Sininen mieli

 

Bariloche, maanantai 9.4.2018.

IMG_0528.JPG

Koko päivän on satanut kaatamalla enkä ole oikein tehnyt mitään.

Aamulla heräsimme ystävieni kanssa pienestä mökistä keskeltä Barilochen metsiä ja pian minut kyydittiin kaatosateessa hostelllille, sillä pojat yrittivät ehtiä lennolleen. Edellisenä päivänä olimme kiertäneet vuokra-autolla seitsemän lähialueen järveä, joista jokainen oli oma persoonallinen tapauksensa. Päivä oli upea vesisateesta huolimatta. Joimme matea rannalla, kuuntelimme rockia voluumit kaakossa, korkkasimme takapenkillä oluen, jorasimme niin paljon kuin turvavyö antoi myöten, kaarsimme vuorten ja järvien välissä huokaillen kaiken kauneudelle. Joku keksi soittaa Taru Sormusten Herrasta -elokuvien musiikkia ja se oli kuin viimeinen nappi silmään. Buenos Airesista kotoisin olevat ystäväni opettivat minulle paikallisia nokkelia sanontoja, kuten ’me chupa un huevo’ tai ’que onda’, ja kirjoitin kaiken pieneen mustaan vihkooni. Yritin laskea kaikki kuulemani ’poludot’, mutta päätin jo aamuvarhaisella luovuttaa. Loppumatka muuttui seikkailuksi: yllättävä bensan loppuminen, kasa avuliaita ihmisiä, odottelua ja kaksi tonkallista bensaa. Päästyämme iltamyöhään takaisin Barilocheen, päätimme valmistaa viimeisen illan kunniaksi asadon, jota kyllä tulee ikävä, vaikka kasvissyöjä lähinnä Suomessa olenkin.

 

IMG_0544.JPG

 

Mutta tänään mieleni on sininen.

En tiedä, johtuuko se siitä että kaverini lähtivät. Vai väsymyksestä. Sateesta. Ehkä tiedosta siitä, että olen lähdössä pois Argentiinasta.  Lähipäiviksi oli luvattu niin surkeaa säätä, että hermostuneena päätin iltapäivällä ostaa bussilipun Chileen.  Lähtö huomenna klo 7. 

Haikeana päätän kävellä kuuluisaan suklaakahvilaan viimeisen iltani kunniaksi, mutta matkalla harmaat askeleeni harhautuvat reitiltä ja päädyn suurelle järvelle. Se on niin aaltoisa, että erehdyn luulemaan sitä taas mereksi. Lyhyt hetki sadekuurojen välissä. Pilvet ovat täyttäneet taivaan ja tuolla kauempana vuorilla taitaa jo sataa. Näkymä järvelle on maaginen kaikkine sinisen ja harmaan sävyineen. Tuntuu kuin Bariloche ja koko Argentiina haluaisivat näyttää minulle kauneimpia puoliaan viimeisen illan kunniaksi ikään kuin kunnioittaakseen kahta tärkeää kuukautta maassa, josta minulle on tullut kovin tärkeä. En ehkä ole vielä paikallinen, mutta olen jo tottunut moniin asioihin, jotka aluksi minua kummastuttivat. Matesta ei pidä kiittää, ellei halua lopettaa juomista. Bussissa kuskille pitää kertoa määränpää, jolloin hän laskee sinulle matkan hinnan.  Bussipysäkkien merkit voivat olla minimaalisen kokoisia ja vaikka kiinni puussa. Tippiä annetaan kaikille,  katumuusikoille, vessatyöntekijälle, matkalaukun nostajalle. Asadossa kestää. Cardel on argentiinalainen. Chileläisistä ei tykätä. Jalkapallo on kaikki kaikessa. Ei [caje] vaan [cashe]. Onhan näitä.

IMG_0532.JPG

 

Rauhallisen sorsajoukon hiipiessä takanani en tiedä katsoako vettä vai pilviä, molemmat ovat niin uskomattoman kauniita. Onneksi ei tarvitse valita. Vesi on jollain tavalla uhkaava aaltoineen ja samaan aikaan pilvet ovat jotenkin herkät. It’s a matter of balance, sanoisi eräs uusi ystäväni. Hyvä balanssi.

Tämä on sininen hetki. Rauhallinen. Herkkä. Haikeakin. Silti yht’äkkiä olo on taas levollinen ja tyyni. Niin kovasti olen miettinyt, mitä tehdä ja minne mennä seuraavaksi. Mutta nyt  tuntuu, että olen valinnut oikein.

Olen valmis.

Puheenaiheet Matkat Ajattelin tänään

Maistiaisia

Rauhallisesti lepattava kynttilän liekki, ohitse kulkevan raitiovaunun tuttu kolina, 
mustista kaiuttimista lipuva letkeä musiikki.
Kädessä keinuu erinomaisen punaviinipullon viimeinen kaato,
kaksi haaveilijaa retkottaa pehmeällä sohvalla, molemmat kummallisessa asennossa, koska
päät ovat kääntyneet yläpuolella roikkuvaan valtavaan Etelä-Amerikan karttaan.
 

