkoviiniä, näkymä rauhallisesti vedessä kelluviin kalastajalaivoihin, lautasella ah niin tuoreista merenelävistä valmistettu kirkas keitto. Sujautan osterin röpelöisen kuoren laukkuuni matkamuistoksi ja jätän tarjoilijalle tipin, jonka suuruus jää minulle arvoitukseksi. Jospa tänään opettelisin Chilen peson kurssin.

IMG_0555.JPG

Muelle de las almas

IMG_0599.JPG

Castro

IMG_0601.JPG

Castro

IMG_0603.JPG

Achao

IMG_0558.JPG

Muelle de las almas

IMG_0613.JPG

Achao

IMG_0635.JPG

Achao

 

Kulttuuri Matkat