Tämä on ehkä yksi tärkeimmistä mieleeni tatuoiduista kuvista Ruusankadun asunnossa.
Minä, Anna ja haaveet. Siihen kulminoituu kaksi tärkeää vuotta Töölössä. 
Mikä oli hulluin jaettu rahansäästösuunnitelma.
Monestiko luimme ääneen kaupunkien nimiä haaveillen seikkailuista ja viinistä kaukana Helsingistä.
 

Kartalla katseeni tapasi kiinnittyä yhteen pisteeseen,
jonka yläpuolelle oli kirjoitettu Mendoza.
Tulisin päätymään sinne huhtikuun aikana, näin olin suunnitellut.
Nopeatempoinen matkustus Buenos Airesista Iguazún putouksille, 
Pohjois-Argentiinan pikkukyliin ja Cordobáan lopulta johti minut sinne jo pääsiäiseksi.

 

Maistelemaan pääsin kuitenkin jo aiemmin, sillä osittain sattumalta päädyin päättämään pikkukylien kiertelyn
viinikylään nimeltä Cafayate, Torrontés-valkoviinin kotiin. 
Torrontés on kiinnostava rypäle: tuoksu on makea, mutta maku erittäin kuiva. 
Kontrasti tuoksun ja maun välillä on suuri, ja ensimmäisä kertaa se tulee tottuneellekin maistelijalle valtavana yllätyksenä.
Eräällä kylän läheisyydessä olevalla viinitilalla oli sattumoisin viinijuhla, vendimia,
jonne tallustimme saksalaisen tuttuni kanssa juuri oikeana päivänä.
Leikkasimme järeillä saksilla rypäleitä suuriin muovilaatikoihin,
istuimme vihreällä nurmikolla pyöreiden pöytien ja valkoisten pöytäliinojen ympäröimänä
juoden pullon paikallista roséta. 
Myöhemmin olisi päässyt polkemaan rypäleitä isossa saavissa paljain jaloin,
mutta olin jo ostanut bussilippuni Cordobáan, jossa kaksi ystävääni asuvat.
Ennen lähtöäni ostin heille tuliaiseksi pullon raikasta roséta tietämättä, että ystävilläni oli kerrottavana iloisia vauvauutisia.
Cordobássa ehdin juuri ja juuri bussiini, jonka semicamasta heräsin Mendozan auringonnousuun.
 
IMG_0236.JPG
 
Etukäteen mielessäni Mendoza oli sympaattinen pieni viinikylä, kuten Cafayate,
mutta huomasin heti, että sen etiketti oli erilainen kuin olin kuvitellut,
suurempi, kirjavampi, rauhattomampi.
Hämmentyneenä avasin korkin hitaasti. Tiesin ettei olisi kiire.
Olin päättänyt viettää kaupungissa viikon, joten ilmaantumiselle olisi aikaa.
 
Otin aluksi maltillisia hörppyjä ja yritin olla antamatta ennakko-odotusten vaikuttaa kokemukseeni liikaa.
Nyt vihdoin olet täällä, ymmärrätkö.
Pian löysin kauniita puistoja, aukioita, kahviloita, mukavia ihmisiä, ihastuttavan hostellin.
Ystäväni Buenos Airesista saapui pitkäksi viikonlopuksi kaupunkiin vaeltamaan ja maistamaan viinejä. 
Viini on parasta jaettuna, joten olin tästä vierailusta iloinen.
Paikallisbussi kuljetti meidät lähikyliin, joissa poljimme vuokrapyörillä viinitilalta toiselle.
Opastettuja kierroksia, viinin valmistusvaiheisiin perehtymistä, maistelua, maistelun opettelua, kiinnostavia keskusteluja ja analyysejä.
Eräällä pienellä luomuviinitilalla valmistettiin myös olutta, jonka toinen käyminen toteutettiin samalla tavalla kuin kuohuviinin. Olin ihmeissäni.
Viininmaistelun vastapainoksi kävimme retkellä Aconcaguan juurella, joka on eteläisen pallonpuoliskon korkein vuori ja osa Andien vuorijonoa.
Vaellusretken tauolla tanssimme swingiä keltaisten kasvien keskellä vuorten ympäröimällä tasangolla.
 
Päivien aikana Mendozasta alkoi löytyä kerroksia ja kiinnostavia aromeja.
Leikkisyyttä, ryhtiä, pehmeyttä.
Se kehittyi ja pehmeni ollessaan kosketuksissa ilman kanssa.
Minulle Mendoza on oiva kokemus, mutta jatkan vielä jumalaisen viinin metsästystä.
 
 
IMG_0206.JPG

Koti Ruoka ja juoma Matkat